Suomi 100 vuotta! Istuta sinäkin 12.5.2017 Itsenäisyyden 100. juhlauvuoden Tulevaisuuden Kuusi

Blogi, tiistaina 02.05.2017
image

Kotikuusi kotikunnassani Lopella koulukeskuksen pihassa Loppisalin ja Muksumäen pihamaalla.

image image imageKun Suomi itsenäistyi 1917, kylvettiin Itsenäisyyden kuusi. Varttunut ja vahvistunut kuusi istutettiin Kaivopuistoon Helsinkiin vuonna 1931.

Kun Suomi vuonna 1967 täytti 50 vuotta, istutettiin maassamme yli 30 000 tämän samaisen Itsenäisyyden kuusen siemenistä kasvatettua jälkeläistä, Kotikuusta. SOK myi kymmeniätuhansia kuusentaimia laattoineen itsenäisyyden kunniaksi, ja jotkut osuuskaupat lahjoittivat näitä kuusia oman alueensa kouluille.

Kuusentaimen viereen laitetussa kuparilaatassa oli teksti: ”Kotikuusi istutettu vuonna 1967, jolloin Suomi oli ollut 50 vuotta itsenäisenä valtakuntana”

Maamme itsenäisyyden 50-juhlavuoden kunniaksi toteutettiin siis keväällä 1967 kampanja, jonka tarkoituksena oli itsenäisyyden juhlavuotta symbolisoivan kotikuusen istutus julkisten rakennusten ja yksityisten kotien pihamaille. Teidätkö sinä yhtään edelleen kasvavaa Kotikuusta? Onko kenties teidän oman talon pihassa sellainen?

Kuusien yleinen istutuspäivä oli vuonna 1967 helluntaina eli 14. toukokuuta 1967. Koko maassa istutetiin itsenäisyyskuusia yhteensä yli 30 000 kappaletta ja silloin Osuuskaupat tarjosivat itsenäisyyskahvit kaikissa myymälöissään Snellmaninpäivänä 12.5. 1967.

Reilun viikon päästä 12.5. on aika istuttaa Tulevaisuuden kuusi! -Kuusi on muisto jälkipolvelle

Jälleen Snellmannin päivänä 12.5. on jälleen aika kaivaa istutus lapiot esiin ja istuttaa Suomi 100 -juhlavuoden Tulevaisuuden kuusi kotipihalle. 4H-yhdistyksen koordinoima hanke toivottavasti saa jälleen mullan pöllyämään.

Tulevaisuuden kuusi –sivulta kuka tahansa voi tilata itselleen Suomi 100 –juhlavuoden hengessä kuusen taimen. Tilaus varmasti ehtii vielä Snellmaninpäiväksikin perille, mutta toki itsenäisyyden juhlavuoden kuusen voi istuttaa myös muuna sopivana päivänä tänä vuonna. Vaikkapa sotaan osallistuneen oman isoisän tai äidin syntymäpäivänä tai muuna erityisenä päivänä. Tulevaisuuden Kuuset ovat samaa sukua kuin tuo vuonna 1917 alkunsa saanut Itsenäisyyden juhlakuusi. Näin siis hieno perintö jatkaa eloaan ja tarinaansa.

Tulevaisuuden kuusi kutsuu kaikki suomalaiset istuttamaan juhlapuita satavuotiaalle Suomelle. Kampanja on osa Suomi 100-ohjelmaa ja sen suojelijana toimi presidentti Sauli Niinistö.

Laittakaapa tilauksia sisään: www.tulevaisuudenkuusi.fi.

Kello 20.53 ja nyt vielä takaisin Helsinkiin. Illalla kokous Lopella oli pakko piipahtaa nopeasti täällä, mutta nyt taas pakko mennä takaisin isolle kirkolle.

Eduskunnassa tänään ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskustelua ja hallintarekisteriä salissa. Valtiovarainvaliokunnassa ennakkokuuleminen JTS:stä ja kuultavana valtiovarainministeri Petteri Orpo. Huomenna sitten salissa tämä sama asia avoimessa keskustelussa eli tulevien vuosien talouden suunnitelmaa. Tehtävää sen parissa riittääkin.

Nyt hyppään autoon ja nokka kohti Helsinkiä.

 

Kommentit