Suomen MM-ralli ”Vihreiden Jyväskylälle imago-tahra”- Rallille löytyy tarvittaessa uusikin isäntä

Blogi, torstaina 04.05.2017

Alleviivaan nyt heti alkuun, että minusta Suomen MM-rallin paikka saisi jatkossakin olla Keski-Suomen legendaarisilla sorateillä. Jyväskylän Suurajot on elävä legenda ja monien mielestä maailman hienoin MM-ralli.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kuntavaalien jälkeen Jyväskylässä puhaltaa rallivastaiset tuulet. Vihreät nousivat rallikriitikko Touko Aallon johdolla kaupungin suurimmaksi puolueeksi ja välittömästi lähes ennen kuin vaalitulos ehti edes lainvoimaa saada oli Aalto rallin kimpussa Vauhdin Maailmassa. Marko Mäkisen juttu oli aikalailla yksiselitteinen. Aallon sanoin ”Jyväskylän kaupungin tulee pestä kätensä ja lopettaa tuki Neste Rallille” ja ”MM-ralli on (Jyväskylälle) imago-tahra”.

VM:n jutussa Vihreiden Touko Aalto kyseenalaistaa Suomen MM-rallin hyödyt ja rallin taloudellisen merkityksen. En voi olla kysymättä, että eikö Aalto tiedä Jyväskylän ja MM-rallin suhdetta? Rallin järjestäjä AKK-Sport investoi ralliin enemmän kuin Jyväskylän kaupunki. Jyväskylän kaupungin panostus on noin 300 000 euroa. Samaan aikaan Aalto vaikenee kokonaan siitä, että tutkimuksen mukaan ralli jättää yhden viikonlopun aikana Jyväskylän seudulle lähes 15 miljoonaa euroa (2013: 14,7milj). Lisäksi tapahtumalla on merkittävä vaikutus lukuisille keskisuomalaisille yhdistyksille ja seuroille. Vuoden 2013 tutkimuksessa lähes 95 prosenttia haastatelluista vapaaehtoisorganisaatioista piti rallia erittäin tärkeänä tulonlähteenä.

Olen tyytyväinen, että Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo on tuonut näitä faktoja esille myös Jyväskylän mediassa. On hyvä, että jyväskyläläiset myös tietävät totuuden, mutta meidän moottoriurheilun ystävien täytyy kuitenkin varautua siihen, että Jyväskylä Vihreiden johdolla sanoo vuodesta 1951 alkaen ajetulle rallille ”Kiitos, mutta ei kiitos”.

Touko Aallon mukaan nimittäin Jyväskylällä ei ole mitään syytä sponsoroida voittoa tuottavaa kansainvälistä autokilpailua. Aallon sanoin, hän ei pidä siitä, että rallisirkus saapuu kaupunkiin ja kaupunki maksaa viulut. Upea Harjun EK näyttää erityisesti olevan Aallon ja Vihreiden hampaissa.

Totuus on siis aivan jotain muuta ja upea legendaarinen rallimme ei rahasta Jyväskylällä vaan jättää kaupungille ja koko Keski-Suomelle vuosittain lisärahaa noin 15 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa alueelle lisää työtä, kasvua ja hyvinvointia ja varmasti myös pyöräteitäkin. Kävelykatuhan Jyväskylässä on jo olemassa ja erinomainen onkin myös näin motorsport-miehenkin näkökulmasta.

Jyväskylän kaupungin ja Suomen MM-rallin (AKK-Sports Oy) sopimus päättyy heinäkuun Neste Rallin jälkeen. Uuden sopimuksen neuvottelut on varmasti jo pitkällä ja toivottavasti reilu vastuunjako löytyy. Nythän leijonan osan rallin hyödyistä ja euroista saa Jyväskylä ja vastuun ja riskin kantaa järjestäjä.

Meillä Hämeessäkin olisi toki hyvät mahdollisuudet isännöidä myös Suomen MM-rallia. Tästä huolimatta toivon, että Jyväskylän Suurajot saisi jatkaa syntysijoillaan tulevaisuudessakin. Nouseeko legendan kaatajaksi nyt lopulta, paljon rallia nuorempi, vuonna 1984 Savonlinnassa syntynyt Vihreiden Touko Aalto? Toivottavasti ei.

Mutta jos Vihreiden johdolla Jyväskylä nyt haluaa rallista ja Vihreiden pitämästä imago-haitastaan eroon niin me sanomme varmasti täällä etelässä ”Tervetuloa!”

….

Kello 21.46 ja kotona jälleen. Eilen meni ilta pitkään Petterin kanssa illallispalaverissa ja tänään sitten ilta Lopen Ampumaurheilukeskuksen vuosikokouksessa. Saimme radallemme vuoden 2021 SM-kisat ja nyt tarkoitus tehdä iso remontti ja laajennus radalle, että kaikki on valmista kun juhlakisat Lopella ammutaan. Sako täyttää vuosia ja Metsästäjäliitto täyttää vuosia ja meillä kunnia isännöidä kisoja. Kari Kuparisen johdolla loppilaiset ampujat ja metsästäjät sekä reserviupseerit ja reserviläiset ovat rakentaneet meille mahtavan radan mikä palvelee tänä päivänä paljoa Loppea suurempaa aluetta. Kannattaa tulla tutustumaan ja kokeilemaan kauempaakin.

Tänään eduskunnassa mielenkiintoinen päivä. Pitkästä aikaa myös liikennevaliokunnassa ja sitten ryhmäkokoukset ja kyselytunti ja istunnossa keskustelussa muutos missä luvituksen turhia valituksia pyritään vähentämään valituslupajärjestelmällä. Aiheesta pari puheenvuoroa pidin ja ne varmasti jo nyt eduskunnan kotisivuilla luettavissakin. Sinne siis täältä suoraan eduskuntatyö-linkin kautta.

Kiitos myös palautteesta aamuiseen avaukseeni Neste Rallista. Yksi negatiivinen ja muutama sata positiivistä. Suomen nopein kansa 🙂

 

 

 

Kommentit