Eilen Tampereella loppilainen Mikko Lahtio nappasi upealla juoksulla jo kolmannen peräkkäisen Suomenmestaruuteensa 800 metrillä. Eilinen osoitti myös sen, ettö Mikko on valmis myös vetämään eikä vain kirivoittoihin ja aikakin sellainen mestaruusaika – ei siis aikajuoksua. Mestaruus irtosi ajalla 1.48,77. Nyt sellainen aikalailla hyvä tunne Pekingiä kohden ja mukava jännittää silloinkin miten 60 vuoden tauon jälkeen loppilaisedustaja menestyy. Niin ja maammekin kannalta Mikon edustus aikalailla kova juttu. Keskimatkoilta ei Olympiaedustuksia pitkään aikaa ole löytynytkään arvokisoista.
Tänään itse jatkamme viikonloppu Kapernaumin katuradalla. Nyt aamupalalle ja sitten rataa kohden. Seinäjoen Vauhtiajot jatkuvat. Samalla täytyy seurailla myös Tarkkalan Markon ja Aholan Mikan vauhtia Ranskan Enduron MM-kisoissa eli paljon jännitettävää tähänkin päivää. Ja jatkaahan Mikkokin tänään Kalevan Kisoissa. Katsotaan josko tonnivitoseltakin tulisi mitali. Peukalot pystyssä kaikille.
…
Vasta hetki sitten kotiin. Yli kolmen tunnin ajomatka helteisen kisapäivän jälkeen oli mukava 🙂 Mutta oikeasti Vauhtiajoissa tällaisessa säässä oli upea olla ja sen ratkaisun oli tehnyt aika moni muukin. Uskoisin, että lähellä uutta kävijäennätystä ollaan. Radalla sain tänään seurata kaikessa rauhassa kilpailua ja väliajoilla tavata tuttuja. Ainoa virallisempi osuus oli iltapäivän palkintojenjaot jossa sain kunnian jakaa palkinnot GT-luokan päälähdössä. Mutta nyt siis jo kotona ja huomenna tiukka työpäivä niin nyt maate.