Retkeilypolkuja on vaeltamiseen noin 30 kilometriä ja ne ovat osa Hämeen Järviylängöllä risteilevää Ilves-reitistöä. Lisäksi Kaartjärvi-Kaartjoen sekä Puneliajärven melontareitit ovat suosittuja.
Tänään maakuntapäivä menee kotikunnassani Lopella. Lähdemme kotikuntakierrokselle minkä tarkoituksena jälleen kerran esitellä meille luottamushenkilöille kuntamme kiinteistöjä eri taajamissa ja kylissä sekä myös uusia ja vanhempia asuinalueita ja yritysalueita. Aiempina kertoina päivät ovat olleet todella antoisia ja niin uskon tänäänkin olevan. Ohjelma ja päivä on pitkä ja päättyen sitten illalla kuntamme talousasioihin ja hankeiltaan. Hankeillassa käymme läpi eri hankkeita joissa kuntamme on mukana. Eli tietynlainen välitsekkaus siihen mitä on suunniteltu ja mitä on saatu aikaiseksi.
Mutta nyt vielä aamunlehdet ja sitten kunnantalolta matkaan.
….
Kymmenen ja puolituntia Lopen kunnan asioita tänään. Hieno ja tiedontäyteinen päivä takana ja paljon nähty ja koettu. Kierroksemme sai vielä päivän mittaan muutamia kohteita lisääkin ja paljon jäi vielä katsomattakin ja paljon myös näimme vain pintapuolisesti bussistakin käsin. Mutta pari upeaa päiväkotivisiittiä, kolme kouluvierailua ja matkailukohteita ja lähes kaikki asuntoalueemme osa uusia juuri myyyntiin tulleita ja osa jo valmiita taloineen ja pihoineen. Mutta ehkä mielenkiintoisinta kuitenkin uusien asuinalueiden paikkojen katselmukset ja pohdinnat mitä ja missä voisi seuraavat asuinalueemme olla.
Tällainen oli päivän ohjelmamme tällä kertaa luottamushenkilöseminaaripäivässämme:
9.00 Lopen kunnantalo – Länsi-Lopen koulu, tutustuminen Länsi-Lopen kouluun
10.00 Länsi-Lopen koulu – Vojakkalan koulu – Räyskälän lentokenttä – Prammi – Räyskälän leirikeskus
11.30 Räyskälän leirikeskus – Kalamajan kämppä
12.45 Kalamajan kämppä – Pilpalan koulu – Läyliäisten koulu – Päiväkoti Pellava, tutustuminen päiväkoti Pellavaan
13.30 Päiväkoti Pellava – Saunatien päiväkoti – Karpaliston asuinalue – Sajaniemi – Joentaan koulu – Kormun koulu – Tiilitehtaan alue ja muut mahdolliset uudet asuinalueet – Päiväkoti Sirkus, tutustuminen päiväkotiin
14.40 Päiväkoti Sirkus- Launosten koulu
15.15. Launosten koulu – Marjarinteen asuinalue – Kirkonkylän koulukeskus, tutustuminen uuteen B-rakennukseen
16.15 Paluu kunnantalolla
17.00 Hankeilta alkaa
Hankeillassa kävimme läpi lähes kaikki hankkeet joissa kuntamme on mukana. Kaksitoista erilaista hanketta mm. Vanajavesikeskus, Kelpo, Häjy 2011, Harppi, Vesihuolto-, Joukkoliikenteen kehittämis- ja Osaava-hankkeet tuli esiteltyä. Ja kaiken tämän päälle vielä tiivis katsaus ensi vuoden budjetin valmisteluun. Hyvältä näyttää, mutta ilmassa edelleen isojakin kysymysmerkkejä. Mutta olen tyytyväinen päälinjauksiin. Muutamia pitää vielä tarkistaa ja palaan niihin ensi maanantaina kun kunnanhallitus saa virallisen esityksen ensimmäiseen käsittelyyn.
Mutta nyt kello siis jo 19.37 ja huomenna sitten lisäilen tänne päivän kuvakavalkadin. Paljon mukavia ja mielenkiintoisia kuvia kuntakierrokseltamme. Huomenna muutenkin mielenkiintoinen päivä. Eduskunnan lisäksi saamme Riihimäelle vieraaksi puoliltapäivin ulkoministeri Alexander Stubbin ja illalla vielä vierailua Hämeen Ammattikorkeakoulun HAMK:n Riihimäen yksikköön. Odotan jo.