Sunnuntai, 20.07.2008

Blogi, sunnuntaina 20.07.2008

Eilen illalla myöhään saimme sitten 6. thDERBYn tulokset. Yllätin itseni ja varmaan aika monen muunkin. Nousin kuudentoista ratsastajan joukossa ruusukkeille eli kolmanneksi heti voittaja Paula Pötryn ja kakkoseksi upeasti kisanneen Paula Vanhasen jälkeen. Täytyy siis ollan hyvältä tuntuneen kisasuorituksen jälkeen vieläkin tyytyväisempi. Tästä on hyvä jatkaa hienon harrastuksen parissa.

Tänään vapaapäivä. Formulat tietenkin jälleen sunnuntaihin ja seurtaan myös miten Marko Tarkkala, Mika Ahola ja muut endurokuljettajamme menestyvät Walesissä missä kauden seuraava MM-viikonloppu käynnissä.

….

Kello 21.22 ja pyhäpäivä mennyt. Formulassa ei tänään suomalaismenestystä ja kyllä hieman tuo Lewis Hamiltonin vauhti yllättää. Toivotaan kuitenkin, että Kimi Räikkönen saa autonsa jälleen huippuiskuun seuraaviin kisoihin ja nyt alkaneella kauden jälkimmäisellä puoliskolla hoitaa homman kotiin. Jos sitten jo kelpaisi Vuoden urheilijaksi myös urheilutoimittajille. Toivotaan myös, että loppukausi tuo tullessaan myös Heikki Kovalaisen avausvoiton. Itse uskon siihen tiukasti.

Urheilusta kun puhe tai kirjoitus niin huomenna on meille loppilaisille tärkeä päivä. Olympiakomitea nimeää 800 metrin juoksija Mikko Lahtion ensimmäiseksi loppilaiseksi Olympiaedustajaksi. Näytöt ovat kovaa luokkaa ja rajat rikottu ja tänäänkin Lapinlahden Eliittikisoissa Mikko näytti sellaista osaamista, että valinnassa ei voi olla kahta eikä edes yhtä kysymysmerkkiä.

Nythän mukana on jo 35 suomalaisurheilijaa ja huomenna joukko kasvaa suurin piirtein samalla. Mikon ja muiden yleisurheilijoiden lisäksi mukaan nimetään huomenna melonnan, uinnin, painonnoston, jousiammunnan ja voimistelun edustajia. Mutta meille loppilaisille tuo Mikon valinta on kyllä kova juttu.

Viikonlopun olen ajellut tuolla Opel Combo -maakaasuautolla. Kokemukset enemmän kuin hyvät ja täytyy todeta, että kyllä auto on kerännyt paljon huomiota. Ihmiset ovat tulleet kiitettävästi juttelemaan ja kyselemään ja tieto mm. siitä, että Riihimäeltäkin saa nyt maakaasua autoon ja että hinta on laskenut ja kulutus euroissa vain kolmannes bensa-auton kulutushinnasta niin on aika moni miettinyt. Ja myönnän, että mietin minäkin aivan vakavasti seuraavaksi autoksi. Edelleen kuitenkin tarvitsemme toimia sen eteen, että tällainen huomattavasti bensa- ja dieselautoja ympäristöystävällisempi autovaihtoehto saadaan myyntihinnaltaan vastaavan bensa-auton hintaiseksi. Minusta siihen on selkeät perusteet ja uskon, että verotusteknisesti siihen on mahdollista löytää myös ratkaisu.

Toinen sellainen kummastus on minusta tuo 80-luvulta alkanut nestekaasun syrjintä Suomessa. 1980-luvun alussahan autogas eli LPG-nestekaasu yleistyi meilläkin liikenteessö, mutta silloin verottaja teki kummallisen ratkaisun ja lätkäisi Euroopassa hyvinkin käytetyille kaasuautoille 20 kertaisen käyttöveron hieman dieselveron tapaan. No johan loppui nestekaasuautoilu kun autoihin tuli nykyrahassa yli 10 000 euron lisävero – raippavero. No pari vuotta sitten maakaasu eli metaanilla toimivat autot vapautettiin tästä raippaverosta, mutta nestekaasua ei.

On vaikea löytää syytä siihen miksi nestakaasua rangaistaan?

Näiden kahden välillä ei ole eroa päästöisssäkään. Kumpikin on erittäin puhdasta ja myös kumpikin sekä maa- että nestekaasu ovat fossiilisia polttoaineita. Nestekaasuhan syntyyn on bensiinin jalostuksen oheistuotteena. Maakaasu on taasen luonnonkaasu. Toki yksi syy on ehkä tuo metaani ja sen saanti biokaasuna jätteistä. Vain maakaasuverkkoon voi nimittäin lisätä biokaasua.

Mutta autoilijan eli meidän käyttäjien ja myös jopa ympäristönkin kannalta nestekaasu olisi hyvä vaihtoehto. Osan mielestä jopa maakaasua parempi vaihtoehto. Nestekaasu vie vähemmän tilaa ja myös asemaverkosto varmasti kasvaisi nopeammin niiden rakentamiskustannusten edullisuuden myötä. Niin myös tavallisen bensiinikäyttöisen auton voi jo nyt muuttaa hyvinkin edullisesti nestekaasulla toimivaksi.

Mutta summasummarum vain meillä nestekaasu on pannassa Euroopassa ja esimerkiksi Norjassa nestekaasu on hyvinkin suosittu ja Ruotsissakin vaihtoehto kovaa kasvavan maakaasujakeluverkon rinnalla. Olisiko tässäkin yksi kortti joka kannattaisi ottaa takaisin käteen pöydästä??

Kommentit