Sunnuntai, 22.11.2009

Blogi, sunnuntaina 22.11.2009

Huikean lämmintä ollut viime päivät ja melkeinpä jo viime viikotkin. Lähes kymmenen asteen päivälämpötilat ja lähes yhtä lämpimät yöt ovat poikkeuksellisia ja maa edelleen vihertää ja on siis täysin sulaa. Se helpottaa vielä pihatöitä joita tänään ajattelin vielä hieman jatkaa. Lapio pystyy maahan siis vielä hyvin.

Tästä sainkin hyvän aasinsillan nyt julkisuudessa käytävään ilmastokeskusteluun ja sen uusiin huolestuttaviin käänteisiin. Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnan keinoista nimittäin kiihtyy nyt kun joulukuun Kööpenhaminan maailman kokous lähestyy. Mustia pilviä huikean kovien ja kalliidenkin tavoitteiden niskaan saatiin Englannista kun nettiin levisi materiaalia East Anglian yliopiston ilmastotieteiden laitokselle tehty tietomurron tuloksena. Vuodetun materiaalin väitetään olevan maailman johtavien tutkijoiden välistä sähköpostinvaihtoa ja jos näin on niin tehdyt esimerkiksi hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raporttien luotettavuus joutuu koville. East Anglian yliopiston johtaja Phil Jones nimittäin myös IPCC:n ilmastoraporttien johtava kirjoittaja. Jones jopa myönsi jo tietomurron ja mielenkiintoiseksi tämän casen tekee sekin, että Jones ei ole väittänyt viestejä väärennöksiksi. Hän on vain todennut viestien sisältöä tulkitun väärin.

Materiaaleista siis selviää, että tutkijat olisivat muokanneet tieteellisiä havaintoja omiin tarkoitusperiinsä paremmin sopiviksi eli valinneet haluamansa tulokset ja hylänneet muuta kertovat. Eli raporteista ja johtopäätöksistä olisi jätetty kertomatta se mikä ei sovi ilmastonmuutoksen uhkien korostamisen henkeen.

Nyt on jo toki väitetty, että kyseiset sähköpostiviestit olisivat tekaistuja ja niiden tarkoitusperä taas olisi juuri se miten ne nyt toimivat. Mutta edellä kirjoittamani tieto Jonesin haastatteluista ei tue tätä. Nyt siis kysymys onkin mitkä vuodetuista sähköpostiviesteistä on aitoja? Kaikki? Osa? Ei yksikään?

Tilanne on paha ja se laittaa todellakin ilmastotutkijoittemme työn kovan todistustaakan eteen. Voimmeko enää luottaa tähän saatavaan tietoon? Tehdäänkö tutkimusta joidenkin muiden tarkoitusperien toteuttamiseksi? Jos näin on niin kuka vaikuttaa tutkijoihin ja haluaa tuloksista tällaisia? Kyseisissä netissä leviävissä hakkeroiduiksi väitetyissä sähköpostiviesteissä esimerkiksi tutkijat pohtivat mitä moraalisia ja juridisia ongelmia tietojen muokkaamisen voisi aiheuttaa jne.

Europarlamentaarikoistamme Eija-Riitta Korhola onkin nyt tarttunut aiheeseen ja vaatii EU:lta toimia tilanteen selvittämiseksi. Korhola totesi, että ”on vaikea kestää ajatusta, että teemme miljardiratkaisuja IPCC:n raporttien pohjalta ja siltä on tietoisesti salattu dataa”. Olen Korholan kanssa täysin samaa mieltä ja nyt tilanne tuleekin perata huolellisesti ja perusteellisesti. Siihen ei riitä minusta jo käynnistetty poliisitutkinta, joka keskittyy vain kyseiseen hakkerointiin ja tuohon rikokseen, vaan nyt on syytä selvittää onko tietoja oikeasti väärennetty.

Ilmastoasioihin erikoistuneen europarlamentaarikkomme Eija-Riitta Korholan blogiin kyseisestä aiheesta pääset tästä. Kannattaa lukea. Eija-Riitan kotisivut löytyvät osoitteesta: www.korhola.com.

Eikä tämä tapaus ole kuitattu silläkään, että esimerkiksi Vihreiden Oras Tynkkynen vähättelee tietovuotoa toteamalla Uudessa Suomessa, että ”jos siellä on yksittäisissä tutkimuksissa virheitä, niin se ei sitä isoa kuvaa muuta. On tietysti hyvä, että ne virheet löydetään, korjataan ja tieto tarkentuu näin ajan myötä.” Ei asia näin ole. Väitteet ovat Tynkkynen huomattavan kovia eikä väite ole virheestä vaan väite on, että epäedullista tietoa on määrätietoisesti pimitetty. Asiaa pitää selvittää.

Nyt kuitenkin päivän töihin. Paljon on kaikkea sovittuna ja myös ensi viikon eduskunta ja maakuntammekin aiheet tänään jo työlistalla. Tiukka ohjelma siis nyt sunnuntaillekin. Mutta yritetään klaarata. Ja kun nyt aloittaa niin siinä onnistuukin.

….

Päivä mennyt aikalailla vauhdilla, mutta monenlaista on aikaankin saatu. Pekkalan mökin vanha maakellari sai tänään eristeitä ja viimeistelyä ja sitten muuten päivän vieneetkin tulevan viikon työt. Mm. huominen Ypäjän Hevosopistolla järjestettävä maakuntavaltuusto on teettänyt työtä ja puhuttanutkin ja erityisesti mm. maakuntakaavan ja suunnitelman 2035 käynnistäminen on nyt iso juttu. Myös aluehallinnon uudistaminen oman maakuntamme näkökulmasta tullee puhuttamaan. Siinä sitä työtä jo taas onkin. Mutta nyt vielä hetki muutaman paperipinon kanssa ja sitten toivottavasti ilta vain tv:n parissa.

Kommentit