Suomalaisnobelisti Bengt Holmström – Työttömien ääni ei kuulu AY-liikkeen tekemisessä

Blogi, keskiviikkona 24.10.2018

-On itsekästä, että vain he, jotka ovat päässeet järjestelmään ja pysyneet siinä mukana, voivat olla äänessä. Sen sijaan liittoon kuulumattomilla tai esimerkiksi työttömillä ei ole ääntä.

Näin totesi suomalainen talouden nobelisti Bengt Holmström tänään aamulla radiossa. Taloutta maailmanlaajuisestikin seuraava ja tutkiva Holmström totesi, että työllisyys ja itseasiassa kyky sopeutua työn muutokseen nousee kaikessa tänä päivänä esille. Holmströmin mukaan työmarkkinoille täytyy saada lisää joustavuutta ja vain sitä kautta voidaan suojata esimerkiksi yrittäjiä, joita tulee olemaan jatkossa yhä enemmän. Lopulta kyse siis suomalaisista työpaikoista sillä ne syntyvät tai ovat tämän kaiken jälkeen syntymättä juuri näihin pieniin yrittäjävetoisiin yrityksiin.

Talouden nobelisti Bengt Holmström puhui eduskunnalle saatuaan Nobelin palkintonsa.

Holmström totesi, että Ay-liikkeen jäsenillä eli suomalaisilla työntekijöillä on enemmän halukkuutta joustavuuteen kuin sen johdolla. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen edellyttää siis lisää joustavuutta työmarkkinoille.

Holmströmiltä erittäin mielenkiintoista pohdintaa ja olen itsekin monet kerrat pohtinut ja myös puhunutkin siitä miten Ay-liikettä ei näytä kiinnostavan työttömät. Ay-liikkeen nykyinen toiminta itseasiassa ei todennäköisesti edes suojaa nykyisin töissä olevien asemaa vaan pahimmillaan tekee tähän maahan lisää työttömiä. Tätä kehitystä ei ole eduskuntakaan voinut katsoa läpi sormien. Eduskunnan tulee huolehtia kaikkien suomalaisten asioista ja siksi me emme ole voineet antaa Ay-liikkeellekään veto-oikeutta asioissa missä nimenomaan on halu auttaa ihmisiä pois työttömyydestä takaisin kiinni työelämään.

Tarvitaan siis lisää myös paikallista sopimista. Se on niin työssäolevien kuin työttömienkin etu. Ja tarvitaan ennen muuta ratkaisuja siihen, että työllistämisen kynnys ja riski pienenee ja myös pienet yritykset pystyvät palkkaamaan lisää työntekijöitä. Toivottavasti nyt kaikki yhdessä ajattelevat näin ja tekevät myös yhdessä näin. Ajatellaan siis myös naapuria vain itsemme sijaan.

Niin ja hyvää huomenta teille kaikille! Ja hyvää YK:n päivää. Myös maailmassa tarvittaisiin enemmän naapureidenkin huomioonottamista ja kuuntelemista vain omaan napaan tuijottamisen sijaan. Niin kuin aiemminkin olen todennut niin enemmän dialogia, vuoropuhelua, äänekkäiden monologien, yksinpuheluiden, sijaan.

Nyt aamusta Puolustusvaliokuntaan missä pöydällämme ensi vuoden Puolustusvoimien kansainvälinen koulutus- ja harjoitustoiminta. Yhteistyötä sekin.

….

Tänään päivään mahtui ensin palaveri liittyen Helsingin Kehä I isoon uuteen salibandykeskukseen ja myös tapaaminen Jari Viidan kanssa. Jari itseasiassa paraikaa rakentaa Riihimäelle Suomen hienointa käsipallon areenaa missä voidaan ensi syksystä lähtien pelata myös Mestareiden Liigan pelit ja myös maaotteluita ja muita kv-pelejä. Vaikka Cocks Areena onkin ennen muuta käsipallon pyhättö niin varmasti siellä tullaan pelaamaan myös salibandyn isompia otteluita ja näkemään myös messuja ja konsertteja. Huikean hieno uusi juttu tänne meidän seudulle ja ollut mukava saada myös osalta sitä itsekin olla avittamassa eteenpäin.

Iltapäivällä saimme myös viestin, että Vihreiden Touko Aalto jättää puolueensa puheenjohtajuuden. Toipuminen uupumuksesta vie aikansa ja näytti siltä, että puolueessa ei oikein annettu rauhaa tähän työhön. Painetta pidettiin koko ajan päällä ja ei nurkkaan ajettuna kyllä tuollaisesta millään kukaan toivu. Varmasti paras ratkaisu oli tämä ja toivottavasti Touko saa nyt omiltaankin rauhan ja tuen levätä ja toipua. Toukoa vielä tarvitaan.

Kotimatkalla pohdin Vihreiden tilannetta ja kohtuutonta painetta Toukolle. Ensin komennetaan sairastunutta puheenjohtajaa ryhdistäytymään. Nurkkaan ajettuna ja eron jälkeen hän onkin sitten ”hyvä ystävä”. Täysi tukikin Toukolle eduskuntaryhmältä tuli, mutta toki vain erolle. Tuesta ei paljon muuhun ollut tietoa. Politiikka on kyllä välillä vastenmielisen julmaa. Lisää inhimillisyyttä kaipaisi. Ymmärtämistä. Yritetään muistaa itse kukin.

Tänään onkin hyvä päivä itsekin kiittää läheisiä ja ystäviä tuesta ja kaikesta tämän työn keskellä. Ilman teitä ei tätä jaksaisi ja toivottavasti rinnalla pysytte tapahtuu sitten tässä maailmassa mitä tahansa. Sinua juuri ajattelen.

Nyt ilta kotona ja vielä kymmeneltä pakko ajaa toisen kerran tänään Helsinkiin. Ruuhkavuosia ja aikaisia aamuja. Huomenna tasavallan presidenttiä tapaamaan aamukahville Mäntyniemeen.

Kommentit