Suolaista ja makeaa – Loppilaisia Makuja keräsi ennätysmäärän herkuttelijoita

Blogi, keskiviikkona 10.07.2024

Eilen järjestimme toisen kerran Lopella meidän oman herkuttelupäivän. Loppilaisia makuja -tapahtuma tarjosi suolaista ja makeaa eri kohteissa Lopella nyt toista kertaa ja voi hyvin todeta, että perinne taitaa tästäkin tulla. Viime vuonna ensikertaa järjestetty makujen matka keräsi elokuulla yllätykseksemme jo erinomaisen hyvän suosion, mutta tästä huolimatta nyt lomakauden keskellä heinäkuussa toinen kerta pääsi yllättämään. Väkeä oli liikkeellä todella paljon ja monet paikat joutuivatkin loihtimaan lisää tarjoiltavaa kerran jos toisenkin.

Mikkolan Suoramyynnin väkeä kolmessa polvessa. Ada teki herkullisia annoksia eilisen koko pitkän päivän yhdessä mummonsa Kaijan ja isänsä Antin kanssa. Ja olihan hommissa totta kai myös äiti Anne ja Pappa Heikkikin ja koko paikan kesähenkilökunta. Tekemistä nimittäin riitti.

Idea makujen matkaan syntyi jo muutamia vuosia sitten, kun ihastelimme sitä miten kivoja ruokapaikkoja ja kesäkahviloita kotikunnassa onkaan. Usein myös kuulin sanottavan, että ”En edes tällaisesta tiennytkään” tai ”Olipa kiva, että vinkkasit tästä paikasta”. Näin syntyi ajatus maistelukierroksesta, missä eri kohteet pääsisivät hieman esittelemään osaamistaan ja tarjottaviaan.

Suolaista ja makeaa – Loppilaisia makuja oli syntynyt.

Eilen meillä olikin kymmenessä eri kohteessa pöydät täynnä herkkuja – suolaisia ja makeita – odottamassa väkeä ja väkeä toden totta tulikin. Ovet avattiin iltapäivällä kello kolmentoista aikaan ns. myöhäisellä lounasajalla ja jatkettiin aika illallisaikaan kello yhdeksääntoista asti. Tarjolla oli vohveilta eri mauilla, pizzoja, jäätelöannoksia, lähiruuan tapaslautasia ja kotipuutarhojen herkkuja yrteistä valosipuleihin ja rapsakoista maa-artisokkosipseistä Katajaan majoneeseihin. Taisi siinä muutamat vetää niin sanotusti ne kuuluisat överitkin.

Tämänkin loppilainen tapahtuma oli meidän yhteisen Facebookin LOPPI-ryhmän aikaansaannoksia. Tuo FB-ryhmä – siis isoinkirjaimin kirjoitettuna LOPPI – kannattaa ottaa ehdottomasti seurantaan. Siellä tapahtuu ja siellä yhdessä tehdään. Se on sellainen rakkaudeta Loppeen ryhmä. Eilenkin Loppilaisia makuja -tapahtuman siellä kokoon loihtivat Mikkolan Suoramyynti, Solstrandin tila, Katajamaa ja Katanura Pilpalan koululla, Marskin Maja, Räyskälän Kahvila Perunakuoppa, Lopen lentokentän Huhkajalammen ravintola, Koski-Cafe Mylly, Lopen Jäätelökioski torillamme, Kantatie viisnelosen Uus-

Huuhkajalampi ja Launosten ihastuttava uusi Emman Puodin Pannarikahvila. Minä vain yhteennäitä nidoin ja elämäntapamani hulluja ideoita ilmaan heittelin. Niin nämä yleensä syntyvät ja hauska huomata, että väki kyllä innostuu. Ja tälläkin kertaa innostuivat niin ravintoloiden ja kesäkahviloiden pyörittäjät, mutta näytitte innostuneen myös te kesäherkuttelijatkin. Kiitos siis molemmille!

Vielä emme ensi kesän päivää lukkoon lyöneet, mutta hyvinkin se voisi olla tämä heinäkuun samainen tiistai. Katsotaan ja palataan. Mutta saahan Lopelle muulloinkin tulla herkuttelemaan ja hyviä makujahan täällä riittää niin kesällä kuin talvisinkin ja monissa paikoissa.

Lopen Avoimet Saunat kutsuu seuraavaksi löylyyn

Mutta ettei aika tulisi pitkäksi, niin ensi tiistaina me sitten LOPPI-ryhmän kanssa seuraavaksi puuhaamme saunatapahtumaa. Lopen Avoimet Saunat on ihan uusi tapahtuma Lopella ja nyt ensikertaa järjestettävässä hyvien löylyjen tapahtumassa saunoja lämpiään kahdekssa eri paikassa ja osassa paikkoja useampiakin. Luvassa on siis hauska uusi tapahtuma, missä eri puolilla Loppea lämmitetään saunoja ja avataan niiden ovet kaikille saunan ystäville. Kuumina on savusaunaa, vanhaan yli 100-vuotiasta saunaa, kellarisaunaa ja perinteisiä järvien rantojen saunoja. Uskoisin, että jokaiselle löytyy jotakin ja parikin.

