Tänään päivällä takaisin Suomeen Tallinnasta ja sitten upeaan Kun Suomi puhuu, niin Eurooppa kuuntelee -tapahtumaan Narinkkatorille. Päivän ohjelma oli upea ja tietenkin on jotain erityistä, että itse ulkoministeri vastasi Eurooppatapahtumamme juonnoista ja paneelista yhdessä puoluesihteerimme Taru Tujusen ja Lotta Backlundin kanssa. EU-ehdokkailla riitti vauhtia ja niin meillä talkoolaisillakin ja oli myös mukana päästä juttelemaan ihmisten kanssa upeassa auringonpaisteessa. Mutta ehkä kuvat kertovat tästä päivästä enemmän kuin tuhat sanaa.
Yksi viikonlopun tärkeimmistä uutisista oli valtiovarainministeri Jyrki Kataisen lupaus lisätä tässä vaikessa taloustilanteessa työllisyysmäärärahoja merkittävästi. Tarkoitus on etsiä nyt tarpeeseen tulevat rahat muilta monemteilta niin, että lisäämme rahoja työllisyyskoulutukseen ja nuorten harjoittelupaikkoihin. Työ- ja elinkeinokeskukset ovat arvioineet tämän hetken tarpeeksi 60 miljoonaa euroa – vaikka demarit ja vasemmistoliitto käyvätkin jo omaa miljoonahuutokauppaansa siitä kumpi lupaisi hallitusvastuussa enemmän. Eriskumallista politiikkaa ilman huolta huomisesta eli siitä mistä rahat löytyvät. Ja toisaalta voi kysyä sitäkin, että miksi laitettaisiin satoja miljoonia tähän varaukseen jos nykytarve huomattavasti pienempi.
Se on kuitenkin erittäin tärkeää, että nyt kannamme huolta kaikilla mahdollisilla keinoilla heistä joita taantuma koittelee kovimmin eli työttömiksi joutuneita. Moni nuori on nyt jäänyt ilman työpaikkaa heti opintojen jälkeen ja moni on myös joutunut jättämään työpaikkansa ilman omaatahtoa taantuman kiristäessä nyörejä.
Kataisen tärkeiden ja odotettujen työllisyysmäärärahalisäysten lisäksi samaan aikaan harkitaan myös 90-luvun lama-ajalta tutun ns. vastavalmistuneiden palkkatuen käyttöönottoa. Tarkoitus on, että tässäkin asiassa voitaisiin löytää toimiva ratkaisu jo nyt alkavalla viikolla. Viikosta on siis tulossa erittäin tiukka ja kova.
Huomenna aloitamme kuntamme strategiatyön Lopella ja tarkoitus urakoida sitä niin että uusi tavoiteasiaskirjamme olisi valmis syksyn budjetin käsittelyyn mennessä. Hieman jo peruslinjoja läpi kävimmekin ja huomenna sitten koko valtuuston voimin tärkeimmän urakkamme pariin. Tässä kun onnistumme niin meillä on mahdollisuudet myös menestyä tulevaisuudessakin. Haaste on valtavan iso. Uusi viikko tuo myös eteemme uudestaan yliopistolain tai oikeastaan sen jatkotyöstämisen perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta. Katsotaan miten sen saamme kasaan. Tarkoitus opetusministeri Henna Virkkusen kanssa pari päivää varata tähän nyt alkavalta. Hieman suunnitelmat siis uusiksi ja kalenterikin.