Suora Allegro-yhteys Tampereelta Hämeenlinnan, Riihimäen ja Lahden kautta Pietariin.
Miltäs kuullostaisi?
Teimme asiasta esityksen perjantaina kollegani tamperelaisen kansanedustaja Arto Satosen kanssa. Esitys on saanut todella hyvän vastaanoton ja kommentteja ja kiitosta on tullut monesta suunnasta.
Suora Allegro-yhteys parantaisi nimittäin merkittävästi niin Pirkanmaan kuin Kanta- ja Päijät-Hämeenkin yhteyksiä Pietariin ja koko Venäjälle ja matka taittuisi neljässä tunnissa nykyisen 5,5 tunnin sijasta.
Sen takia esityksemme on myös merkittävä, että uusi Häme-yhteys olisi mahdollista liikennöidä päivittäisinä junavuoroina jo nykyisellä Allegro-kalustolla ilman lisähankintoja Tampereelta lähtien ja Tampereelle päätyen.
Maakuntien vientiyrityksillä on paljon liiketoimintaa Pietarissa, joten potentiaalisia käyttäjiä suoralle junayhteydelle on runsaasti. Vastaavasti suora yhteys Pietarista toisi myös merkittävästi turisteja Hämeeseen ja Pirkanmaalle.
Nykyisin Hämeestä ja Pirkanmaalta Pietariin junalla matkustavat joutuvat joko kiertämään Tikkurilan kautta tai käyttämään hidasta paikallisliikennettä Riihimäen ja Lahden välillä. Tämä ohjaa käytännössä Pirkanmaalta ja Hämeestä Pietariin menevät lentoyhteyden käyttäjiksi.
Toivotaan, että avauksemme saa myös ministeriössä ja VR:ssä samanlaisen vastaanoton kuin ihmisten keskuudessa. Tämä olisi helppo ja nopeakin toteuttaa jos vain liikenneministeri Anu Vehviläinen ja muut tarttuisivat tähän.
…
Tänään sunnuntaina todella upea aurinkopäivä täällä Lopella. Päivällä tilaisuuksia ja illalla kirjoitustöitä. Eli nautitaan koko rahalla.
Egyptin tilannetta olen seurannut huolestuneena koko viikonlopun. Perheeni on matkalla epävakaassa maassa ja kyllä tässä huoli on ollut koko ajan ajatuksissa päällimmäisenä. Juuri sain tiedon, että Aurinkomatkat jo kotiuttaa kaikki suomalaiset. Seurataan tilannetta ja toivotaam parasta. Inhottava tunne.
Mutta nyt taitelija Mikael Vesperin elokuvatilaisuuteen ja siitä päivää eteenpäin.
….
Kokoomuksen veroratkaisusta
Ajattelin nyt hieman palata siis eilen julkistamaamme verolinjaamme. Toivotaan, että nyt loppuu puheet siitä, että alivaltiosihteeri Martti Hetemäen työryhmän esitys olisi sama kuin kokoomuksen esitys. Näin ei ole missään vaiheessa ollut ja eilinen ”avauksemme” teki selvän pesäeron siihen. Mutta me toimimme tässäkin vastuullisesti. Emme heti ampuneet Hetemäen esitystä alas. Se oli tilattu kaikkien puolueiden käyttöön ja pureskeltavaksi ja hyödynnettäväksi puolueettomana taustaesityksenä ja niin me sitä myös käyntimme.
Sen sijaan ihmettelin alkuun miten keskusta ja SDP esityksen ampui alas. Mutta eilen minulle selvisi ehkä syykin siihen. Eilen vain noin puolituntia veroesityksemme julkistamisen jälkeen tv-kanavat kysyivät Messukeskuksessa SDP:n Urpilaiselta mielipidettä meidän veroratkaisusta. Toimittaja paljasti, että Urpilainen myönsi, että ei ole nähnyt esitystä eikä tietenkään ollut, mutta puoli huolimattomasta edes tutustumatta esityskokonaisuuteen hän ampui tämänkin alas. Eli voi vain kysyä mitä tällainen politiikan teko ja paneutumattomuus oikein tarkoittaa. Minusta nyt ainakin olisi aina syytä ensin tutustua siihen mitä kommentoi. Mutta tuo halu päästää tv-kameroiden eteen vie usein monelta voiton.
