Eiliset hallitusneuvottelut käytiin jopa aiempaankin paremmassa yhteishengessä. Täytyy myöntää, että hieman mietin sitäkin mitä keskustan puoluekokouksesta tulee ulos, mutta nyt näyttää siltä, että olemme hallituksena ainakin keskustan ja kokoomuksen kanssa ehyempiä kuin ennen. Uuden hallituksen rakentaminen on edennyt hyvin ja ohjelma valmistui nopeasti ja siinä sama tavoite kuin hallituskumppanuudellakin eli Suomi ehyenä taantuman läpi. Vahvaa yhteishenkeä ja yhteistätahtoa ja myös yhteistyötä nyt tarvitaankin ja SDP:n uusien vaalien vaatimisen sijaan vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki osoittikin tästä vastuunkannosta hyvää esimerkkiä. Arhinmäki valittiin eilen vasemmiston puheenjohtajana jatkamaan ja näyttää siltä, että hänen asemansa koko vasemmisto-oppostion johtajana myös senkuin vahvistuu. Onnittelut Arhinmäelle jatkokaudesta ja vaikka olemmekin monesta asiasta Arhinmäen kanssa erimieltä niin tässä vuosien aikana kun olen hänet oppinut tuntemaan niin nostan hattua. Vahva ja osaava arvopoliitikko, jolla oma puolue on hyvin hanskassa.
Mutta nyt ensi viikolla aloittavan uuden hallituksen tärkein ohjenuora on se, että miten saamme maamme saumattomasti kasvun eli kasvavan työllisyyden ja kestävyyden uralle. Tavoite on vaativa ja kova ja tuota koko maan eheyttä pitää nyt erityisesti korostaa ja vaalia. Olinkin enemmän kuin tyytyväinen, että eilen saatii julki myös vahva yhteinen tahtotila siitä, että haluamme myös jatkossa yhä vahvemmin pitää huolta myös niistä hiljaisista, joiden ääni ei muuten yhteiskunnassa kuulu. Tämä siis juuri se oikeudenmukaisuus ja vastuu näkökulma mitä itse peräänkuulutin hallitusneuvotteluihin lähdettäessä. Haluamme siis pitää hyvinvointilupauksemme meille kaikille suomalaisille.
Peruslinjaa ei tässä vaiheessa ole syytä eikä mahdollisuuttakaan suuresti muuttaa on sitten kyse veropolitiikasta ja valtion taloudesta muuten. Tyytyväinen olin kuitenkin siihen, että keskustan tuore puheenjohtaja ja tuleva pääministeri tuli vahvasti kanssamme samalle linjalle turvaamaan yrittäjyyttä huomennakin. Kiviniemi totesi hyvin kokoomuslaiseen tyyliin ja henkeen, että ”keskeistä on se, että pystymme luomaan suomalaisille yrityksille ja myöskin yrittäjille edellytykset menestyä ja luoda uusia työpaikkoja, eli kyllä keskeinen tavoite on edelleenkin vähentää työttömyyttä.”
Talouspolitiikassa jatkamme tutttua tarkan euron politiikkaa ja on hyvinkin perusteltua elää varoen ja tiedostaen myös EU:n rahoitusmarkkinakriisin mahdollisuus. Talouspolitiikastamme vastaava Jyrki Katainen totesikin eilen, että tämä epävakaus pitää nyt huomioida ja se myös velvoittaa meitä välttämään epäluottamusta lisääviä toimenpiteitä. Tässä siis kyse nimenomaan veropolitiikasta ja työnalla olevasta suuremmasta verouudistuksesta. Suureen verouudistukseen sisältyy erinomaisen suuri mahdollisuus, mutta myös liian suuret riskit tässä tilanteessa ja siksi kasvun uraa halutaan nyt tasoittaa vielä eteenpäin tulevaisuuteen. Näin ollen elinkeinoveroja, henkilöveroja ja välillisiä veroja koskeva verouudistus saa odottaa vielä vakaampia aikoja.
