Sunnuntai, 18.04.2010

Blogi, sunnuntaina 18.04.2010

Sunnuntai-päivä menee tänään vuoden ensimmäisten rippijuhlien parissa. Suuntaamme Riihimäelle ystävän rippijuhliin ja onkin mukava nähdä paljon tuttuja. Kevät jo on aikalailla pitkällä ja koivuja kun tuosta ikkunasta katselin niin ei mene kuin hetki kun jo hiirenkorvalla ja sitä ennen jo kiusaa meille allergikoille. Ne vain kuuluvat tähän. Mutta toivotaan, että saamme helpon allergiakevään. Se tarkoittaisi pikkusadekuuroja aina silloin tällöin siitepölyjä sitomaan ja hyvää ne vaikkapa öiset sateet tekisivät sille kirjoittamalleni tiepölyllekin. Päivisin sitten aurinkoa.

Kohu keskustan viime vaalien rahoituksen ympärillä kiihtyy ja kuohuu. Eilen asuntoministeri Jan Vapaavuori kertoi painostuksesta jota ministeriö ja sen virkamiehet saivat osakseen. Ylen Ykkösaamussa vieraana ollut Vapaavuori kertoi viesteistä, joissa kerrottiin vaalirahoittajien toimesta pääministerin olevan ”jotain mieltä”. Ministerin mukaan sähköpostit olivat normaalia suorasukaisempia, röyhkeämpiä ja kovaotteisempia. Toiminta koettiin siis painostukseksi kesällä 2008. Tilanne on siis erittäin vakava kun väitteissä mukana pääministeri ja hänen väitetyt mielipiteet. Ja tänään sitten onneksi keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki ilmoittikin jo, että on välttämätöntä, että keskustassa aloitetaan erityisselvitys vaalirahoituksesta. Kohun keskellä Lehtomäkeäkin on jo vaadittu vaihtoon, kun puhemies Seppo Kääriäinen vaati koko keskustan puoluejohdon vaihtamista ja nyt Lehtomäki on ryhtymässä toimiin asian selvittämiseksi. Hän vaati, että ensi perjantaina puoluehallitus käynnistäisi selvitystyön. Saa nähdä taipuuko keskustan johto tähän. Lehtomäki totesikin keskustasta, että ”ellemme pysty ratkomaan omia asioitamme, kuinka kansalaiset voisivat antaa meille luottamuksen maan asioiden hoidossa”. Jäädään siis odottamaan tapahtumien seuraavia askelia ja toivotaan, että selvyys saadaan mahdollisimman pian. Väitteet ja kertomukset alkavat olla aikalailla kovia ja erittäin surullisia.

….

Kello 20.51 ja juuri hetki sitten kotiin. Tänään Lopella juhlittiin Lopen Reserviläisten 50-vuotista taivalta. Toiminta käynnistyi siis vuonna 1960 ja tänään oli juhlan aika. Päivä alkoi Lopella Jumalanpalveluksella Lopen kirkossa ja jatkui sitten juhlavastaanotolla ja päiväjuhlalla Loppisalissa. Juhlapuhujana oli Kanta-Hämeen aluetoimiston päällikkö, evl Pertti Yrjölä ja ohjelmassa vastasivat mm. Panssarisoittokunta ja juhlassa kuultiin myös lausuntaa ja musiikkiesityksiä sekä historiikki ja luonnollisesti ansioituneet saivat huomionosoituksensa. Harmitti todella, että en itse tänään juhlaan mukaan päässyt. Ystäväperheemme esikoistytär pääsi tänään ripille Riihimäen kirkossa ja juhlat jatkuivat sitten juuri samaan aikaan Hausjärvellä. Laitoin tällä kertaa tämän rakkaan ystävän juhlan etusijalle ja kuntamme virallisen onnittelun hoitivat muut. Mutta kiitoksen haluan täälläkin sanoa Lopen Reserviläisille todella upeasta ja arvokkaasta työstä mitä he ovat Lopella tehneet. Paljon on saatu aikaan ja paljon on vuosia edessä.

Illansuussa tulimme sitten kotiin ja kun aurinko ja sää oli suotuisa niin suuntasimme vielä mökille hieman pihatöihin. Järvellä upea näytelmä kun Loppijärvi vapautui jäiden ikeestä. Ryskettä riitti kun tuuli pakkasi ja järjesteli jäivät uudestaan. Mutta nyt sitten jo jälleen kotona. Huomisen kunnahallituksen listan tuossa kävin juuri uudestaan läpi ja muutama puhelinsoittokin siitä ja hieman myös Riihimäen asioita tänään käyty läpi. Toivotaan, että Uudenmaan ELY-keskus nyt antaa tuon suunnitellun valtionosuuden Riihimäen Harjunrinteen koululle. Aiheesta tänään olin yhteydessä myös opetusministeriimme, mutta asia siis ELY:n päätettävissä ja toivotaan, että sieltä nyt hyvä päätös. Harjunrinteen koulun peruskorjauksen kustannukset on noin 10,5 miljoonaa euroa ja tästä olisi tarkoitus saada valtionosuutena noin 3,6 miljoonaa euroa. Valtionosuudesta kisaa kanssamme Loviisan Suomenkielinen koulukeskus ja sen remontti ja on olemassa vaara, että Uudenmaan ELY laittaa Loviisan Riihimäen edelle jos Loviisasta näytetään vihreää valoa hankkeelle. Riihimäellä on täysi valmius aloittaa suurremontti heti ja toivotaan, että Hämeenkin puoli Uudellamaalla muistetaan. Tasapuolisuudenkin nimissä.

Mutta huomenna sitten päivä kunta-asioiden parissa. Lopella muutamia isompia asioita valmistelussa ja niitä tarkoitus hieman käydä läpi ja sitten Riihimäen ja Hämeenlinnankin juttuja agendalla. Päivästä siis tulee vilkas maakuntapäivä mikä päättyy illalla kunnanhallituksen kokoukseen Lopella.

Kommentit