Pakkaspäivä Rovaniemellä. Ei liian kylmää, mutta sitä oikeanlaista talvea mitä olen tässä loppuviikon aikana hehkutellut jatkuvasti. Mutta voin todella sanoa, että ei tähän ainakaan vielä ole kyllästynyt – kyllä siinä määrin talvea ja pikkupakkasta on ollut ikävä. Toivotaan, että etelässäkin saamme tästä vielä nauttia.
Alustavat tilastot kertovat, että viime vuonna maassamme kuoli tulipaloissa 90 ihmistä. On hyvä, että asunnoissa on nykyisin pakollisena palohälyttimet ja säädöksiä on myös alkuperäisestä kiristetty. Itse olisi valmis laajentamaan hälytinvaatimusta myös häkävaroittimiin. Ainakin sellaisissa kiinteistöissä joissa on tulisija on ehdottoman järkevää ja voisi olla myös pakollistakin asentaa käyttöön seinään tuleva häkävaroitin. Meillä on mökillä kaksikin sellaista ja muutaman kerran laite on herättänyt häästä varoittaen. Mene ja tiedä mitä olisi ilman niitä laitteita tapahtunut.
Samaan aikaan keskustellaan myös automaattisten sammutuslaitteistojen pakollisuudesta vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa. Itse olen valmis tätä uudistusta tukemaan kunhan järjestelmien jälkiasentamiseen on tarjolla järkeviä ratkaisuja. Uudiskohteet on omalukunsa ja niissä nämä asiat onkin kunnossa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin nykyisin vain noin kahdeksasosassa hoitolaitoksista on käytössä automaattinen sammutinjärjestelmä eli ns. sprinklerijärjestelmä. Toivotaan, että asia etenee suunnitellusti ja järkevästi.
….
Kello 20.45 ja illansuussa tulimme takaisin etelään. Upea talvi sää vaihtui ainakin kymmenen astetta huonompaan, mutta onneksi sentää edes hieman lunta täälläkin ja pikkupakkasta. Nyt vain kaksikymmenttäsenttiä lunta niin sehän olisi talvi 🙂
Juuri tulin haustamaalta ja kirkonmäeltä. Kävin vielä illalla sytyttämässä kynttilät Vaarilleni ja Vapaussodan muistopatsaalle. Tänään nimittäin tulee kuluneeksi 90 vuotta siitä kun Vapausota syttyi. Oma vaarini syntyi 1903 ja oli tällöin vasta 15-vuotias, mutta nämä tapahtumat saivat isoisäni liittymään Suojeluskuntaan heti 10.5. ja kovia joutui nuori poika jo tuolloin kokemaan. Myöhemmin vaarini taisteli vapautemme puolesta talvi- ja jatkosodassa. Kiitos siitä hänelle ja kaikille vapautemme edestä taistelleille -18 ja 39-45 ja jopa henkensä antaneille. Meillä on vapaamaa kovien uhrausten jälkeen.
Mukava olla jälleen kotona. Huomenna työpäivä. Aamulla jatkan yritys ja työpaikkavierailuja Riihimäellä. Ohjelmassa tutustuminen Hyvinkää-Riihimäen Aikuiskoulutuskeskuksen toimintaan Riihimäellä. Sitten päivällä Juhani Peltosen kirjallisuusseuran kokous ja kunnan puheenjohtajiston kokous ja illalla vielä tarkoitus mennä Riihimäelle seuraamaan valtuuston kokousta. Siispä nyt vain hetki televisiota ja sitten nukkumaan.