Kataisen toteamus eilen olikin hyvin kuvaava: ”kun pitää valita vakaus vai puuhakkuus, niin me valitsemme vakauden”,
Eilen hallitusohjelma saikin runsaasti kiitosta. Erityisesti Kiviniemi-Kataisen -verolinjaa kehuttiin ja kiiteltiin. Yritysverotuksen ympärillä käyty keskustelu on luonut viime aikoina turhaa hermostuneisuutta ja epäluuloa ja siksi nämä linjaukset olivat nyt tervetulleita. Haluamme turvata siis jatkossakin yrittäjyyden Suomessa ja tehdä vastuullista veropolitiikkaa nimenomaan työpaikkojen ja työllisyyden näkökulmasta. Toivotaan, että nämä eiliset linjaukset myös antavat suuntaviivaa Martti Hetemäen työryhmälle joka pohtii verotuksen kokonaisuudistusta.
Erikoista tässä hallitusneuvottelutilanteessa on ollut sekin, että SDP:stä ei puheenjohtaja Jutta Urpilainen ole lainkaan osallistunut keskusteluun? Uskomaton tilanne, kun maahan muodostetaan uutta hallitusta? SDP:n ääntä näyttää nykyään käyttävän – ei Heinäluomakaan – vaan ex-puheenjohtajaehdokas Miapetra Kumpula-Natri. Erikoinen tilanne.
….
Eilisen Häme-päiväni päättänyt visiitti Ypäjällä oli kokemisen arvoinen. Ypäjästä muodostunut tässä vuosien saatossa minullekin tärkeä paikka ja eilen se jälleen tarjosi yhden sellaisen kerran elämässä -kokemuksen. Ypäjän Hevosopisto tarjosi fantastisen show tuomalla ensimmäistä kertaa ”kotimaahansa” Maxin yhdessä Kyra Kyrklundin kanssa. Joskus aikanaan Hesarillakohan oli sellainen mainos, että ”Aina silloin tällöin syntyy kaksikko joka valloittaa suomalaisten sydämet” ja eilen kyllä tuli jälleen tuo mainos mieleen. Nyt Kyra ja Max. Upea Kyra´s Story esitteli loppuunmyydylle ja täyteen ahtautuneelle Ypäjähallille kolmituntisen shown huippuratsastajamme urasta. Areenalla nähtii Kyran ensimmäinen ratsastuksen opettaja, nykyinen valmentaja, ystäviä ja valmennettavia ja tunnelmaa on vaikea sanoin kuvailla. Varsinkaan sitä hetkeä mikä koettiin kun pimeään arenaan asteli tulikujaa pitkin itse Max. Ruotsinpuoliveriruuna, Kyran aiemmin ratsastaman Masterin vuonna 1995 syntynyt jälkeläinen. Hieno hetki.
Kiitokset Ypäjälle ja Hevosopistolle jälleen tämänkin mahdollistamisesta. Tänään jatkuu Finnderby ja nähtävää riittää silloinkin. Kyra ja Max muuten esiintyy tänäänkin yleisölle – nyt ulkokentällä.
….
Olisiko nyt jo aika ministeri Tuija Braxin toimia?
Päivän Hesari kertoo jälleen tänään miten 40-vuotias mies pääsi Helsingin käräjäoikeusta puolentoista vuoden EHDOLLISELLA vankeustuomiolla. Mitä siis mies teki. Käytti useasti seksuaalisesti hyväkseen 13-vuotiasta kehitysvammaista tyttöä. Oli mm. kaksi kertaa sukupuoliyhteydessä tyttöön. Ja aivan uskomattomaksi tuomion tekee se, että miehen eduksi eli lieventäväski asiaksi katsottiin se, että hän antoi tytölle rahaa teoista. Eikö sen pitäisi ministeri Brax olla raskauttava asia. Pienelle tytölle raha on iso houkutin.
