Tagi: Aulis Nikkola

Eilinen ilta oli yksi ikimuistoisimpia. Juhlimme Lopen Kokoomuksen ja Kokoomusnuorten juhlia Vanajanlinnassa. Lopen Kokoomus täytti 26.1.2019 100 vuotta ja myös nuorten yhdistyksemme perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Juhlailta sai aivan erityisen tunnelman kun puolueemme puheenjohtaja Petteri Orpo poikkeuksellisesti osallistui juhlamme ja piti myös illan juhlapuheen. Meillä Lopella kymmenenneksi vanhin yhdistys ja juhlaan siksikin… [ Lue lisää ]

Viime yön aikana olemme seuranneet tietoja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Unin tapaamisesta. Ensimmäisiä tietoja on tapaamisesta jo tihkunut. Ne ovat olleet vähintäänkin toiveita herätteleviä, sillä esimerkiksi AFP kertoi, että entiset veriviholliset olisivat allekirjoittaneet dokumentin missä Pohjois-Korea sitoutuisi täydelliseen ydinaseriisuntaan ja USA osaltaan lupaisi Pohjoi-Korealle turvatakuut. Tällainen kehitys olisi historiallinen toteutuessaan. Jos… [ Lue lisää ]