Sunnuntai, 25.10.2009

Blogi, sunnuntaina 25.10.2009

Syksyinen ilma. Ajattelin tänään vielä hieman mennä pihahommiin mökille, kun kalanteri siihen tänä viikonloppuna antaa mahdollisuuden. Tuo raitisilma ja ulkoinen reippaile tekee aina kummia.

Lueskelin mielenkiinnolla Iltalehden teettämään puolueiden puheenjohtaja-arvioita. Laajas lähes kolmentuhannen vastaajan tutkimuksessa Timo Soini ja Jyrki Katainen nousivat selkeästi puoluejohtajien kärkeen. Kouluarvosanoilla kaksikko toisistaan vain plussan sisällä nipin napin kasin alle kumpikin. Wallin, Sinnemäki, Räsäsen ja Arhinmäki sitten seiskan paikkeilla ja sitten Vanhanen ja jumbona SDP:n Jutta Urpilainen 6 miikalla. Toki tällaiset tutkimukset aina mielipiteitä ja mielikuvia, mutta ne kertovat kuitenkin paljon onnistumisesta ja tilanteesta. Minusta hyvin odotettu ja myös eduskuntaa ja siellä tapahtuvaa työtä kuvaava tulos.

Tuo Afganistanin joukkojen kotiuttamisasia alkaa saada jo surkuhupaisia piirteitä. Lauseiden välistä on helppo huomata ja ymmärtää missä tietokatkos on oikeasti ollut ja mistä epätietoisuus johtuu, mutta näköjään sitä ei haluta sanoa suoraan. Asian todellisen laidan kertoo ulkoministeri Alexander Stubbin lausunto, jossa hän painottaa, että ”päätöksenteko tehtiin normaalissa järjestyksessä”. Minusta nyt joku voisi aivan avoimesti selvittää mitä tässä tapahtui, oliko kaikki mukana normaalissa päätöksenteossa ja onko materiaaliin tutustuttu kaikkien osapuolten osalta. Tämä olisi varmasti nyt syytä tehdä ja jokaisen sitten pitäisi voida myöntää jos syy onkin ns. itsessään.

Mutta ikävintä tällaisessa väittelyssä on se, että tällä kiukuttelulla on luotu sellaista ilmapiiriä, että rauhanturvaajamme olisivat jollain tavalla itse tähän syyllisiä. Joukkojen kanssa tehtiin aikanaan normaalin järjestyksen mukaan sopimukset vaativasta ja rankasta tehtävästä ja he ovat sen ehdottomasti täyttäneet. Olen Stubbin kanssa täysin samaa mieltä, että ”Rauhanturvaajat ovat tehneet loistavaa työtä vaikeissa oloissa, ja olen heistä ylpeä.” Näin Stubb totesi ja toivoisin, että muutkin voisivat sen myöntää.

Tänään sunnuntaina siis vielä vapaapäivä vaikkakin ensi viikon asiat hieman työtä jo teettävätkin. Mutta nautitaan tästä päivästä nyt.

….

Päivä kulunut suunnitelmien mukaan. Kolme tuntia yksin aivan kaikessa rauhassa pihatöissä Pekkalan mökillä ja jälleen lehdet saaneet kyytiä. Sitten vain rauhaisaa kotioloa ja kummitytöllä iltapala. Ei paljon parempaa sunnuntaita voisi mies toivoa. Kiitos tästä.

Nyt alkuviikon töiden pariin. Vaikka eduskunnassa ei täysistuntoja olekaan niin töistä ei näytä olevan pulaa. Huominenkin jo aikalailla mukavasti täyteen buukattuna, mutta yritän kuitenkin nyt alkavalla viikolla ehtiä hieman enemmän ratsastelemaankin. Katsotaan onnistuuko se. Kiitokset myös viikonlopun yhteydenotoista. Teistä osalle olenkin jo vastaillut suoraan sähköpostilla mm. kehitysmaiden ja kehittyvien maiden osasta ilmastonmuutoksen torjunnassa ja myös sähköönliittyvistä kysymyksistä. Niin ja erittäin hyviä yhteydenottoja myös liikenneturvallisuudesta ja mm. liikenteen promillerajoista. Jatketaan keskustelua niistäkin. Muutama viesti on myös tullut liittyen perusopetuslain uudistamiseen. Palaan aiheeseen laajemmin tässä alkavalla viikolla täälläkin. Tulen hieman kertomaan mistä uudistuksessa kyse. Ei se nyt aivan niin mene – ei sinne päinkään – että olisimme lopettamassa erityiskoulut maastamme muka säästösyistä. Ei ei. Uudistus on isompi ja tavoitteiltaan aivan eri luokkaa ja lähtökohdiltaan aivan jotain muuta kuin säästämistä. Ainakaan säästämistä negatiivisessa mielessä. Palaan aiheeseen laajemmin viikolla.

Noi tiivistettynä jos nyt oikaisen sun pahimman väitteen niin voisin sen tehdä toteamalla, että uudistuksessa tulemme uudistamaan erityisopetusta niin, että mahdollisimman moni lapsi voisi käydä koulunsa ns. tavallisessa luokassa. Kun lapsella havaitaan vaikeuksia niin hän tulee uudistuksen jälkeen saamaan niihin heti tukea. Ja sitten kun kaikki muut keinot on käytetty niin vasta sitten lapsi voitaisiin siirtää erityisopetukseen. Ja silloinkin vain määräaikaisesti kahdeksi vuodeksi. Uudistus on merkittävä ja lapsen edunmukainen ehdottomasti, mutta myös perheen ja opettajankin oikeusturvaa vahvistava. Tässä nyt lyhyesti ja oikaisuksi.

Mutta nyt siis hieman töiden pariin ja sitten ilta pitkästä aikaan kotona ja tv:n ääressä. Seuraillaan samalla uuden Loviisan kunnallisvaalien tuloslaskentaa. Näyttää siltä, että hyvä tulos sieltä tulossa. 2008 kunnallisvaaleihin näyttää nyt meille plussaa 1,5 prosenttiyksikköä. Demareille tässä vaiheessa kutakuinkin saman verran miinusta. Ja myös Vihreille pitkästä aikaa pitkä miinus. Nyt peräti 1,9 prosenttia edellisiin vaaleihin verrattuna. Mukana Loviisassa nyt myös uusi Piraatti-puolue. Ei uuden tulokkaan alku kovinkaan ruusuiselta näytä. Yhteensä viisi ääntä. Mutta laskenta siis vielä kesken. Seurataan. Isälle vielä syntymäpäiväonnittelut.

Kommentit