Lauantai, 26.01.2008

Blogi, lauantaina 26.01.2008

Tänään viikonlopun Iltalehti kertoo, että Sauli Niinistö on ylivoimainen suosikki seuraavaksi ”Mäntyniemen herraksi”. Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan Niinistön ylivoima on huikea ja lähes joka kolmas äänestäisi häntä vaalien ensimmäisellä kierroksella. Hyvä juttu ja uskon todella, että nyt on aika saada maahamme keskusta-oikeistolainen presidentti. Sitä maamme todella tarvitsee ja sen myös ansaitsee.

Täytyy myöntää, että viikolla hieman hymyilytti tuo SDP:n päätös pelata Erkki Tuomioja ulos puheenjohtajapelistä tai ainakin sellaisen yritys. Uskon kuitenkin, että tämä antaa Tuomioja ja hänen kannattajilleen entistä enemmän taistelutahtoa ja intoa hyökätä. SDP:n puoluehallitus päätti eilen siis yksimielisesti, ettei puolueen puheenjohtajaksi ilmoittautuvien ehdokkaiden kesken järjestetä neuvoa antavaa jäsenäänestystä. Heinäluoma totesi: ”Puoluehallitus päätti panna pisteen sääntöjen muuttamiselle kesken kisan”. Tuomioja vastasi: ”On masentavaa ja omituista yrittää lopettaa keskustelua, kun se vasta on pääsemässä käyntiin.” Samalla Tuomioja totesi, että puoluehallituksen päätös antaa aivan väärän kuvan siitä avoimuudesta, mihin SDP:n pitäisi pyrkiä. No täytyy todeta, että onneksi kyse SDP:stä ja demareista. Sympatiapisteet Tuomiojalle. Sellaista se valtapolitiikka näköjään voi pahimmillaan olla. Omaa kieltää tästä kertoo varmasti sekin, että SDP:n ykkösvaihtoehdoksi kansanparissa presidenttipelissä on nyt noussut Tuomioja ja se tietysti ei välttämättä sovi istuvalle puheenjohtajalle – tai ykkösringille muutenkaan.

Lunta täällä Lapissa riittää tai Napapiirillä. Kohta jatkamme ja eli aamupalan kautta hankien keskelle. Erittäin upea aamu ja kaunis päivä tulossa. Juuri sopiva pakkanen ja juuri ihanteellisesti lunta. Nyt vasta ymmärtää miten tätä talvea onkaan kaivannut.

Näin on sitten rallin Sm-sarjan avaus takana ja taistelu mestaruuksista avattu. Ralli SM -kauden 2008 avanneen napapiirin Arctisen seikkailu voitti Juha Salo yhdessä Mika Stenbergin kanssa. Riemukas voitto ja ehdottoman ansaittu ja onnellinen olen minäkin karkkilalaisten voitosta. Hienon taistelun tarjosivat myös Kosti Katajamäki ja Jari Ketomaa. Katajamäki kiristi ohi ja kakkoseksi viimeisellä yleisöerikoiskokeella jolla oli mittaa vain 3,7 km. Kaiken kaikkiaan yli 200 kilometriä kisaa nyt takana. Ison A:n voittoon ajoi Jussi Välimäki ja pikku ännän voitti Joonas Lindroos eli mestarit hallitsivat. Nyt jo palkinnot jaettu Lordin aukiolla ja nyt lämmittelemään. Huomenna lento etelään takaisin.

Kommentit