Sunnuntai, 27.12.2009

Blogi, sunnuntaina 27.12.2009

Tänään on joulun vilkkain paluuliikennepäivä ja luvassa on vielä huonoa ajokeliä. Erityisesti Etelä- ja Keski-Suomeen luvataan liukkautta, sohjaa ja polanteita eli tarkkana kannattaa tienpäällä tänään olla ja varata aikaa siis reilummin. Jostain joskus lueskelin, että talvilisää olisi hyvä laskea matkaan noin 10-20 minuuttia kesän tunnin matkaan verrattuna. Voi olla että tässä kelissä ei sekään kuitenkaan riitä. Aivan tänne meidän nurkille on lupailtu myös jäätävää tihkua ja se voi kotimatkasta tehdä vielä erityisen inhottavan ja hitaan. Mutta toisaalta nämä kaikki kuuluvat talveen ja talvikeliin ja joskus olenkin ihmetellyt miten aina se talven ensimmäinen lumimyräkkä ”yllättää” ja keksitalven talvikelitkin ”yllättivät” autoilijat.

Joulunpyhät siis näin pikkuhiljaa ohi ja etenemme kohti välipäiviä ennen uutta vuotta. Töitä minullakin edessä noille päiville, mutta onneksi vain etänä täältä kodista. Aloitan tammikuussa yhden valtakunnallisen lehden kolumnistina ja ensimmäisen kirjoituksen lupasin toimitukselle jo tammikuun alussa ja samalla myös alkaa uusi tehtävä sportin puolellakin. Palaillaan niihin kun tulevat julkisiksi. Mutta innolla odotan kumpaakin.

Tänään tarkoitus suunnata ensin päivällä Riihimäelle ja sitten illalla vielä joulun tunnelmia lapsuudenkodissamme kun veljeni perheineen tullee Lopelle. Nautitaa tästä päivästä.

Niin ja mainostetaan nyt myös hieman jälleen tuota Vitsit -sivuakin. Sinne tuli jälleen muutamia uusia vitsejä joulukuullakin. Nyt koossa jo 267 poliittistavitsiä. Kiitos niistä. Uusia voitte lähetellä minulle. Hymyä.

….

Kello 23.07 ja juuri perheen parista omaan kotiin. Päivä mennyt tähän mukavan rennoissa tunnelmissa. Hyvällä fiiliksellä kynäkin luisti ja kirjoitin toisen alkavan viikon tilatuista kirjoituksista jo valmiiksi ja laitoin saman tien eteenkin päin. Muuten paha tapa jäädä loputtomiin ”nurkkia hiomaan”.

Vitsi nostoni innosti myös ja muutaman juuri sinne taas lisäilin. Kokoelma kasvaa pikku hiljaa. Kiitos kaikille vitsejä lähettäneille.

Mutta itse päivä siis tänään ensin Riihimäellä ja sitten ulkoillen Pekkalan mökillä ja ilta vanhemmillani veljen perheen kanssa. Parasta mitä voi olla. Huomenna tarkoitus vielä ottaa hieman rennommin ja aamusta ystävien kanssa ratsastamaan ja jos iltapäivällä sitten tuon kolumnityön ottaisin työnalle. Katsotaan nyt.

Kommentit