Suomalaisen Urheilun suuri juhlapäivä.

Blogi, tiistaina 14.01.2014

Tänään juhlitaan suomalaisen urheilun sankareita viime vuodelta. Urheiluvuosi 2013 on jo päättynyt ja uusi vuosi alkanut myös kullankimaltavissa tunnelmissa. Pikkuleijonien MM-kultaa ja ringetten MM-kultaa juhlitaan sitten ensi vuoden Urheilugaalassa. Tänään palkitaan siis Vuoden 2013 Suomalainen Urheilija ja paljon muita menestyneitä sinivalkoisia ja myös hienoja urheilijoitamme pitkistä urheilun elämäntöistäkin.

Urheilugaalaan on upea vuosi toisensa jälkeen osallistua. Tänään menen paikalle kutsuvieraana Valtion Liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtajana. Liikuntapaikkarakentaminen on meidän rooteria niin harraste kuin kuntoliikunnankin kohdalla, mutta myös huippu-uhrielun suorituspaikkojen kuin Urheiluopistojen ja Urheiluakatemioiden osalta. Tänäkin miljoonia Veikkausvoittovaroja jälleen tähän arvokkaaseen työhön ja liikkeelle monen uimahallin ja urheiluhallin uudisrakentaminen ja myös monen peruskorjaaminen.

Kuka on vuoden urheilija?

Edelleen tänä vuonnakin valinnan vuoden urheilijasta tekevät valitettavasti urheilutoimittajat. Onneksi tänä vuonna rinnalla valitaan jo myös yleisöäänestyksellä aito ja oikea sydänten ja suomalaisten Vuoden Urheilija. Minusta valinta pitäisikin siirtää kokonaan kansalle painiin ja yleisurheiluun tykästyneiltä urheilutoimittajilta. Heidän valintauraltaan löytyy liian monta sellaista episodia jotka minusta riittävät perustelut ottaa valta kansalle. 

Tänä vuonna vuoden urheilijaksi noussee suunnistuksen MM-kultamies Mårten Boström, MM-mitalimies uimari Matti Mattson tai keihäänheittäjä, Mm-hopeamies Tero Pitkämäki. Listalle nousevat varmasti myös Leo-Pekka Tähti, Toni Piispanen, Roope Tonteri ja toivottavasti myös Mauno Hermunen ja Mikko Ilonenkin. Tuula Tenkasen MM-hopea ei taida tänä vuonna riittää kärkeen.

Åahaa vain pelkään, että maailmanmestarit Hermunen ja Tonteri eivät toimittajien listoille korkealla nouse. Syynä lajivalinta painin ja yleisurheilun ja hiihdon ulkopuolelta. Tonterihan voitti peräti kaksi MM-kultaa vuoden 2013 MM-kilpailuissa. Mitalit Kanadasta tulivat slopestylessa sekä big airissa. Mauno Hermunen taas voitti kivenkovan Supermotojen maailmanmestaruussarjan. Ei siis vain yhtä kilpailua vaan pitkän ja vaativan sarjan.

Korkealla itse listalla nostaisin myös Mikko Ilosen, joka voitti golfin Euroopan-kiertueella Tukholman-osakilpailun. Ja lisäksi Mikko pelasi loistavan kauden muutenkin. Ja myös tennistähti Jarkko Niemiselle kuuluu kunniaa, mutta ei kuitenkaan ehkä aivan Vuoden Urheilija -titteliä. Tai toisaalta onko niin, että tenniksessäkin pitäisi olla maailman ykkönen ollakseen Suomen ykkönen? Ei ehkä kuitenkaan. Jarkko Nieminen viime vuonna parhaimmillaan 37 tenniksen maailmanlistalla. Riittäisikö? Ei taida.

Ja kuulemma myös koko joukkueen voi nykyisin valita Vuoden Urheilijaksi. Joukkueista viime vuonna korkeimmalle nostaisin muodostelmaluistelun Team Uniquenin. Joukkue nousi MM-kisojen vapaaohjelmassa upeasti Maailmanmestariksi asti.

Ja osa upeista urheilusuorituksista mennee tänään illalla Hartwall Areenalla varmasti myös sykähdyttävin urheiluhetki tittelin alle. Siellä varmasti muodostelmaluistelijat mukana kuin myös varmasti jalkapallon, koripallon ja lentopallokin hienot hetket maajoukkuetasolla. Tai jääkiekkoilija Tuukka Raskin upeat suoritukset. Näitä riittää.

