Tänään Lopella kuntoillaan ja samoillaan jälleen joka syksyinen ja perinteinen Poronpolku. Mukaan odotetaan jälleen pitkälti yli 2000 kauniin luonnon, syksyn ja ulkoilun ystävää ja jos eilinen upea syyssää jatkuu niin näin myös tapahtuu. Lopen Poronpolku on siis kuntamme läntisillä laajoilla lähes erämaa-alueilla kulkeva noin 30 kilometriä pitkä retkeilyreitistö. Reitti kulkee metsässä läpi vuoden, mutta aina syyskuun viimeisenä sunnuntaina järjestetään itse Poronpolku-tapahtuma. Sen juuret ulottuvat aina vuoteen 1965, jolloin agrologi Jaakko Estolan toimesta Lopelle hankittiin Sallasta 10 poroa koeruokintaan. Porot viihtyivät Lopella 10 vuotta, lisääntyivät ja voivat hyvin. Porotarha sijaitsi Tevännön kylän mailla Poronpolun varrella, jolloin reitin kiertäjillä oli mahdollisuus tutustua eläimiin. Koeruokinta päättyi ja porot lähtivät Lopelta vuonna 1974, mutta polku jäi – tänään siis jälleen. Tervetuloa kaikki Lopelle! Matkaan voi lähteä Riihisalosta oman aikataulun mukaan ja sen pituiselle reitille kuin itse haluaa. Vaikkapa koko perheen voimalla voi liikkeelle lähteä klo 9-12 välisenä aikana ja lyhimmällä 5 km:n reitillä jaksavat reippailla varmasti myös perheen pienimmätkin. Pidemmät reitit ovat pituudeltaan 13 km, 18 km, 24 km ja 30 km. Pitkillä reiteillä on tapahtumapäivän erikoisuutena Punelian-salmen ylitys kapulalossilla Marsalkka Mannerheimin metsästysmajalle tai sitten perinteisemmin soutuveneellä. Vuonna 2006 tapahtuma vietti 40-vuotisjuhliaan eli tänään jo 44 kerta.
…
Iltapalaveri vuoden 2011 kevään aiheiden ja teemojen ympärillä oli antoisa. Meillä on kertakaikkisen upea ja aktiivinen teami mukana kampanjaa jo nyt ideoimassa ja täytyy sanoa, että iso kiitos. Eri teameihin tulee väkeä koko ajan lisää ja uusia aivan erilaisia kampanjaideoita on vaikka kuinka. Tulemme näkymään ja kuulumaan uudellakin tavalla.
Tänään itse siis päivä Hyvinkäällä. Talousalueemme sai jälleen kerran isännöidä rallin SM-kauden päätös ja huikea loppuhuipennus olikin. Vaikka mestaruudet olikin jo ratkenneet edellisessä kisassa niin tänään käytiin viimeiselle erikoiskokeelle asti huikeaa taistelua himmeämmistä mitaleista. Myös oheiskisana ajettu Vauhtipuiston rallisprint pudotuskilpailuna onnistui erinomaisesti ja tunnelmaa riitti. Oli siis mukava saada olla mukana ja jälleen myös selostushommissakin.
Lopella Poronpolku täytti myös kaikki odotukset. Upea syyssää sai väen jälleen liikkeelle ja eilen kun järjestäjäporukan aktiivien kanssa juttelin niin pikkuhiljaa alkaa olla jo pelkoa miten kapeat erämaapolut pystyvät vetämään tuhannet tulijat ja miten myös autojen parkkiasiat saadaan hoidettua. Viime vuonna syntyi kaikkien aikojen ennätys 2600 samoajaa ja lenkkeilijää ja tänäkin vuonna matkaan lähti virallisesti ainakin 2500 ihmistä. Poronpolku elää ja voi siis hyvin yli 40 vuoden jälkeenkin.
Mutta nyt vielä huomisen kunnanhallituksen listan pariin. Perjantaina jo ensimmäinen luku ja nyt toinen läpikahlaus. Huomenna aiheeseen palaan. Huomenna myös toritapaaminen Hämeenlinnassa HäTy:n kanssa jälleen ja siitä sitten kokouksia koko iltapäivä ja ilta. Nyt siis lukuhommiin.