Palataan hieman eiliseen. Kiitos kaikille onnitteluista. Huikea ralli takana ja mikä mahtavinta saimme maalissa juhlia 37. Riihimäki Rallin yleiskilpailun voittoa. Nimi siis upeaan listaan Simo Lampisen, Antero Laineen ja kumppaneiden seuraksi.
Mutta siis kuusi erikoiskoetta eilen taistelimme läpi ja paukkupakkasessa ja lumiränneissä koimme upean seikkailun. Avauserikoiskoe Riihimäen Raviradalla oli mahtava avaus. Uusinta uutta rallipoluilla edustava Peugeot 207 Super 2000-automme esitti parastaan heti siellä ja lähtökiihdytyksen hyppyri laukaisi viimeisenkin jännityksen. Auton alusta aivan uskomaton ja eri luokkaa kuin ison N-ryhmän autoissa ja Pösö alas kuin kissa. Avauksesta heti kisan pohja-aika hyvällä ajolla ja sama tahti jatkui myös kakkosella.
Kolmonenkin vielä tultiin kivasti, mutta sitten nelosella pieniä vaikeuksia. Ei sentään penkoissa eikä metsähallituksen puolella, mutta pöllyä ja leveää ajouraa kuitenkin. S2000 automme oli hieman leveä 150 edellä menneen auton synnyttämiin uriin ja perä hieman herkkänä. Mutta tultiin kuitenkin ja kahdella viimeisellä sitten saimmekin ajella jälleen oikea jalka suorana aivan viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta.
Kutosen viimeiset viisi kuusi kilometriä jännitimme miten Peugeot kestää. Punaiset hälytysvalot käskivät pysähtymään, mutta jatkoimme ja kestimme loppuun. Hieman kuumana kiristyvässä pakkasessa automme kävi, mutta maaliviivan jälkeen helpotti ja viimeinen siirtymä sitten meni hyvin toki pienessä jännityksessä. Vasta maaliviivan jälkeen uskalsimme onnitella Laivolan Arskan kanssa toisiamme. Makea voitto ja nimi upeaan luetteloon.
Kiitokset teille siis kaikille kymmenistä teksti ja FB-viesteistä päivän aikana ja onnitteluista eilen ja tänään. Teitä oli upeasti myös reitin varrella kannustamassa ja järjestelyt onnistuivat Riihimäen UA:n johdolla hienosti. Ei jonotteluja. Ei odotteluja. Vaan hyvää palvelua ja hanaa. Tänään vielä rallin jälkihoitoa Riksun UA:n johdolla eli tiet karhutaan ja aurataan ja olen varma, että jälleen tämänkin rallin jälkeen nuo erikoiskeina olleetkin tiet ovat aiempaa paremmassa kunnossa. Itseasiassa se on elinehto tälle lajille. Meidän tulee vastata siitä, että kaikki menee hyvin. Jäljet korjataan. Roskat kerätään jne. Olenkin enemmän kuin tyytyväinen, että rallikansa on ottanut myös tämän haasteen hyvin vastaan ja toimivat tänään hienon vastuullisesti. On nimittäin niin kuin eilenkin jo kirjoitin, että yksikin hölmöily voi tarkoittaa sitä, että se upea ralli tie ei enää ensi vuonna käytössämme olekaan. Toivottavasti tällaisia ei tällä kertaa tapahtunut kenenkään toimesta. En ainakaan ole kuullut. Mutta mielelläni kuulen jos niin on. Jokaisesta rallista ja tapahtumasta on aina hyvä ottaa opiksi ja tehdä kaikki ensi kerralla jälleen astetta paremmin.
Mutta nyt taputtelen tämän Riihimäki Rallin kiittäen lopuksi kaikkia satoja talkoolaisia, sulkumiehiä, järjestyksenvalvojia ja makkaranmyyjiä ja kaikkia toimitsijoita. Ilman teitä meillä ei olisi ollut mahdollisuutta tähän upeaan ralliin. Suuri kiitos siis teille. Ja suuri kiitos myös Ari Laivolalle ja Maarakennus M. Laivolalle omasta upeasta rallista. Seuraavan kerran olenkin viivalla sitten helmikuun lopussa Karkkilassa ja Lopella Kaloppi-rallissa. Silloin kuskina Juha Salo ja alla huikea F-ryhmän Toyota Starlet. Jännittää.
…
Mutta tänään siis jo uusi päivä. Pakkaspäivä tämäkin. Poliittinen keskustelu on viime päivinä pyörinyt erilaisten leikkauslistojen parissa. Surkuhupaisaksi tuon demarien ja keskustan leikkauslista intoilun on tehnyt se, että ensin kun toinen jotain esittää niin sitten toinen sen tyrmää jne. Hyvä esimerkki oli demariedustaja Maria Guzenina-Richardsonin esitys leikata lapsilisiä. Ei kuin hetki niin Urpilainen jo ilmoitti, että hän ei sitä kannata. Sitten Jungnerin leikkauslistat jne. Samanlaista pompottelua myös keskustassa kun kansanedustajat esittelevät omia listojaan ja sitten Kiviniemi niitä joko torppaa tai ei kommentoi lainkaan. Kohta soppa on niin sakeaa ja sekaista, että ei kukaan enää tiedä mitä mikin puolue haluaa.
