Taas linnut laulujansa visertää kauniisti…Onnea kaikille valmistuneille!

Blogi, lauantaina 01.06.2013

Taas linnut laulujansa visertää kauniisti…
Onnea kaikille valmistuneille!

Tänään on monen nuoren elämässä tärkeä päivä. Moni valmistuu ammattiin. Moni saa valkolakin. Juhlaan on siis aihetta monessa perheessä. Lämpimät onnittelut siis kaikille niin ammattiin valmistuneille kuin valkolakinkin saaville. 

Ja juhlaa on aihetta myös varmasti kouluvuotensa päättävillä. Yksi pitkä aherruksen vuosi on jälleen takana ja ansaittu kesäloma edessä. Säätkin näyttävät nyt suosivan ja nauttikaahan niistä ja kerätkää virtaa ja intoa syksyn uuteen lukuvuoteen.

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.

Itse aloitan kouluvuoden viimeisen päivän tutulla tavalla. Olen jakanut kohta varmaan 20 vuoden ajan aina keväällä ns. omalla koulullani, eli sillä koululla missä aikanani kävin koulua pikkupoikana ja myöhemmin toimin opettajanakin, joka kevät Kunnon Kaveri -palkinnon. Se on palkinto rehdille ja reilulle kaverille ja hyvälle yhteishengenluolajalle. Tänä vuonnakin Suskan Savi-Heinäpuodin tekemän pikkupatsaan saa yksi koulun kuudesluokkalaisista ja minulla kunnia palkinto jakaa. Sen jälkeen lukion lakkiaisjuhlaan ja iltapäivällä kaksi kutsua vielä koteihinkin juhlimaan. 

Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa.

….

Hieno juhlapäivä takana. Ensin 18. kerran sain jakaa Kunnon Kaveri -palkinnon Kirkonkylän koululla. Tänään palkintoa oli jakamassa kanssani koulun apulaisrehtori Salla Kilpinen. Salla muuten tuli aikanaan kouluun minun virkaani kun siirryin kansanedustajan tehtävään. Virka oli Lopen kunnan opettajanvirka numero 007 ja lisäsinkin sen perään jatkon ja ”lupa opettaa”. Salla on erinomaisella tavalla tätä virkaa hoitanut ja on opettajana ensiluokkainen ja ihmisenä ihana ja hurmaava. Hänenlaisia suomalainen koulumaailma tarvitsisi mielellään lisääkin. Kirkonkylän koululla myös muutenkin upea kevätjuhla ja hymyileviä ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Ja kutoset jälleen haikeina siirtymässä yläkoulun puolelle.

Alakoulun juhlasta sitten Lukion lakkiaisjuhlaan. Tänä keväänä 18 abiturienttia julistettiin Lopella ylioppilaisiksi ja kaunis ja juhlava oli heidänkin juhlansa Elmolassa. Sieltä sitten juhlakierrokselle. Tänä vuonna pariin taloon oli kutsu entiselle opettajalle ja tuttava perheestä tullut. Oli mukava päästä mukaan nuorten juhlaa ja vielä tällaisessa säässä.

Onnea vielä kaikille valkolakin saaneille ja paljon onnea myös ammattiin valmistuneille. Ja hauskaa kesää myös kesälomalle päässeille koululaisille ja hienoa ja arvokasta työtä tekeville opettajillekin. Nauttikaahan tekin kaikki rakkaat ex-kollegani ja kaikki muutkin opettajat ja koulujen henkilökunta. Arvostan teitä todella paljon.

 

 

Kommentit