Syrizan ja Tsiprasin toiminta voi vaarantaa koko sovun – Tilanne voi ajaa Kreikan konkurssiin

Blogi, keskiviikkona 15.07.2015

Kreikassa äänestetään tänään maan kolmannesta velkapaketista. Maa tarvitsee hätärahoitusta seitsemän miljardia ja sen jälkeen tuon noin 85 miljardin euron lainan muilta mailta selvitäkseen ja turvatakseen maan peruspalvelut. Tänään kuintekin Kreikkaa johtava Syriza-puolue on jatkanut puheenjohtajansa ja pääministeri Alex Tsiprasin johdolla toimintaan mikä vaarantaa minusta maan uskottavuuden talouden ja maan kuntoonlaittamiseksi.

Tsipras päivällä rehvasteli, että EU-maiden on pakko antaa heille laina ja erityisesti hän arvosteli mm. Suomea ja Alankomaita. Voi vain kysyä, että onko maansä tällaiseen tilaa ajaneella pääministerillä varaa tällaiseen ylimielisyyteen. Tsipras myös totesi lainasovusta, että ”Otan vastuun kaikista virheistä, jotka olen tehnyt. Otan vastuun tekstistä, johon en usko.” Ja samaan aikaan ainakin 30 Syriza puolueen parlamentaarikon uskotaan parin tunnin päästä äänestävän sopimusta vastaan. Päähallituspuolue siis vastustaa sopimusta minkä toimeenpanosta moni asia olisi kuitenkin heidän vastuullaan. Voi hyvin kysyä, että voiko tälla tavalla toimivaan pääministeriin ja pääministeripuolueeseen luottaa vaikka paketti menisikin opposition tuella äänestyksessä läpi?

Ja kun vielä hetki sitten myös syrizalainen Kreikan varavaltiovarainministeri Nadia Valavani ilmoitti eroavansa voi kysymyksen uusia. Ja kysymysta vahvistaa myös muidenkin puolueiden asennoituminen maansa tilanteeseen. Esimerkiksi Uusi Demokratia puolueen kreikkalaiskansanedustaja Notis Mitarachi totesi myös, että ”Ymmärrän ja kunnioitan, että jokaisella maalla on omat poliittiset tavoitteensa, mutta meidän täytyy sitoutua myös yhteisiin periaatteisiin. Ensinnäkin meidän kaikkien on uskottava Euroopan Unioniin.” Voi hyvin kysyä, että miten Kreikka kunnioitti muita EU-maita ja Euromaita toimiessaan vilpillisesti Euroon liittyessään ja Eurossa eläessään. Parasta solidaarisuutta on se, että noudattaa mitä yhdessä on sovittu noudatettavaksi.

Tilanne siis Kreikassa erittäin vaikea ja tukala ja minusta on vakavasti pohdittava äänestyksen jälkeen – vaikka se olisikin myönteinen velkapaketille – sitä, että onko Kreikka aidosti sitounut maan kuntoonlaittamiseen?

Tänään töissä päivällä Riihimäellä ja Janakkalassa. Ja myös yksi kuvauskin tulevaa varten. Ja illalla vielä naapurin poikien kanssa pitkä metsälenkki. Kävimme katsomassa miten vanha kirkkoherran kaivattama Papinkanava Loppijärvellä voi. Aikalailla yli 100 vuodessa kanava on umpeen kasvanut. Mutta vanhan Torkinmäen isännän Adam ja Eva Storckin tuvan paikan löysin. Hauskoja retkiä.

11755273_10153488130506670_158852108844932352_n

Eli ”Papin Kanana”. Lopen kirkkoherra August Saxelin (kirkkoherrana 1877 – 1890) kaivatti kanavan Loppijärvellä Kuljunlahdelta Saukonnokan läpi veneojan jolla hän pääsi oikaisemaan paremmille kalaverille Itusaaren ja Isosaaren alueelle. Kanava siis rakennettu 1877-1890 välillä ja nyt enää muisto maastossa ja kesällä lähes kuiva. Kartoissa kanava näkyy edelleen.

Eli vanha venäläinen kartta kertoo Torkin Torpan paikan…. Torkin Torpassa on asunut aikanaan Storckin perhe. Olivat ns. itsellinen perhe. Tyttären Tiltun isä Aatami on merkitty syntyneeksi Hauholla ja äiti Eeva Janakkalassa.. Tiltu vanhemmat ovat siis ”Aatami ja Eeva”. Adam on sotilas, siitä todennäköisesti tuo Storck nimi. Heidän Janakkalan vihkikirjassa on tämän Aatamin harvinaisen tarkka sotilastehtävänimike… Aikanaan oli tapana antaa sotilaille eläinkunnasta nk. ”sotilasnimiä”…”
Eli vanha venäläinen kartta kertoo Torkin Torpan paikan…. Torkin Torpassa on asunut aikanaan Storckin perhe. Olivat ns. itsellinen perhe. Tyttären Tiltun isä Aatami on merkitty syntyneeksi Hauholla ja äiti Eeva Janakkalassa.. Tiltu vanhemmat ovat siis ”Aatami ja Eeva”. Adam on sotilas, siitä todennäköisesti tuo Storck nimi. Heidän Janakkalan vihkikirjassa on tämän Aatamin harvinaisen tarkka sotilastehtävänimike… Aikanaan oli tapana antaa sotilaille eläinkunnasta nk. ”sotilasnimiä”…”

 

 

 

Kommentit