Itse odotan mielenkiinnolla kenet urheilutoimittajat nyt nostavat omaksi Vuoden Urheilijakseen. Mutta tänä vuonna jo enemmän odotan sitä kuka on suomalaisten sydänten vuoden urheilija. Osuuko valinta samaan vai meneekö kansan ja toimittajien mielipiteet ristiin?

Mutta oma toiveeni olisi, että kärkeen voisi jälleen nostaa moottoriurheilijankin. Mauno Hermusen suoritus on vertaansa vailla. Tai sitten golfari Mikko Ilosen. Pahaa pelkään, että urheilutoimittajat ainakin ovat kanssani täysin eri mieltä. Golffari ja motorsport-tähti ei taida pärjätä edes painin Suomenmestareille osan arvostuksessa. Valitettavasti.

Itse arvostan ja kunnioitan jokaista urheilijaa joka nousee lajissaan menestykseen. Maailman parhaaksi kasvaminen ja maailmanmestaruuden voittaminen on aina kova juttu. Ja eihän aikanaan urheilitoimittajat vuoden urheilijatittelillä muistaneet nelinkertaista motocrossin MM-miestä Heikki Mikkolaa tai enduronkaan maailmanmestareita Juha Salmista, Kari Tiaista tai Mika Aholaa. Heistä Juha Salmisen taitaa muuten olla kautta lajien eniten maailmanmestaruuksia suomalaisurheilijoista. 21 MM-mitalia on uskomaton saavutus. Riittihän ne mestaruudet sentään Pääkaupunkiseudun parhaan urheilijan titteliin vuonna 2002. Niinpä. Voisiko tänään olla oikea päivä nostaa vaikkapa Juha Salminen urheilijoiden Hall of Fameen? Minusta olisi.

Tänään illalla Urheilugaalaan ja itse juhlin jokaista viime vuoden suomalaismenestyjää ja urheilusuoritusta. Suomalaisurheilijat ansaitsevat oman juhlapäivänsä ja se on tänään.

Hieno urheiluilta Hartwall Areenalla. Onnea vielä kaikille palkituille ja kiitos, että sain jälleen tänäkin vuonna olla mukana juhlimassa kanssanne. 

Itse olisin siis hieman erilailla kirkkainta kärkeämme arvostanut, mutta on se totta, että Tero Pitkämäenkin kausi oli upea ja sykähdyttävä. Nousu leikkauspöydältä MM-hopealle oli komea saavutus. Ja siis onnea Terolle toisesta Vuoden Urheilijan -tittelistä.

Illasta yksi twiitti nousi ylitse muiden: ”Mitäköhän Roope Tonterin pitäisi vielä voittaa, jotta olisi edes TOP3:ssa leipääntyneiden urheilutoimittajien äänestyksessä?” Niinpä.

Tässä kuitenkin vielä lista kaikista tänään palkituista:

Vuoden urheilija
Keihään MM-hopeamies Tero Pitkämäki

Sykähdyttävin urheiluhetki
Teemu Pukin 1-1-tasoitusmaali Gijonissa Espanjaa vastaan jalkapallossa
 
Vuoden joukkue
 Koripallomaajoukkue

Elämänura palkinto
 Kalevi Tuominen

Urheilun Hall of Fameen kutsuttiin:
 Eino Kaakkolahti
Juha Mieto
Heikki Hasu
Kaija Mustonen

Vuoden valmentaja
Henrik Dettmann

Vuoden urheilukulttuuriteko
Susijengin fani-ilmiö

Vuoden Urheiluseura
Suunta Jyväskylä

Urheilutapahtuma
Suunnistuksen Maailmanmestaruuskilpailut

Urheilu-ura
Jenni Mikkonen, Olli-Pekka Karjalainen, Sari Multala, Silja Lehtinen, Anne Rikala, Sanna Sten ja Minna Nieminen

Vuoden esikuva
Nooralotta Neziri

Vuoden läpimurto
Matti Mattsson

Hyväntekijä. Erikoispalkinto
Tegla Loroupe

Urheilun Lähettiläs
Juha Salminen

Reilu teko
Kari Fasting

Urheiluselostajat
Seppo Kannas, Juha Jokinen, Raimo Häyrinen, Pentti Salmi, Anssi Kukkonen, Paavo Noponen

Urheiluvaikuttaja
Jarmo Hakanen

Vuoden nuori urheilija
Aleksander Barkov

Urheilujournalismi
Tapani Parm

 

 

 

 

Kommentit