Mutta nyt siis itse esitykseen. Eroja Hetemäen esitykseen on paljon. Esimerkiksi meidän esitys palkansaajien tuloveron alentamisesta on vain puolet Hetemäen työryhmän esittämästä. Ja esimerkiksi työryhmän ehdotus kiinteistöveron korottamisesta ei kuulu meidän toimenpidevalikoimaan tässä tilanteessa. Tai me emme kannata asuntolainan korkovähennystä poistoa emmekä romuttaisi nykyistä osinkoverojärjestelmämme. Ja Hetemäen esitykseen verrattuna myös meidän linja kotitalousvähennyksen poistamisestakin on toinen. Ne ovat arvovalintoja.
Kuten myös se, että haluamme edelleen alentaa maltillisesti työnteon ja työnteettämisen verotusta. Niin että suomalainen työ olisi kannattavaa ja niin että suomalainen työ ei siirtyisi ulkomaille.
Jyrki Kataisen johdolla valmisteltu veroesityksemme kantaa nimeä Työtä, yrittämistä ja välittämistä – Kokoomuksen keinot hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi ja se rakentuu oikeastaan viiden isomman kokonaisuuden varaan joilla me haluamme tasapainottaa kestävällä ja vastuullisella tavalla maamme julkisen talouden ja pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteenkin.
1. Uudistetaan kuntakenttää ja parannetaan palveluita.
2. Hyvinvointia työvuosiin.
3. Sujuvampaa työntekoa.
4. Järkevää menojen hallintaa.
5. Kasvua, työllisyyttä ja yrittäjyyttä tukeva verouudistus.
Tässä toimittaja Juha-Pekka Tikan (www.verkkouutiset.fi) minusta hyvä kooste esityksestämme:
Verokannanotot ovat tiivistettyinä seuraavia:
* Työn verotuksen maltillinen keventäminen on kokoomuksen ensisijainen tavoite ja ”tuloverotuksen kiristymisen estäminen on meille kynnyskysymys”. Työnteosta käteen jäävä tulo kasvaa. Mittaluokka riippuu siitä, miten kestävyysvajeen nujertamisessa muuten onnistutaan.
Toisen kerran raportissa mainitaan sana kynnyskysymys kohdassa, jossa todetaan, että ”Kokoomukselle on kynnyskysymys, ettei kaikkein heikoimmassa asemassa olevien etuuksia leikata”.
* Pääomatulojen verokanta nostetaan 28 prosentista 30 prosenttiin.
* Kaikkein suurimpien pääomatulojen veroa nostetaan vielä tätäkin lievästi korkeammaksi ensi vaalikauden ajaksi. ”Tätä kautta voidaan lisätä taloustalkoiden oikeudenmukaisuutta”. Määräaikaisuus takaa, että niitä ei menetetä pysyvästi ulkomaille.
* Arvonlisäveroa korotetaan kahdella prosenttiyksiköllä Ruotsin ja Tanskan tasolle. Sitä kompensoidaan pienituloisimmille etuuksien indeksikorotuksilla.
* Pienimmät osinkotulot muutetaan kokonaan verovapaiksi. Tämä koskisi esimerkiksi alle tuhannen euron osinkotuloja. Näin pääomatulojen verotus muuttuu ”järkevällä tavalla lievästi progressiiviseksi, mutta ei aiheuta suurta pääomapakoa”.
* Yhteisöveroa alennetaan neljällä prosenttiyksiköllä 22 prosenttiin. Tämä ”parantaa välittömästi Suomen suhteellista kilpailukykyä”.
* Suomeen kaivataan kokoomuksen mukaan paluuta yhtiöveron hyvitysjärjestelmään. Jos se ei onnistu, on parasta kehittää osinkoverotusta nykyrakenteen pohjalta.
* Osinkoverojärjestelmästä ”pois siirtymiseen (ei) ole sinällään pakottavaa tarvetta”. Ryhmä viittaa epäsuorasti Hetemäen työryhmän ehdotukseen katsoessaan, että yrittäjyyden ja omistajuuden kannalta uusiin vaihtoehtoihin ”ei pidä siirtyä”.
* Ansiotulojen verotusta alennetaan maltillisesti kaikilla tulotasoilla.
* Rajaveroja alennetaan, jotta esimerkiksi ylityötunneista tai palkankorotuksesta seuraava veroprosentin nousu jää kohtuullisemmaksi.
* Tuloverotusta kevennettäisiin miljardilla eurolla. Tuloverotuksen progressiivisuutta ei pureta. ”Verotuksen pitää jatkossakin perustua veronmaksukykyyn”. Työryhmä huomauttaa progressiivisuuden lisääntyneen, kun veronkevennyksiä on suunnattu pieniin tuloihin.
