Kreikka lämmittää jo tunteita – Yli 80 miljardin laina-apu ei ole nöyryytys – Päivän hyvä uutinen Sakon jättikauppa Kanadaan

Blogi, tiistaina 14.07.2015

Sosiaalinen media ja perinteinenkin media on ollut viime päivinä ja some viime hetkinäkin täynnä mitä erilaisempia juttuja liittyen Kreikan auttamiseen. Ehkä mauttimin on ollut ruotsalaisen demari-europarlamentaarikko Marita Ulvskog twiitit liittyen meidän valtiovarainministeriin. Ulvskog twiittasi, että ”Tja, det var killar som Alexander Stubb som mobbade min handikappade syster på skolgården.” Myöhemmin Ulvskog pyysi viestiään anteeksi ja olihan se todellinen pohjanoteeraus. Ja toisaalta Ruotsi ei ole tässä auttamassa kruunun vertaa.

Ja onhan meiltäkin esitetty varsin avokätisiä lainatarjousvaateita Kreikan suuntaan niin vasemmalta kuin vihreistäkin riveistä. Itse edustan tässä kyllä tätä tiukentavaa linjaa, sillä en ole lainkaan varma, että Kreikka pystyy selviämään ongelmistaan Euron jäsenenä. Siksikin on jo tärkeää, että maalta vaaditaan nyt toimia joita sen olisi pitänyt tehdä jo pitkään ja paluuta yhteisten pelisääntöjen pöytään.

Kreikassa tilanne on myös tiukkenemassa poliittisestikin. Osa vasemmistolaisen Syrizan kansanedustajista on jo kertonut eroavansa jos neuvottelutulos hyväksytään. Ja myös kansanriveissä hermotuneisuus kasvaa. Siksi olisikin nyt tärkeää saada mahdollisimman pian tilanne siellä vakautettua ja estettyä jopa mahdollinen humanitäärinenkin kriisi. Sellaiseksikin tilanne voi piankin ajatua jos ihmisiltä loppuu raha jne.

Kreikan tehtyä päätöksensä Euromaat tekevät sitten erikseen päätöksen siitä, että aloitetaanko Kreikan kanssa varsinaiset neuvottelut EVM-ohjelmasta. Tähän siis ehtona se, että Kreikka täyttää kaikki sille maanantaina asetetut ehdot keskiviikkoon mennessä. Ja jos joku EU:ta syyttää nöyryytyksesta niin kannattaa katsoa ja miettiä millaisesta laina-avusta nyt on puhe – lähes 90 miljardia. Siinä on nollia aika paljon ja tässä tapauksessa ne ihan jokainen myös merkitsee.

 

Ei niin synkää päivää ettei jotain hyviäkin uutisia –
Sakolle historian suurin kauppa Kanadaan.

Kanadalainen Huffington Post uutisoi suuresta asekaupasta, missä Sako toimittaa maan kylmimpien olojen erikoisjoukoille Canadian Rangers -joukoille suomalaista aseosaamista. Kauppa on itseasiassa Sakon historian suurin 6820 aseella ja kyseessä muunnelma Tikka T3 CTR:stä. Aseet tehdään lisenssillä Coltin tehtaalla Kitchenerissä Ontariossa.

Aseuudistusta Kanadassa valvova Carl Gendron toteaa aikalailla ylistävästi suomalaisaseesta toteamalla, että ”You cannot, not like this weapon — it’s a top tier weapon.” ”It’s one of the best in the world in that price range so there’s no problem with that. I’m 100 per cent confident they [Rangers] are going to love it.”

Alustava kustannusarvio on 2,8 miljoonaa dollaria eli 4000 dollaria per kivääri ja aseet toimitetaan 2019 mennessä. Aseiden käyttövaatimukset ovat hurjat. Niiden tulee toimia -51 c pakkasessa jne. Ja myös Nato-yhteensopivuus.

sakoTässä vielä linkki: Huffington Postin Sako-juttuun.

Tiedän, että joku tietenkin tarttuu siihen, että aseita ei tehdä Suomessa. Se on totta. Mutta kauppa tehdään Riihimäen Sakon kautta ja suomalaisella osaamisella. Ja itseasiassa yksi pointti tässä on muuten sekin, että yksi mahdollisuus voisi meillä on saada vastaavasti Beretta-konsernilta lisenssillä tai uutena aseena tekoon armeijamme tulevat rynnäkkökiväärit Riihimäelle. Näissä kannattaa aina muistaa tulevakin ja totta kai tämän luokan jättikauppa vahvistaa Sakoa Berettan kruununjalokivenä jälleen.

Jahtikausi on onneksi meilläkin taas tuloillaa.

Tänään nautittu ulkoilustakin ja hieman seikkailustakin. Hauska päivä tämäkin ja huomenna sitten hieman mainoskuvauksia ja sellaista.

 

Kommentit