Kyllä nyt pitää oikeusministerin ottaa tämä asia ihan vakavasti. Ei tilanne voi tällaisena jatkua. Tarvitaan lakiin tiukennuksia jos käytäntöä ei saada muuttumaan nykylainsäädännöllä. Minusta voisi hyvinkin rangaistusten alarajoja kiristää jos kerran aina oikeuden pitää tuomionsa antaa rangaistusasteikon alarajalta. Kyllä tällaisesta teosta minusta tuomion pitäisi aina olla ehdoton vankeusrangaistus. Ei lapsen raiskauksesta voi päästää tuollaisilla tuomioilla. Ehdollinen rangaistus tai sakko ei ole mitään tällaiselta julmasta teosta.
Jos oikeusministeri Tuija Brax ei asia pysty toimimaan niin sitten jonkun muun pitää asia ottaa hoitoonsa. Muutosta tarvitaan. Lapsen raiskauksessa ei tarvitse etsiä lieventäviä asioita.
…
Päivä jälleen mennyt vauhdikkaasti. Huomenna tärkeä päivä kun teemme ratkaisumme uudesta hallituksesta ja siihen lähtemisestä ja myös katsomme omassa eduskuntaryhmässämme vielä läpi tuon neuvotellun hallitusohjelman ja päätämme myös ministereistämme. Aamulla aloitamme jo kahdeksalta ensimmäisellä puhelinkokouksella ja sitten aamupäivällä jo koossa eduskuntaryhmä ja puoluevaltuustokin. Siitä se etenee oikein askelmerkein niin, että keskiviikkona tarkoitus sitten eduskunnan isossa salissa käydä keskustelu hallitusohjelmasta. Mielenkiintoista onkin nähdä osallistuuko SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tuohonkaan keskusteluun ja toisaalta mitä uutta hän tähän keskusteluun tuo. Jäädään katsomaan.
Yle julkisti tänään tuoreimmat puolueiden kannatusmittaukset. Meidän kannatus on nyt hieman laskenut, mutta jatkamme edelleen selkeästi maan suurimpana puolueena. Keskusta on hieman pystynyt vankistamaan asemiaan ja se on hallituksen työskentelyn kannalta aivan hyvä asia ja merkille pantavaa on myös, että SDP:n kannatus on edelleen laskussa. Suurista puolueista siis vain keskustan kannatus on nyt hieman puoluekokouksen vedolla noussut. Keskustaa kannattaa ny 19,2 prosenttia suomalaisista eli edelleen pääministeripuolue on pahasti alle 20 prosentin. Itse uskon kuitenkin, että keskusta tulee tästä edelleen asemiaan vankistamaan ja tulemme näkemään tiukan kisan suurimman puolueen paikasta ensi vuoden eduskuntavaaleissa.
Pienemmissä puolueissa ei suuria kannatusmuutoksia ole tapahtunut. Perussuomalaiset ovat jättäneet taakseen jo selkeästi vasemmistoliiton, jonka trendi nousevaksi ei Arhinmäki ole pystynyt kääntämään. Näyttääkin siltä, että Arhinmäen näytönpaikka on samaisissa 11 eduskuntavaaleissa ja jos silloin ei voittoa tule niin puheenjohtaja varmasti vaihtuu. Sama myös edessä uskoakseni SDP:ssä. Perussuomalaiset uhkaavat jo kovaa myös vihreiden asemia ja vihreät liittynevät vasemmiston ja SDP:n kanssa puheenjohtajien selkäseinäävasten ryhmään eduskuntavaaleissa. Mutta matka on edelleen pitkä ja nyt katsotaan kuka pystyy parhaiten työnsä tekemään. Mitään ei ole vielä kukaan voittanut ja kaikki voi vielä muuttua ykköspaikkaa myöden. Nöyrin ja ahkerin ja rehellisin voittaa.