Suomalaisen ruuan kampanja – Ostamalla kotimaista luo Suomeen myös työtä

Uutiset, tiistaina 26.02.2019

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja haastaa jälleen kaikki suomalaiset ostamaan ja syömään vain suomalaista ruokaa. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2013 järjestetyn kotimaisen ruuan kampanjan aikana on tapahtunut paljon hyvää kehitystä ja nykyisin kaupasta löytää jo paljon paremmin täysin suomalaista ruokaa.

-Ruuan alkuperämerkinnät ovat parantuneet ja niiden käyttöä ja velvoittavuutta on myös lisätty. Ehto numero yksi onkin se, että jokainen tietää mistä ruoka tulee. Sen jälkeen voi sitten tehdä valintoja, toteaa kansanedustaja Timo Heinonen (kok), joka aikanaan ideoi Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjan.

Kansanedustaja Timo Heinosen MTK:n Kummimaatilana toimii Portaankorvan tila Lopella. Liisa ja Pekka Salmela hoitavat ja kasvattavat myös Heinosen omistamaan Länsi-Suomen karjaan kuuluvaa Omena-lehmää (ei kuvassa) tilallaan.

Vuonna 2013, kun kampanja järjestettiin ensimmäistä kertaa oli kaupoista hyvin vaikea löytää 100% suomalaista leipää ja myös erilaiset alkuperää hämärtävät paketit olivat yleisiä. Seitsemän vuoden aikana kauppoihin on tullut myös edullisempia kotimaiseen ruokaa nojaavia brändejä.

-Meillä on erinomaisia pieniä leipomoita ja lähiruokatoreja ja tilamyyntiä, mutta on tärkeää, että suomalaista ruokaa saa myös omasta lähikaupasta. Silloin volyymit kasvavat ja ostopäätöksillämme on myös suurempi vaikutus koko suomalaiseen ruokaketjuun ja tätä kautta työllisyyteen ja myös maamme huoltovarmuuteen, toteaa Heinonen.

Suomalaisen ruuan kampanja on järjestetty vuosittain maaliskuun alussa, mutta myös syksyllä 2014, kun ns. pakotetalkoissa hyvää suomalaista oli syömässä – Syödään ja juodaan suomalaista – tuetaan kotimaista ruoantuotantoa vaikeassakin tilanteessa -kampanjassa – yli 71 000 ihmistä.

Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan ruoka-alan, eli maatalouden, elintarviketeollisuuden, elintarvikkeiden tukku- ja vähittäiskaupan sekä ravitsemispalveluiden, vaikutus Suomen kansantaloudelle on merkittävä. Ala työllistää noin 340 000 henkeä, mikä on 13 prosenttia kaikista Suomen työllisistä.

-Valinnoilla voimme vaikuttaa. Jos jokainen suomalainen käyttäisi 10 euroa kuukaudessa lisää kotimaiseen ruokaan ja muihin tuotteisiin, syntyisi näin maahamme  10 000 uutta työpaikkaa, muistuttaa Heinonen ja kertoo itse noudattavansa pääasiassa suomalaista ruokavaliota nykyisin jo ympäri vuoden.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja 1.-13.3.2019 haastaa kaikki suomalaiset mukaan ja tapahtumaa voi seurata myös Facebook-sivuilla. Sivuille voi myös kertoa omia kokemuksia suomalaisesta ruuasta, jakaa vinkkejä ja vaikka reseptejäkin sekä nostaa keskusteluun myös aiheen ympäriltä esille nousevia huomioita.

 

 

 

Kommentit