Sunnuntai, 30.05.2010

Blogi, sunnuntaina 30.05.2010

Olin enemmän kuin tyytyväinen, että SDP sai nyt vahvan oikeistolaisen puoluesihteerin Mikael Jungnerista. Jungnerhan itseasiassa oli aikanaan jopa samalla ehdokaslistalla yliopistovaaleissa meidän kanssa ja kyllä hänen puhettaa oli mukana kuunnella Pressiklubissakin. Itseasiassahan Jungnerhan kielsi vielä muutama hetki sitten olevansa edes minkään sortin sosialisti perustaessaan Helsingin demokraatit. Toivotaan, että saa puolueensa linja nyt muuttumaan kokonaisuutena.

Siitä ainakin kertoi se, että meidän kokoomuksen Toivo-kampanja näytti kelpaavan myös Jungnerin SDP:lle. Demarien puoluekokouksessa nousi vahvasti esille puoluesihteerivalinnan yhteydessä toivo. Olemme kokoomuksessa jo pitkään levittäneet toivoa ja toivon sanomaan ja ei varmasti ole pahaksi vaikka demaritkin nyt tulisivat tätä työtä yhdessä tekemään. Me varmasti – itse kukin – tarvitsemme tulevaisuuden uskoa ja tässäkin voisi toivoa, että nykyinen SDP:n eduskuntaryhmän täysin päinvastainen linja muuttuisi nyt Jungnerin ja Kokoomuksen Toivon-linjaksi. Saadessaan hyvän lajansijan puolueessaan Jungner voi saada vielä paljon hyvääkin aikaan.

Mutta se minun pitää kuitenkin todeta, että itse olen vahvasti sinivihreän-hallituspohjan miehiä. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen hallituspohjaan. On vaikea uskoa, että missään voisi olla joustavampia vihreitä kuin maamme Vihreä puolue on. He ovat mahdollistaneet hyvän politiikateon ja mm. merkittävien energiaratkaisujen teon. Ja erityisesti keskustan kanssa on yhteistyö toiminut erinomaisesti. Täytyy kuitenkin toivoa, että nyt keskustan vaihtaessa puheenjohtajaa ja samalla eduskunnan vaihtaessa pääministeriä niin tämä hyvä yhteistyön ja avoimen tekemisen meininki säilyisi. Siinä piilee omat vaaransa, mutta uskoisin, että ainakin osa heidän puheenjohtajaehdokkaista jatkaisi näin. On varmasti vaara, että myös pikkupolitikointi voisi nostaa päätään, mutta en kuitenkaan itse usko sellaiseen lopputulokseen. Kyllä tässä viimeisen vuoden aikana nyt nimenomaan punnitaan se kuka ja mikä puolueista on vastuullinen ja rehellinen ja uskon, että sitä kautta myös uusi hallituspohja maahamme vaalien jälkeen löytyy. Edessä on vaikeat ajat ja niistä selviämme vain rehellisellä ja avoimella vastuunkantamisella. Tähän en kuitenkaan ainakaan viime näyttöjen perusteella usko demareista olevan. Ainakaan Heinäluoman johdolla. Mutta jos vaikkapa Jungnerin johdolla.Katsotaan mitä tuleman pitää.

Tänään aamu alkanut Lopella aurinkoisena. Yön ja illan sateet ohi ja toivotaan, että kestää näin läpi päivän. Tänään tarkoitus suunnata päivällä ensin mökille ja sitten iltapäivällä Sipooseen.

….

Kello 20.00 ja päivän työt tehty. Huomenna meillä Lopella kevään viimeinen valtuustonkokous ja sen asiat nyt järjestyksessä ja huomenna vielä tsekkaamme asiat läpi oman ryhmämme kanssa. Asiat kuitenkin varsin selkeitä ja olemme niitä käyneet läpi omassakin ryhmässä useammankin kerran. Hyvä ja avoin valmistelu ja keskustelu jo sen työn aikana on paras tae hyvästä ja rakentavasta lopputuloksesta. Mutta huomenna sitten illalla sitä. Samalla myös viimeisten huomisen II Oikea Suunta -seminaarin materiaalit huomiseksi ja vielä tänäänkin Vanajanlinnassa järjestettävä rakentamis, yhdyskuntarakenne ja kilpailukyky semmamme on saanut uusia osallistujia. Tarvetta tällaisille tilaisuuksille näyttää olevan ja jo valmistemmekin seuraavaakin. Mutta palataan siihen myöhemmin. Huomenna Vanajanlinnassa puhumassa ja alustamassa asuntoministeri Jan Vapaavuori, kaupunginhallituksen puheenjohtajat Tapio Vekka ja Kai Heimonen, jääkiekkovalmentaja ja yrittäjä Rauno Korpi, yrittäjä ja johtaja Eero Kotkasaari Joutsen Finlandilta ja päivän päätteeksi vielä pitkäaikainen yrittäjä ja kansanedustaja Eero Lehti. Kaikkien aiheena maapolitiikka, yhdyskuntarakenne, kilpailukyky ja voittamisen taito. Edessä nimittäin tiukka ei vain kuntien ja kaupunkien välinen vaan seutu- ja maakuntien välinen kilpailu, jossa vain parhaat ja yhtenäisimmät voittavat. Siksi tämäkin semma. Seminaari on siis suljettu tilaisuus, mutta jos vielä tänään sunnuntaina teistä joku innostuu mukaan niin laittakaapa minulle sähköpostia timo.heinonen@eduskunta.fi niin järjestän vielä lisäpaikkoja niitä haluaville.

Huomisen ja viikon asioiden valmistelun lisäksi tänään ehdin hieman puuhastella myös aamupäivällä ulkosallakin ja sitten illansuussa piipahdimme Eeron-päivillä Sipoossa Eero Lehden huvilalalla. Väkeä talo täynnä ja uusia perunoita. Mikäs siinä oli ollessa. Kiva ja lämminhenkinen tilaisuus. Mutta nyt vielä viikonlopun lehtien pariin ja sitten kohti huomista. Muutama avauskin tässä tulevalla viikolla tulossa. Palataan niihin täällä tiistaina.

Kommentit