Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät Yhdistyneiden kansakuntien UNEF-operaatioon Suezille 10.12.1956. Ylihuomenna siis tulee kuluneeksi tasan 60 vuotta tuosta hetkestä ja työ jatkuu. Tänään vietettiin suomalaisen rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlaa Lahdessa ja minulla oli kunnia saada olla mukana juhlassa puolustusvaliokunnan jäsenenä. Upea isänmaalinen ja tunnelmarikas juhla.
Suezin UNEF-operaation jälkeen 60 vuoden aikana noin 45 000 suomalaista on palvellut yli 40 rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatiossa Lähi-idässä, Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Tänäpäivänä puhutaan usein jo kriisinhallinnasta ja se osaltaan kuvaa sitä operaatioidenkin muutosta mitä konfliktien ratkomisessa on tapahtunut näinä vuosikymmeninä.
Alkuperäisellä rauhanturvaamisella ja nykyisellä kansainvälisellä kriisinhallinnalla on ollut merkittävä vaikutus maamme kansainväliselle asemalle. Suomesta on kasvanut rauhanturvaamisen suurvalta ja myös tärkeä toimija erilaisten kriisien ja sotien rauhanneuvotteluissa. Tälle vakaan ja arvostetun perustan loi jo kylmän sodan aikana. Kylmän sodan aikana maamme puolueettomuuspolitiikasta tuli valttikortti, joka tuki maamme aktiivista osallistumista rauhanrakentamiseen, sovittelutyöhön ja YK:n rauhanturvaoperaatioihin. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olemme osallistuneet aktiivisesti myös Naton ja Euroopan unionin johtamiin sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä yhteen ETYJin sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon.
60 vuoden aikana nämä rauhanturvaoperaatiot ovat tukeneet eri kriisialueiden vakauttamista ja neuvotteluratkaisun saavuttamista. Myös rauhanvälityksellä on ollut ratkaiseva merkitys monilla kriisialueilla. Suomi on sekä rauhanturvajoukoilla että yksittäisten ihmisten mm. presidentti Martti Ahtisaaren merkittävällä henkilökohtaisella panoksella pystynyt tukemaan tätä kehitystä. Viimeaikoina myös nykyinen Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut entistä suurempaa roolia mm. Venäjän ja Naton välisen jännitteen helpottamiseksi ja rauhan löytämiseksi Ukrainaan. Myös Pekka Haavisto on toiminut erityisesti Afrikan kriisien parissa ja monet muutkin. Suomalaista osaamista ja perinteisestä asemaa on arvostettu.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Suomen Rauhanturvaliitolle Vapaudenristin.
Juuri tämänpäiväisen juhlan alla kaikille entisille rauhanturvaajille ja kriisinhallintaveteraaneille on toimitettu kriisinhallintaveteraanikortti ja annettu Kriha-veteraanistatus. Kriisinhallintaveteraanien tuen ja hoidon kehittämisen tärkein edistysaskel on nyt sosiaali- ja terveysministeriössä valmiiksi saatu sotilasvammalain uudistus tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä. Laki on tarkoitus saada valmiiksi eduskunnastakin tällä tai ensi viikolla ja uusi laki tullee voimaan 1.1.2017.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Suomen Rauhanturvaliitolle Vapaudenristin.
Upea juhla ja hienot puheet Puolustusministeri Jussi Niinistöltä, presidentti Martti Ahtisaarelta, Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergiltä, kansliapäällikkö Jukka Juustilta, puheenjohtaja Paavo Kiljuselta ja juhlapuheen pitäneeltä YK:n alipääsihteeri Herve Ladsousilta.
Kaartin Soittokunta ja Maria Tyyster niin siinähän oli suomalaisen rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhla valmis. Kiitos!
Puolustushallinto ja Suomen rauhanturvaajaliitto juhlistavat merkkivuotta useilla tapahtumilla ympäri Suomea. Juhlavuoden pääjuhla järjestettiin siis tänään Lahdessa. 8.12.1956 eli juuri samalla tavalla kaksi päivää ennen Suezin operaation alkua tasavallan presidentti Urho Kekkonen tarkasti ensimmäiseen rauhanturvatehtävään lähtevän komppanian Kaartin kasarmin pihalla. Sen jälkeen kaikki onkin historiaa.
Oli suuri kunnia ja ilo saada olla mukana tämänpäiväisessä juhlassa. YK:n alipääsihteeri Herve Ladsous piti mielenkiintoisen juhlapuheen UN Pescekeeping in the Future ja omat puheenvuoronsa pitivät myös mm. presidentti Martti Ahtisaari, puolustusministeri Jussi Niinistö, Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, kansliapäällikkö Jukka Juusti sekä Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljunen. Alansa parhaita kaikki ja erinomaiset puheet. Oli ilo kuunnella ja oppia.
Upea hetki oli juhlan lopussa kun kenraali Gustav Haglund ojensi Suomen Rauhanturvaliitolle Tasavallan presidentti Sauli Niinistön myöntämän Vapaudenristin minkä vastaanotti puheenjohtaja Paavo Kiljunen. Takanani istuneet entiset rauhanturvaajat totesivat jylhin äänin, että JES! Kosketti siis kunnia ja kiitos!
Monta tuttua ystävää mukana juhlassa ja monia uusiakin kohtaamisia ja keskusteluja. Työ jatkuu tahoillamme.
Tänään päivä siis Lahdessa ja en työtehtävän takia osallistunut kyselytunnille. Mutta aamusta kuitenkin valiokuntien kokoukset ja loppukiria kohti vuodenvaihdetta. Kiitokset myös lukuisista viesteistä ja kommenteista liittyen eiliseen keskusteluumme Yle A-Studiossa. Lähetys on jonkin aikaa katseltavissa vielä täällä Yle Areenassa.
Erityisesti minua pohdituttaa nyt se mikä on laskenut nopeasti suomalaisten nuorten maanpuolustustahtoa. Aihe tarvitsisi ja ansaitsisi lisää tutkimista.