* Eläketulojen verotus säilytetään palkansaajan verotuksen tasolla. Eläkkeellä olevien kannustamista verotuksen keinoin työhön pohditaan.
* Asuntolainan ”korkovähennystä ei pidä poistaa. …Pitkällä aikavälillä korkovähennyksen maltillinen rajaaminen voi kuitenkin olla mahdollista”.
* Kotitalousvähennyksen maltillista rajaamista voidaan harkita.
…..
Minusta erittäin tasapainoinen ja vastuullinen kokonaisuus. On hyvä, että työnteon kannattavuutta ja kannustavuutta edelleen vahvistetaan. Meidän on taattava se, että työ pysyy Suomessa ja sitä myös halutaan teettää ja ennen muuta tehdä. Siksi järkevää on painopistettä siirtää vain suomalaisia ja Suomessa tehtyjä tuotteita rasittavasta työnverotuksesta myös tuontitavaroita ”rasittavaan” alv:hen. Jos nimittäin kiristämme työnverotusta niin se iskee vain Suomessa tehtyihin tuotteisiin ja lisää esimerkiksi Kiinassa valmistettujen tuotteiden kilpailuetua meillä. Alvia kertyy siis myös kiinalaisista tuotteista.
Myös alv:n on vahvasti sidonnainen kulutukseen. Vaikka prosentti on tasaprosentti ja sama kaikille niin veron tuotto on toki hyvin vahvasti ”progressiivinen”, jos sen voi niin kuvata. Eli mitä enemmän kuluttaa sitä enemmän maksaa ja mitä kalliimpia tuotteita ostaa niin sitä enemmän maksaa veroa. Esimerkiksi 50 euron farkuista alv:n osuus on noin 10 euroa ja 500 euron merkkifarkuista jo yli 100 euroa. Eli valinnallakin voi vaikuttaa. Tai kaupassa vaikkapa liha on yksi hyvä esimerkki.
Tai esimerkiksi haitta- ja kulutusverojen suunta on minusta oikea. Miten kulutat niin sen mukaan maksat.
Mutta niin kuin olen lukuisia kertoja todennut niin samaan aikaan pitää huolehtia siitä, että verorasitus esimerkiksi lapsiperheille ja yksinhuoltajaperheille tai yksin asuville ei kasva kohtuuttomasti. Eli kokonaisuuden pitää pysyä kutakuinkin nykyisellään kokonaismaksuna. Ja siksi onkin tärkeää, että nyt mm. lapsilisät ja muut seuraavat indeksiin sidottuina elinkustannusten nousua. Siihen pakettiin pitää vielä seuraavissa hallitusneuvotteluissa saada opintotuki ja sen jälkeen kaikki sosiaalietuudet on sidottu indeksiin. Mutta peruajattelu on se, että työnveroa (tekemisen ja työllistämisen) alas ja kulutuksen veroja ylös.
Ja tässä tärkeää on se, että yrityksille jää rahaa panostaa ja kehittää yritystä. Siksi yhteisöveroa on hyvä alentaa. Ja väliaikaisesti pääomatuloveroa korottaa. Eli raha mikä on yrityksessä ja käytetään siellä on tietyllä tavalla ”edullisempaa” ja se lisää maamme kilpailuakykyä ja toisaalta taas tilanteessa missä rahaa otetaan yrityksestä ulos veroa joutuisi maksamaan hienoisesti nykyistä enemmän. Minusta tuntuu tässä kokonaisuudessa ihan perustellulta. Meidän kaikkien on oltava talkoissa mukana.
Mutta tässä vielä linkki koko raporttiin. Tullen sitä pureskelemaan vielä useampaankin kertaan täällä ja vastailen myös kysymyksiin mitä siitä nousee. Mutta Kokoomuksen veroesitys.
….
Hieno talvipäivä takana. Hieman ulkona ja sitten kulttuuria taitelija Mikael Vesperin johdolla. Viime vuoden tapahtumien elokuva oli ohjelmassa ja valtuustosali olikin täynnä väkeä. Taitelijakoti Villa Vesperistä on rakentunut upea kokonaisuus ja tärkeä matkailukohde kotikunnallemme. Kannattaa tutustua. Paikalla ehdottomasti ja netissäkin tottakai Ateljee Villa Vesper.