Lopelle avattiin keskiviikkona 21. joulukuuta Suomen pienin Niinistö Cafe. Ihan pikkuinen Niinistö Cafe -nimellä kulkeva kahvila osoittautui todellakin pieneksi kun avajaisiltaan tuli väkeä mukaan reilusti toistasataa. Loppilaiset Niinistön tukijat olivatkin avaukseen enemmän kuin tyytyväisiä.
– Olihan tämä ihan huikea avaus. Suomen pienin Niinistö Cafe oli todellakin tupaten täynnä takahuonetta myöten. Ei näin pieniä kahviloita saisi Niinistölle edes avata, naureskeli kansanedustaja ja Lopen kokoomuksen puheenjohtaja Timo Heinonen tungosta.
Entisen kirjakaupan tiloihin rakennettuun pieneen liikehuoneistoon on varattu cafeelle tilaksi vain yksi pöytä ja vajaa kymmenen tuolia. Parhaillaan kahvilassa oli väkeä useita kymmeniä ja parin tunnin aikana pitkälti toistasataa. Puolentoista sadan kävijän raja jäi juuri ja juuri rikkoutumatta.
– Pidämme kahvilaa auki nyt joulun välipäivinä torstaina 29. joulukuuta vielä tämän vuoden puolella ja sitten tammikuussa on tavoite, että kahvila olisi avoinna ainakin kolmena päivänä viikossa, kertoi Lopen Niinistö Cafen yksi puuhanaisista Sirpa Hopearuoho.
Sirpa Hopearuoho otti kahvilan avanneelta Heinoselta vastaan kultaisen Presidenttikahvipaketin. Se on lupa keittää vasta presidentti Niinistön kiitoskahveilla muistutti Heinonen.
Lopen ihan pikkuinen Niinistö Cafe keräsi laajasti ihastusta ja myös kahvilan erikoisiin pienen kahvilakoon vastineena paikalla oleva Suomen suurin Pahvi-Sauli myös sai kamerat välkkymään.
– Oli mukava huomata, että paikalla kävi todellakin väkeä paljon ja hienoa oli myös se, että kahvilla poikkesi myös ihmisiä yli puolue ja muidenkin rajojen. Sauli Niinistö koetaan todellakin kaikkien yhteiseksi ehdokkaaksi, ihasteli Timo Heinonen.
Lopen Niinistö Cafe toimii aina presidentivaalien ratkaisuun asti Lopella linja-autoaseman kiinteistössä entisen kirjakaupan tiloissa pääkadun varressa.