Tänään lukiolaisten päivä. Tänään yksi perinteikäs lukiolaisten juttu eli Water-oppilaskuntafestivaali rantautuu Lahteen ja päivään mahtuu monenlaista. Itse sain kutsun myös mukaan keskustelemaan ensi vaalikauden ajankohtaisista aiheista, mutta ennen muuta lukioon liittyvistä kysymyksistä. Aihe onkin meillä kokoomuksessa enemmän kuin ajankohtainen. Juuri päättyvällä viikolla olemme palaveeranneet aiheesta myös eduskunnassa tulevaisuuden näkökulmasta ja lukio tulee nousemaan kehittämisen keskiöön nyt seuraavan sivistyksen pelikentässä. Lähiaikoina valmistuu mm. arviointi edellisestä yo-kirjoitusuudistuksesta ja se tulee nyt tutkia tarkkaan ja katsoa onko muutos- ja korjauspaineita tuleville vuosille. Erityisesti jo heti ensi vuonna nostamme vahvasti opinto-ohjauksen panostuksia lukioissa ja tavoitteemme on juurruttaa nyt projektina alkava opinto-ohjauksen uudistaminen kaikki lukioihimme. Mutta tänään varmasti saan paljon eväitä näihinkin keskusteluihin Lahdessa missä koko päivän paikalla valtavasti juuri lukiota käyviä nuoria.
….
Kello 18.52 ja koti-ilta. Päivä Lahdessa oli ainakin minulle mieluisa. Lukion sali täynnä lukiolaisten aktiiveja ja kun demareista eikä vihreistäkään kukaan vaivautunut paikalle niin estradi oli yksin minun. Olisi toki ollut kiva ohjelman mukaisesti käydä paneelikeskustelua eri puolueiden näkemyksistä tuleville vuosille, mutta nyt näin. Jälleen tuli vahvasti todistettua se, mikä puolue on Suomessa myös lukiolaisten ykköspuolue. Ei näytä paljon muita kiinnostavan.
Omassa puheenvuorossani kävin läpi laajasti tulevan hallituskauden asioita nojautuen tietenkin tiukasti talouden tulevaisuuteen. Kyllä se siitä lähtee kaikki, miten hyvin onnistumme maamme julkisentalouden hoidossa. Se on kulmakivi hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiselle ja kaikelle muulle. Lisäksi nostelin esille muita mielestäni vaalikeskusteluissa esille nousevia asioita ja sitten mukava tuhti keskustelu kysymysten kautta.
Ajomatkatkin tehokkaasti tänään töiden parissa mm. aselakia, perusopetuksen tuntijaon uudistamistamista ja hieman myös Hämeen ja Riihimäen seudunkin asioita. Kiitos teille aktiivisuudesta ja yhteydenotoista. On mukava huomata, että myös ylipuoluerajojen otetaan yhteyttä ja se myös kerrotaan ja tänäänkin yksi soittajista totesi, että ”kun niin aktiivisesti olet asioita hoitanut niin ajattelin sinulle soittaa, vaikka olenkin keskustalainen”. Silloin sitä kokeen duunissaan onnistuneen.
Huomenna sitten Loppi-päivä. Halusimme puheenjohtajiston kanssa järjestää jälleen valtuutetuille ja loppilaisille päättäjille päivänmittaisen kiertoajelun Lopen eri kohteisiin. Tavoitteena tutustua kiinteistöihin kouluihin, päiväkoteihin ja muihin, mutta myös maaomistukseen ja tavoitteellisiin kasvusuuntiin mm. omakotiasumisen suhteen. Edellinen kierros oli menestys ja uskon, että huomisestakin tulee. Ilta sitten eri hankkeiden parissa ja vielä aivan lopuksi katsaus ensi vuoden budjettimme laadintaan. Saamme rakennettua aivan kelvon esityksen ensi vuodellekin. Ja erityisen iloinen olen siitä, että nyt myös Länsi-Lopen koulu ollaan säästämässä jatkossakin kolmiopettajaisen ja Kormukin on saamassa kolmannen opettajan. Itse olen näitä puolustanut ja esittänyt kokoajan, sillä tilanne on se, että vahva kasvumme vaatii myös panostuksia ja satsaukset lapsiin tulevat tulevaisuudessa monin kerroin takaisin. Sivistyslautakunnan budjettiesityksessä on tosin vedetty punakynällä koululaisten iltapäivähoito pois. Itse en tätä esitystä kannata ja toivonkin, että saamme tuon rahan vielä palautettua budjettiin ja toiminnan jatkumaan. Se on kasvukunnalle ja kunnalle mistä käydään laajalti muualla töissä elinehto ja kasvuntae. Siksi iltapäivähoito tulee ehdottomasti säilyttää myös jatkossa.
Mutta homma etenee. Kunnanhallitus saa pian lautakuntien esitykset käsittelyynsä ja sitten heiltä kokonaisuus meille valtuustoon lopulliseen päätökseen. Toivotaan, että hyvässä hengessä saamme tämäkin paketin kasaan. Näin uskon.