Ensi tiistaina 16.7.2024 ei siis muuta kuin uikkarit mukaan ja pyyhe kainaloon ja löylyy. Alla vielä listaus ensimmäisen tapahtumamme avoimista saunoista.

Saaks heittää lisää löylyä?

LOPEN AVOIMET SAUNAT
Tiistaina 16.7.2024

Mukaan ilmoittautuneet saunat 10.6.2024. Listaa päivitetään kesäkuun ajan uusilla mukaan lähtevillä saunoille ja myös osoite yms. lisätietoja lisäillään:

………………………..

Kirkonkylä:
(sininen)

1) Vanhan historiallisen 100-vuotiaan Säästöpankin pihasauna lämpiää Jokiniementie 3 klo 17-20. Grilli kuumana makkaran paistoa varten ja tarjolla mehua janojuomaksi.

2) Kirkonkylän Vanhankirkon uimarannan ”Lopen Sauna” Loppijärven rannassa lämpiää klo 15-19 kaikille saunojille. Osoite: Uimarannantie 34. Sekasauna eli uikkarit ja omat pyyhkeet mukaan!

Launonen:
(keltainen)

3) Seurakunnan rantasauna Kesijärvellä lämpiää Pirjetan Partion toimesta tänäkin kesätiistaina, klo 17-20

Läyliäinen & Maakylä
(punainen)

4) Mikkolan Suoramyynnin Savusauna lämmin kello 16-20. Myynnissä pihakeittiöltä mm. grillistä herkkuja sekä uuden satokauden Lopen perunan salaattia yms. Saunominen 5e/hlö omat pyyhkeet mukaan!

Pilpalan kylät:
(vihreä)

5) Hunsalan Asemanmutka, Asemanmutka 58, vanha hirsisauna Hyvinkää-Karkkila -radan lähellä lämpiää klo 15-21

Räyskälä:
(musta)

6) Räyskälän ilmailukeskuksen Räyskälä-säätiön molemmat saunat kuumina klo 11-16. Ja uimaankin pääsee.

Sajaniemi
(harmaa)

7) Sajaniemi, Kalevantie 216, Sauna lämmin ja uimaankin lampeen voi pulahtaa.

Komio
(Valkoinen)

8) Lopen Samoojien Kalamajan kämpällä , Hirvenharjuntie 147, on sauna lämpimänä klo 16-20 ja pääsee myös uimaan Kalattoman lampeen. Paikalla puffetti ja tarjolla ainakin kahvia ja teetä sekä pullaa ja voileipiä.

Topeno & Ourajoki:
(oranssi)

9) Ourajoki: Kuparisen Savusauna on lämpimänä klo 16-21 ja vieressä virtaavaan jokeen on kiva pulahtaa löylyjen välissä. Peseytymismahdollisuus löytyy myös. Nappaathan uikkarit ja pyyheliinan mukaan. Tarjolla pientä purtavaa. Tervetuloa! Soittele meille, niin saat tarkemmat ajo-ohjeet: 050-5548828. Siivostentieltä löytyy myös opastuskyltit perille.

10) Topeno, Saukkolan Ek, Saukkolantie 160, ainutlaatuinen Uunisavusauna, ulkokylpyaltaalla ja lisäksi vielä perinteinen sauna kuumina klo 15-20. Sauna on sekasauna eli omat uikkarit ja pyyhkeet mukaan, mutta naisille ja miehille on omat pukuhuoneet. Kanttiinista halukkaille kotileivonnaisia hiukopalaksi kahvin ja virvokkeitten kera pikkurahalla.

….

Saunoista valtaosa on siis ns. sekasaunoja eli uikkarit mukaan ja katsokaa vielä listasta onko kohteesta muuta tietoa kerrottuna.

Mutta ei muuta kuin saunomaan vaan. Ja uskoisin, että jossain vihtojakin on tarjolla?

….

Tänään minullakin jälleen vapaapäivä. Eilen aamu ja päivä menivät eduskunnassa rajaturvallisuuslain kanssa. Onneksi kuitenkin puheeni jälkeen ehdin itsekin vähän herkkuttelukierrokselle Lopella ja toivottavasti ensi tiistaina saisi jo pestä sitten työpölyt vähän enemmältikin pois? Katsotaan miten työt etenevät.

 

 

Kommentit