Täällä jo täysi talvi vaikka ei täälläkään mitään kauheaa lumimäärää. Pakkasta kuitenkin ja Rovaniemen tyyliin kaunista. Nyt aamulla hieman vapaata ja ajattelin pyörähtää hieman ulkoilmastakin nauttimassa ja sitten syömään ja lento etelään. Kiitokset vielä Kokoomusnuorille ja Tuomakselle, että sain olla mukana. Oli hieno ja kunnia olla tässä joukossa mukana.
Eilen sain tuoreeltaan tietoa myös Lahdesta missä AKK-Motorsportin väki vietti perinteistä juhlagaalaa. Vuosia olen ollut mukana, mutta nyt nuorten kokous osui samalle päivälle täällä Rovaniemellä ja olin luvannut ja halusin kunnioittaa osaltani ja myös kiittää nuoria heidän tekemästä työstä mm. eduskuntavaaleissa. Ilman heidän apua ja työtä emme olisi tässä. Mutta Lahdesta odotettu tieto, että Kimi Räikkönen pokkasi arvokkaimman pokaalin eli Vuoden Autourheilijan -tittelin. Lämpimät onnittelut Kimille ja muillekin palkituille. Olen vakuuttunut, että jälleen listalla monta sellaista nuorta lahjakkuutta joiden menestyksestä saamme jatkossa nauttia Räikkösen tapaan. Yksi sellainen varmasti 19-vuotias Mika Mäki, jolla mahdollisuudet pitkälle ja Vuoden Naismoottoriurheilijana palkittu Emma Kimiläinen, joka ajaa lähiaikoina kolmipäiväisen DTM:n testin vain 18-vuotiaana. Tai mitä tulee nyt Mika Häkkisen kotkalla palkitusta 12-vuotiaasta Emil Ahosta tai pitkään ajaneesta Valtteri Bottaksesta, josta muuten tein hauskoja juttuja Motorforumiin kun hän oli reilu kymmenvuotias. Niinpä. Niitä riittää. Onnea palkituille ja ensi vuonna lupaan olla taas paikalla.
…
Päivä Rovaniemellä meni nopeasti ja Lapin herkut maistuivat lounaalla vielä hyvälle. Itseasiassa kyllä tuota talvea ja lunta on jo jälleen ikävä, kun tunnin lentomatkan jälkeen kaunis talvi muuttui kunnon vesisateeksi. Saisi jo antaa talven. Tänään vain siis päivä vapaalle ja olemiselle. Huomiset kokousasiat hieman olleet esillä, mutta muuten ne ehdin jo ennen viikonloppua läpikäydä. Eli aamulla heti kello 8.30 aloitamme Hyvinkää-Riihimäen talousaluetoimikunnan kokouksella jossa esillä mm. kuntaliitosselvitys, elinkeinovoimavarojen kokomainen, ammatti- ja aikuisopisto ja myös AKO:n ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelma. Sitten illalla ensin kokoomuslainen hallitusryhmä ja sen perään kunnanhallitus, jossa esillä mm. Launosten Jylhäkummun Kantatie 54:n ja Vähikkäläntien risteysjärjestelyt ja muutamia muita asioita. Nämä esityslistat siis tavanmukaan netissä www.loppi.fi eli jos kysymyksiä ja ajatuksia ilmenee niin mielelläni vastaan otan. Myös nuo talousalueen isot asiat sellaisia mistä mielipiteet aina tervetulleita.
Juuri kotiin. Kävin moikkaamassa kummityttöäni ja koko Hatakoiden perhettä. Lähtevät huomenna lomamatkalle. Me vain jatkamme puurtamista 🙂
Niin ja vielä ennen kuin lopetan niin haluan lämpimät onnittelut lähettää myös Virkkusen Hennalle. Henna on vieruskaverini eduskunnan täysistunnoista. Yksi meistä takarivin Taaveista 🙂 Henna valittiin tänään jatkamaan Paula Risikon hyvää työtä Kokoomusnaisten johdossa. Olen vakuuttunut ja tiedän, että hyvissä ja osaavissa käsissä homma jatkuu nytkin. Hennaa voi siis onnitella, mutta ennen muuta Kokoomusnaisia.