Työmarkkinatilanne on tulehtunut poikkeuksellisen pahasti. Vaalien lähestyessä pienestäkin haavasta saattaa tulla paha ongelma ja nyt näyttää siltä. On puhuttu paljon, että SDP olisi jopa valjastanut ja saanutkin nyt SAK:n johdolla koko AY-liikkeen mukaan tekemään eduskuntavaalikampanjaansa. Ei kai sentään. Mutta ei kaikki tällaistakaan ajatusta ole voineet olla sivuuttamatta, kun on katsonut mm. ammattiyhdistysliikkeen äänekkäimpien lakkopäälliköiden taustoja. Yksi toisensa jälkeen heiltä löytyy poikkeuksellisen läheinen ja myös tiivis yhteys SDP:hen.
Omakin ammattiyhdistykseni eli opettajien OAJ on lähtenyt mukaan tukemaan näitä toimia. Itse entisenä opettajana ja edelleen OAJ:n jäsenenä olisi ymmärtänyt paljon paremmin toimet vaikkapa opettajien ja lastentarhanopettajien palkkojen korottamiseksi vuosien saatossa ja saamiseksi oikealle tasolle kuin nämä toimet asiassa mikä ei käytännössä koske OAJ:n jäseniä juuri lainkaan. Voimia näytetään minusta nyt täydellisen väärässä paikassa ja väärään aikaan. Tulee mieleen tapaus koulun välitunnilta missä reilu ja mukavakin kaveri lähti mukaan koulukiusaamiseen saadakseen hyväksyntää isommilta ja kovemmilta.
Minun oli vaikea esimerkiksi itse ymmärtää ja hyväksyä sitä, että OAJ halusi kieltää opettajia jakamasta koululla sinne lapsille tuotua ruokaa. Opettajien ammattijärjestö siis kannusti opettajia rikkomaan perusopetuslain 31 §:lää, missä yksiselitteisesti todetaan, että ”opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen ateria”. Saman tiukan lainvaatimuksen rikkomista voi ihmetellä myös Raision kaupungin kohdalla missä kaupunginjohtaja, entinen SDP:n puoluesihteeri, Ari Korhonen mahtikäskyllään kielsi jopa koululle ruuan tuonnin. Korhoselta ja Raision kaupungin johtavilta päättäjiltä pitäisi nyt kysyä, että rikottiinko kaupungissa tarkoituksella ja jopa vakaasti harkiten perusopetuslain 31 pykälää? Toivottavasti OAJ ryhtyy tässä toimiin. Tämä huoli heille tosiasiallisesti kuuluu.
Asia mistä riidellään on kuitenkin pieni eikä se todellakaan anna edes oikein oikeutusta tällaisiin toimiin. Ja siksi nyt pitääkin etsiä tie puolin ja toisin tällaisesta nokittelusta. Lakkoilu vaarantaa pahimmillaan talouskasvuamme ja myös monen edelleen työttömänä olevan työllitymistavoitteet vaikeutuvat. Tuoreimmat työllisyysluvut kertoivat, että emme enää ole 72 prosentinkaan työllisyysastetavoitteessa ja tätä menoa saamme haudata myös toiveet hyvinvointiyhteiskunnan kannalta välttämättömästä 75 prosentin työllisyysasteesta.
Nyt sovintoa pitää etsiä ja etsitäänkin. Työmarkkinajärjestöt valmistelevat julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan hallitukselle ehdotusta irtisanomislakia koskevaan kiistaan. SAK, STTK, Akava ja Kuntatyönantajat ja myös EK olisivat ehdottamassa irtisanomislain korvaamista helpottamalla määräaikaisuuksia pienissä yrityksissä.
Asia onkin edennyt nyt oikeaan suuntaan, kun maanantaina valtiovarainministeri Petteri Orpo kertoi, miten irtisanomislain aiheuttama lakkokierre voidaan ratkaista. Ratkaisu voisi löytyä esimerkiksi työaikalaista missä paikallinen sopiminen ulotettaisiin myös järjestäytymättömiin yrityksiin. Näin sopijaosapuolena voisi olla myös joku muu taho kuin ay-liittoon kuuluva luottamushenkilö. Orpo totesi, että hän on valmis harkitsemaan muitakin vaihtoehtoja.
Ratkaisu on siis varmasti löydettävissä ja siitä sovusta hyötyisi koko Suomi ja ennen muuta kaikki työntekijät ja työttömätkin. Suomi tarvitsee toimia joilla työllistyminen ja työllistähelpottuu ja tätä kautta edelleen korkeana oleva työttömyys saadaan laskuun. Tämä on ennen muuta yksilötasolla jokaisen työttömänä edelleen olevan etu.
Nyt kello jo kohta 13 ja päivä jatkuu valtiovarainvaliokunnassa. Aamulla jo Puolustusvaliokunta ja sitten VaV:n liikennejaosto.
….
Kello 21.52 ja nukkumaan. Huomenna jälleen pitkä päivä ja kokouksia aamusta iltaan. Kiitos monista viesteistä liittyen tähän aamuiseen kirjoitukseeni. Mukava kuulla, että sovulle on tässä maassa vielä kannatusta ja sitä nyt pitää etsiä. Minun vaikea edelleenkään ymmärtää miksi tilannetta enää kannattaa ainakaan pahentaa.

Meidän kansanedustaja Piia Kauma piti tänään erinomaisen ryhmäpuheenvuorommw eduskunnassa työstä ja työn murroksesta. On hienoa, että meillä katse on tulevaisuudessa ja myös rohkeus muuttua maailman mukana.