Eilen illalla saimme uuden Loviisan vaalitulokset juuri ennen vuorokauden vaihtumista. Tulos oli aikalailla odotettu. RKP on ylivoimaisesti uudenkin kaupungin suurin puolue, vaikka kannatus nyt putosikin 08 vaaleista. SDP:n alamäki oli kuitenkin vieläkin suurempi. Demarien kannatus putosi Loviisassa -4,2 prosenttia ja se tarkoitti paikkamäärään yhdeksän vähennystä. Kokoomus paransi kannatustaan vuoden takaisesta 1,4 ja ehkä tuo demarien menetys valui uuden puheenjohtajan myötä ärhäköityneelle Vasemmistoliitolle. Arhinmäen joukot kasvattivat kannatustaan peräti 2,3 prosenttia. Mutta yhden kaupungin uusintavaalit ovat aina uusintavaalit eivätkä tietenkään kerro periaatteessa mitään valtakunnan tason kannatuksista. Tai ehkä hieman. Katsotaan kun saamme seuraavat puoluekannatukset.
Mutta ehkä kuitenkin mielenkiintoisin oli kovalla kohulla poliittiselle kartalle tulleen Piraatti-puolueen esiinmarssi. Puheet eivät saaneet vastakaikua äänestäjiltä. Piraatti-puolue keräsi Loviisan annetuista äänistä vain 17 kappaletta. Ja haave valtuustopaikasta jäi todella kaukaiseksi.
Tänään päivä Hämeenlinnassa. Olen sopinut töitä mm. oman kokoomus-piirimme parissa ja myös hieman maakuntammekin asioita tapetilla. Yritän tämän istuntovapaaviikon nyt hyödyntää näiden ylikunnallisten ja maakunnallisten asioiden hoitamiseen. Kohta Hämeenlinnaa kohden.
….
Pitkä päivä Hämeenlinnassa asioiden parissa. Paljon taustakeskusteluja ja linjauksia tulevaan niin piirimme kuin koko maakuntammekin kohdalta. Nyt kaikki palaverit takana ja juuri takaisin Lopelle. Palataan näihin aiheisiin jälleen kun etenevät ja tulevat sitä kautta julkisiksi. Mutta nyt siis kohta ratsastustallille ja ilta sellaista puuhaa.
Tänään saimme sitten myös surullisen uutisen kun viesti kertoi, että ensimmäinen suomalainen on kuollut sikainfluenssaan. Pohjoi-Pohjanmaalta kantantui suru-uutinen, että 25-vuotias nuori pitkäaikaissairautta potenut nainen kuoli tautiin. Hänen läheisilleen voimia ja toivotaan, että nyt alkavat rokotukset laannuttavat taudin ja kuolentapauksilta jatkossa vältytään. Tosin niihinkin on nyt varauduttava normaalien kausiflunssienkin tapaan. Arvioiden mukaan kuolleita voisi olla noin 40-50. Mutta nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämän hetken tiedon valossa sikainfluenssaepidemia muistuttaa Suomessa vakavuudeltaan normaalia kausi-influessaan ja meillä tautiin on varauduttu erittäin hyvin. Seurataan tilannetta. Uutisten mukaan epidemia levinnyt nyt kiihtyvällä vauhdilla ja nyt se on käynnissä ainakin yhdeksässä Euroopan maassa mm. Ruotsissa.
….
Hieno ratsastustunti takana. Nyt täysistuntonjen väliviikolla ajattelin hieman enemmän aikaa antaa itselleni ja rakkaimmalle harrastukselleni eli hevosille. Näyttää kuitenkin siltä, että päivä täyttyvät seutukunnan ja maakunnan sekä kotikunnan asioista aikalailla tiukkaan tahtiin, mutta ei anneta sen haittaa. Yritetään illat ainakin irrottaa näin. Tänään Vaahteramäen Ratsastuskoululla jatkoimme tuttuja harjoituksia ja täytyy todeta, että aikalailla nappiin meni tänään. Ajattelin vetää vielä toisen tunnin putkeen, mutta kun avaus noin hyvä niin katsoin parhaaksi antaa hevoselle vapaata. Ja jäi myös itselle erityisen hyvä mieli. Hieno fiilis.
Tänään päivällä kävin useamman neuvottelun ja keskustelun kuntamme kovista säästölistoista ensi vuodelle. Olemme todella tiukan paikan edessä ja väistämättä on edessä myös palveluiden tinkimisiä. Niitä ilman emme selviä. Mutta siitä huolimatta nyt täytyy edetä maltilla ja järjellä. Tuossa juuri kävin läpi myös erään toisen kunnan kunnanhallituksen esityksiä ensi vuoden talousarvioksi ja ainakin niitä lukiessa tuli sellainen oli, että onkohan nuo säästöt nyt lainkaan säästöjä vai vain näennäistä budjetin tasoittelua? Siis sellaista jonka lasku tulee olemaan toista kautta aivan eri luokkaa. Sellaiseen ei pitäisi nyt kunnissa syyllistyä. Mutta jatketaan työtä ja toivotaan, että budjetti nyt toisessa työstövaiheessa etenee meilläkin kohti raamia ja kestävämpää tulevaisuutta. Hartiamme tosin ovat kovin kapeat kestämään tulevia yllätyksiä.