Sunnuntai, 27.05.2007

Blogi, sunnuntaina 27.05.2007

Sateet toivat nyt sitten kesän. Keväästä kuoriutui täysi kesä ja puut ja pensaat saivat täyden vihreän kuorrutuksen. Kauniin näköistä ja siitepölyongelmakin helpotti heti. Helpompi hengittää.

Tänään keskitymme päivän ilmailuasioihin. Olen itse ollut useamman vuoden ajan ilmailun kanssa tekemisissä Suomen Urheiluilmailuopiston hallituksessa. Jätin paikan viime vuonna, mutta edelleen alaa seuraan aktiivisesti vaikka en varsinainen ilmailunharrastaja olekaan. Luottamustoimien kautta kiinnostus alaa herännyt ja tulee edelleen luettua lehtiä ja seurattua sitä mitä alalla tapahtuu. Ja tottakai kotikuntamme Räyskälän Ilmailukeskus osaltaan kiinnostusta ylläpitää. Lopen Räyskälässä kisattu useammat lajin arvokilpailun MM-kilpailuja myöten ja arvokisojen sarja jatkuu tulevaisuudessakin. Toivotaan, että paikka kehittyy myönteisesti muutenkin palvelemaan aluetta laajemminkin.

Tänään siis Malmilta lennämme Viron Pärnuun. Keskustelun aiheet ilmailussa ja sen haasteissa ja tulevaisuuden näkökulmissa. Toivotaan suotuisaa lentosäätä.

Eilen hyvä ystäväni Tarkkalan Marko otti makean kauden kolmannen voittonsa Italian Enduron MM-sarjan osakilpailussa. Make nousi takaisin MM-sarjan kärkeen ja toivotaan, että suotuisat tuulet puhaltavat Italiassakin tänään. Makelle tsemppiä ja lisää voittoja.

Nyt minä kohti Malmia…

….

Kello 18.21 ja juuri kotiin. Matkasuunnitelmamme muuttui heti aamusta. Baltian päälle oli kehittymässä ukkosrintama ja näytti siltä, että Pärnuun meno olisi onnistunut hyvin, mutta paluun kanssa olisi ollut ongelmia. Suunnitelma B käyttöön ja suunnitelma B:n A-luokan lentokone eli maamme toiseksi modernein vesitaso alle. Suunnaksi otimme kollegani Satosen Arton ja Martikaisen Kimmon ja pilotimme Esa Korjulan kanssa Suomen eteläisen rannikon ja siellä sää suosi. Ensin Helsingin maa-alueiden tarkastelu ilmasta ja sitten merelle kohti Meri-Tejoa missä ensimmäinen laskeutuminen lähes tyyneen Suomenlahteen. Kahvit ja matkajatkui kohti Nauvoa, missä ruokailimme ja nautimme upeasta kesäpäivästä. Samaan aikaan STT:n tekstiviestipalvelu kertoi, että lentokone oli pudonnut Helsingin edustalla mereen. Hetken päästä saimme turmakoneesta kuvan ja kone osoittautui samaksi minkä virtaviivaisuutta aamulla koneen vieressä seisten kehuin. Ammattilaiset kertoivat koneen tietynlaisista tyyppiongelmista ja kertoivat, että meidän kone on tässä. Seuraava tieto kyseisestä koneesta oli siis se, että kone oli pudonnut. Onneksi ihmishengiltä ja vaurioilta vältyttiin.

Meillä oli matkassa huippupilotti joka kouluttaa myös uusia lentäjiä ja luottavaisina kipusimme Nauvosta koneeseen ja matka jatkui. Seuraava laskeutuminen Jussarön saarelle missä saimmekin vanhojen kaivos ja puolustusvoimien rakennuksissa lämpimän vastaanoton. Saaressa matkailubisnestä pyörittävä rouva otti meidät avosylin vastaan ja saimme hienon esittelyn ja herkulliset kahvit. Mielenkiintoinen elämyskohde tulevaisuudenkin varalle. Vuosittain kuulemma noin 10 000 ihmistä käy heidän vieraina nauttimassa merellisestä tunnelmasta, armeijatunnelmasta, saariston eläimistä ja elämyspalveluista.

Tämän jälkeen lento rannikkoa pitkin kohti Helsinkiä ja Malmin lentokenttää. Kentällä vielä pääsimme kokeilemaan uusinta uutta olevaa lentäjien koulutussimulaattoria ja sain vanhoille epäilyilleni vahvistusta. Pikkukoneen saisin hätätapauksessa alas ja ehkä myös ehjänä ainakin miehistön osalta. Upea kokemus ja paljon tärkeää infoa lentokoulutuksesta, lentämisestä yleisesti ja myös muista ajankohtaisista asioista.

Huomenna työt jatkuvat. Kuntapäivään mahtuu talousseminaaria ja kunnanhallitusta ja hieman muutakin. Nyt kuitenkin papereiden pariin.

Kommentit