Hyvää uutta vuotta 2007 kaikille blogini lukijoille! Kiitokset kaikille ystäville, tutuille ja yhteistyökumppaneille päättyvästä vuodesta. Paljon on tapahtunut monella eri rintamalla. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin.
….
Uusi vuosi tuo monenlaisia muutoksiakin. Mm. kuntien määrä putoaa ensi yönä 416:sta neljäntoista kuntaliitoksen seurauksena. Vuoden 1973 jälkeen näin montaa liitosta ei ole yhdellä kertaa tapahtunutkaan. Huomenna on syntynyt uusi Äänekosken kaupunki Suolahden ja Sumiaisten liittyessä Äänekoskeen, Längelmäen kunta katoaa ja jakautuu Jämsään ja Oriveteen ja Viljakkala ja Ylöjärvi liittyvät yhdeksi kunnaksi ja Suodenniemi liittyy Vammalaan ja Kodisjoki Raumaan. Uuden Pälkäneen kunnan muodostavat nykyiset Pälkäne ja Luopioinen, Mynämäen kunnan Mynämäki ja Mietoinen, Akaan kaupungin Toijala ja Viiala ja Vöyri-Maksamaan Vöyri ja Maksamaa. Lisäksi vielä Vuolijoki yhdistyy Kajaaniin, Siikajoen kunta muodostuu Ruukista ja Siikajoesta ja Iin uusi kunta Iistä ja Kuivaniemestä. Eikä tässäkään vielä kaikki vielä Mikkeli saa yhteyteensä Haukivuoren ja Pieksämäen kaupunki syntyy Pieksänmaan ja Pieksämäen yhdistymisen myötä. Ja vaikuttavathan kuntajakomuutokset hieman myös seutukuntajakoon muutamilla alueilla.
Mielenkiintoisia muutoksia kuntakentässä. Katsotaan mitä nämä saavat aikaan.
Samalla ensi yö kasvattaa myös EU:ta. Romanian ja Bulgarian liittyminen vuoden vaihtuessa laajentaa EU:n 27-jäseniseksi ja väestömäärä kasvaa nyt jo 490 miljoonaan eli 30 miljoonalla. Samalla myös euroalue laajenee, kun Sloveniasta tulee 13:s yhteisvaluuttaa käyttävä maa.
….
Uusi vuosi vaihtuu meillä nyt Lapissa Levillä. Tänään nautimme talvesta. Päivällä osa kävi perinteisessä pulkkamäessä ja ulkoilun merkeissä päivää kulutettiin muutenkin. Pakkanen on taas mennyttä ja ilmassa jopa pientä kosteutta. Olikin mukava kierrellä ja katsella keskustaa. Nyt aaton saunaan.
Illalla sitten hyvä juhlaruoka Ravintola Tangossa ystävien kesken ja sitten uutta vuotta vastaanottamaan Hullu Poro Areenalle. Tänään varmasti aikamoinen ruuhka joka paikassa. Onneksi Areenalla tilaa uutta vuotta vastaanottaa useammallekin juhlijalle.