Suomen oltava aktiivinen Syyrian Aleppon tilanteen ratkaisemiseksi

Blogi, tiistaina 04.10.2016

Pieni poika Daqneesh pelastettiin raunioista Aleppossa. Kuva järkytti maailmaa syyskuussa, mutta saako se maailmaa kuitenkaan toimimaan tilanteen ratkaisemiseksi?

Viisivuotias pieni poika antoi järkyttävällä tavalla kasvot siviilien kärsimykselle Syyriassa.

Aleppon piiritysrenkaassa on tällä hetkellä arviolta noin 250 000 ihmistä. YK:n lastenjärjestö Unicef arvioi elokuun alussa, että saarretun Aleppon itäosissa noin 120 000 lasta tarvitsisi välitöntä humanitaarista apua. Heidän tilanne on järkyttävä. Ruoasta on pulaa ja lääkkeistä, jopa puhtaasta vedestä. Mitä olisi saatavana niin siihen ei enää ole varaa. Kaupungin kahtiajako on jatkunut jo nelisenvuotta ja nämä kaupungin itäosan ihmiset ovat kuoleman partaalla. YK on todennut, että pitkittynyt saarto saattaa lopettaa itäisestä Alepposta elintarvikkeet kokonaan.

Kaiken kaikkiaan Syyrian sodassa on kuollut YK:n arvion mukaan ainakin 400 000 ihmistä. Yli kymmenen miljoonaa syyrialaista on joutunut pakenemaan taisteluita. Mutta Aleppossa siviilit on saarreettuina ja heitä pommitetaan.

Maailmassa tapahtuu tänäänkin paljon pahaa ja järkyttävää – monissa eri paikoissa. Poikkeukselliseksi Syyrian Aleppon tilanteen tekee se, että siviiliväestön pommittajana on Venäjän ja Syyrian oma hallitus. Tuhoa ei siis kylvä terroristit eivätkä kapinallisryhmät vaan maan oma armeija omaa kansaansa kohtaan suurvalta Venäjän tuella. Syyrian armeija yrittää siis vallata koko Aleppon Venäjän ilmavoimien tuella. Raskas pommitus on vaatinut satoja siviiliuhreja. Muut maailman maat ovat olleet voimattomia Syyrian joukojen ja niitä tukeva Venäjän edessä ja nämä ovat voineet jatkaa Aleppon siviilien pommituksia.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on todennut, että Aleppon tapahtumat saattavat täyttää sotarikosten tunnusmerkit. Sairaaloiden tietoinen pommittaminen ja myös humanitaarisen avustussaattueen tuhoaminen täyttävät nämä sotarikoksen kriteerit. Mutta YK on ollut voimaton tilanteen lopettamiaseksi.

 

Valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi eilen, että maamme antaa syyrialaisille myös humanitaarista apua ja tarjoaa kansainvälistä suojelua heille, jotka ovat siihen oikeutettuja. Orpo totesi lisäksi aivan oikein, että kaiken avain on kuitenkin se, että siviilien tappaminen loppuu ja se avain on Syyrian johtajan al Assadin ja Venäjän kädessä. Samaan aikaan myös Saksan, Ranskan, Britannian, Italian ja Yhdysvaltojen ulkoministerit korostivat viime viikolla antamassaan yhteislausunnossa Venäjän vastuuta.

Venäjä saavuttanut sellaisen aseman, että muut maailman maat eikä edes YK pysty sen toimintaan puuttumaan. Valitettavasti näyttää siltä, että maailma on voimaton kaiken tämän edessä ja Venäjä on tällä hetkellä ainoa toimija, joka voi pysäyttää järjettömän tappamisen.

Pieni päähän haavoittunut Omran Daqneesh vietiin elokuussa hoidettavaksi muiden iskussa haavoittuneiden siviilien kanssa Aleppon M10-sairaalaan. M10-sairaalaankin tehtiin ilmaisku elokuussa. Onko Daqneesh enää elossa? Onko hänen perheensä? Sitä emme tiedä, mutta sen tiedämme, että siviilien pommittamiset ovat vain jatkuneet.

YK:n avustustoiminnan johtaja Stephen O’Brien, totesi juuri sairaalat on lähes tuhottu ja siviiliväestö ”elää helvetillisissä oloissa”.

Kello 22.11 ja hetki sitten kämpille. Tänään pitkä päivä eduskunnassa ja myös RAY:n hallituksen kokous. Ilalla vielä keskustelimme lähetekeskustelussa liikennekaari-hankkeesta ja siitä jo joku aika sitten täällä blogissa kirjoitinkin pidemmän kirjoituksen. Samoja teemoja tänään pidin esillä ja myös taksien erityisryhmien kuljetustehtävää ja Kela-taksipalvelua. Mutta isona totta kai edelleen huoleni siitä että saako maaseudulla jatkossa enää takseja lainkaan kun ns. päivystysvelvoite loppuu. Tämä tulee nyt eduskunnassa huolella käydä vielä läpi ja tarvittaessa heti korjata esitystä tai sitten seurantajakson jälkeen jos pelkoni todeksi käy.

Valiokunnissa tänään jatkoimme myös tuttuja aiheita eli puolustusvaliokunnassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon läpikäyntiä ja kuulemisia ja valtiovaroissa ensi vuoden talousarvion käsittelyä. Huomenna sama duuni jatkuu ja hieman uuttakin. Nyt hetki vielä töitä kotikoneella ja toivottavasti ennen puoltayötä nukkumaan. Aikainen herätys nimittäin jo vaanii…

 

Kommentit