Suomalaista työtä – vierailulla Lahdessa Iskulla ja Riihimäellä Valiolla.

Blogi, maanantaina 17.03.2014

Tänään maanantaina käytin maakuntapäivän jälleen kahteen yritysvierailuun. Aamusta lähdin kollegani Aino-Kaisa Pekosen kanssa yhtämatkaa Lahteen ja Iskun tehtaille. Mielenkiintoinen vierailu suomalaisessa huonekalutehtaassa. Murros on täälläkin ollut kova huippuvuosien yli 2000 työpaikasta nykyiseen noin 800. Ja tällä hetkellä myös taantuma ja sitä kautta rakentamisen ja sisustamisen aallonpohja vaivaa alaa. Mutta sille täytyy hattua nostaa, että tällaista edelleen Suomessa tehdään. Vahvasti käsityötä ja korkealla tasolla kaikki itse tai alihankkijoiden toimesta tehtynä.

Iskulla myös laajat keskustelut suomalaisen teollisuuden tämän hetken haasteista. Ja monta hyvää huomiota ja huoltakin suoraan tekijöiltä. Niitä syytä viedä eteenpäin ja esille jo nyt kevään kehysriiheenkin. Olisi tärkeää saada nyt investoinnit tällaisellakin alalla liikkeelle ja sitä kasvua.

Lahdesta sitten jatkoimme Riihimäelle Valiolle. Eilen illalla kummimaatilaltani Lopelta lähti juuri tankki maitoa Herajoelle ja tänään tuota maitoa jo purkitettiin. Huomenna se jo tuoreena kaupassa purkissa. Lähiruokaa siis parhaimmillaan. Ja tuo lähiruoka myös työllistää merkittävästi. Yksin Riihimäen Valion meijeri työllistää noin 5000 suomalaista, joista vajaa 500 itse meijerillä ja sitten yli 1100 maitotilalla ja kuljetusketjussa loput. Suomalaisella ruualla ja juomalla siis todellakin suuri työllisyysvaikutus.

Valio aloittaa nyt myös Riihimäelle 1982 vuoden jälkeen koko Suomeen ensimmäisen aivan uuden jätti-investoinnin. Alueelle nousee siis toinen meijeri ja alueelta haetaan kasvua erityisesti Ruotsin ja Venäjän kasvaville markkinoille. Tällä hetkellä Herajoella liikuu päivässä noin 200 rekkaa ja se määrä kasvaa kuten myös työpaikatkin. Ja alueesta tulee Valion Etelä-Suomen pääpaikka ja kasvupaikka myös tulevaisuuteen. Tavoite niin, että kuokka lyödään maahan nyt kevään aikana jo.

Kävimme myös keskustelut alueen uudesta moottoritien eritasoliittymästä. Tavoitteena, että saisimme ratkaisun valtion osuudesta nyt muutaman viikon sisällä. Itse uskon, että tässä onnistumme, mutta ei nuolaista ennen kuin purkki on auki. Tavoitteena se, että nyt jo päätetyn Riihimäen kaupungin 6miljoonan ja Valion oman panostuksen 6 miljoonan rinnalle tulisi vielä kolmas valtion osoittama 6 miljoonaa euroa. Näin jo aikanaan suunniteltu ja numeroitukin risteys saataisiin toteutettua täydessä laajuudessa. Ja sitä kasvava alue väistämättä tarvitseen.

Valiolla oli hieno nähdä miten maitotilan maito hetkessä saadaan purkkiin ja kauppoihin. Ja upeaa myös se, että suomalainen yritys panostaa tällä tavalla rakentamiseen, mutta myös koko ajan lisää uusiin tuotteisiin ja patentteihinkin. Ja koko ajan vanhojakin tuotteita kehitetään. Tällä viikolla esimerkiksi kaikki Valion maitopurkit saavat päähänsä suljettavan korkin. Näin maidon säilyvyys paranee jääkaapissa avattunakin merkittävästi.

Mutta erikoista on sekin, että tällä alueella missä Valio työllistää satoja ja jopa tuhansia äitejä ja isiä niin kouluissa juodaan pääasiassa aivan muualta tuotua maitoa. Olemme Lopella kokoomuksen toimesta tehneet esityksen jo, että seuraavassa kilpailutuksessa kannattaa käyttää muitakin kriteereitä kuin halvin. Lähiruoka, tuore ja hyvä. Esimerkiksi.

Kiitokset vielä kerran Iskulle ja Valiolle ja yrityksien johdolla ja tekijöille ajastanne. Jälleen paljon tuli opittua ja nähtyä. Ja jälleen paremmin ymmärtää sen kuinka iso merkitys on sillä, että ostaa suomalaista. Valinnat siis vaikuttavat.

 

Kommentit