Me olemme kokoomuksessa ottaneet tässäkin asiassa vastuullisen ja määrätietoisen linjan. Emme ole lähteneet gallupien innoittamana huutamaan erilaisten leikkauskohteiden puolesta niin kuin Guzenina-Richardson lapsilisien kohdalla teki. Hyvä esimerkki siitä miten osa tekee politiikkaa tänä päivänä median ja gallupien kautta eli huutaen aina sitä mitä ”kansa jonkun gallupin mukaan haluaa”. Tietynlaista kvartaalipolitikointia – poliitikan optiomiljoonien tavoittelua. Ja sillä ei todellakaan tässä maailmassa enää pärjätä. Toisaalta sitten puolueiden kannatusmittaukset ovatkin osoittaneet sen, että tällainen julkisuuspolitikointi ja ”kaikille kaikkea ja äkkiä” -politiikka ei kansan keskuudessa suurta arvostusta nauti. Puoluegallupit kertovat karua tarinaa siitä keneen tänään luotetaan.
Kokoomus on puheenjohtajansa Jyrki Kataisen johdolla ilmoittanut, että me kerromme talouden kokonaisratkaisumme ja tätä kautta Hyvinvointivaltion pelastusohjelmamme helmikuussa. Se tulee olemaan meidän yhteinen ja vastuullinen ratkaisu siitä miten Suomi pelastetaan ja miten selviämme tästä kriisistä yli ja huomiseen. Me emme siis lähde gallupien huutokauppaan mukaan vaan teemme työmme valmiiksi ja kerromme sitten. Itseasiassa me olemme aloittaneet tämän kokonaispaketin – ohjelman – tekemisen jo viime vuonna eli aivan yhden yön esityksestä ei todellakaan ole meidän kohdalla kyse.
Sen voi todeta, että perusajatus on tuttu. Me tulemme rakentamaan vastuullisen talousohjelmamme viiden toimepidekohdan varaan. Ne ovat siis työurien pidentäminen alusta, keskeltä ja lopustakin, rakenteiden ja hallinnon uudistaminen ja hyvän talouskasvun turvaaminen. Ja miten hyvin näissä kolmessa onnistumme ratkaisee lopulta sen kuinka paljon ja mitä veroja pitää kiristää ja miten paljon menoja hillitä. Tässä se lyhyesti. Mutta palaan asiaan heti kun julkaisemme tuon esityksemme kokonaisuudessa.
….
Eilen Uusi Suomi nosti esille tuon erikoisen maasuodattamoiden Masu-tutkimushankkeen tulosten salaamisen. Uuden Suomen uutinen ”Paskalaki – uusi riita” kertoo paljon. Lukaiskaapa mielenkiintoinen toimittaja Teemu J Kammosen juttu aiheesta ja miettikääpä itse mistä tässä oikein voi olla kyse. Kyseessä siis TEKESIN 32 000 eurolla rahoittama tutkimushanke, jonka tuloksia ei nyt haluta kertoa. Toivotaan, että julkinen paine kasvaa niin suureksi, että nämäkin tutkimustiedot saadaan nyt julkisiksi. Tuntuu erikoiselta, että tämän päivän Suomessa asioita hoidetaan vielä näin.
….
Mutta palataan näihin aiheisiin tässä vielä varmasti alkavallakin viikolla. Tänään Riihimäelle. Siellä Nuorisoteatterin Juhlagaala ja paljon muutakin. Yksi Riihimäki-päivä siis jälleen kalenterissani.
….
Kello 17.48 ja juuri Riihimäeltä kotiin. Hirviniemen perhe sai kuin saikin meille liput päivän Riihimäen Nuorisoteatterin 20-vuotisjuhlashowhun ja nyt olemme kyllä ison kiiitoksen velkaa. Esitys oli aivan mahtavaa ilotulitusta 20 vuoden RNT:n aikakaudelta ja moni upea esitys jäi vielä näkemättä ja muisto uudelleen kokematta. Aivan mahtava kooste vuosien varrelta. Ehkä koskettavin oli kuitenkin Aku Hirviniemen paluu Peer Gyntiin. Huikea tunnelma lavalla ja katsomossakin. Ammattimies on ammattimies ja tuosta kai aika moni juttu Akun uralla saikin tietyllä tavalla alkunsa. Vakavammalla puolella. Tänään illalla saammekin jännittää saako miehen upeassa nousukiidossa oleva näyttelijäura väliaikapalkinnon kun illalla jaetaan Kultaiset Venlat. Uskoisin näin. Ja vielä enemmän toivon näin. Aku tulee vielä nousemaan ehkä kaikkienkin aikojen tunnetuimmaksi riihimäkeläiseksi, jos hän ei sitä jo monessa mielessä nytkin ole. Kuulemme vielä.
Mutta mahtavia olivat muutkin paluun Nuorisoteatterin lavalle tehneet RNT:läiset. Hienoja tunnelmapaloja valkokankaalla ja mielenpalautuksia eri näytelmistä. Akun rinnalla upeita hetkiä tanssin ja musiikin parissa olikin lukuisia. Mutta jään jo odottamaan tulevaa ja se tulee varmasti nopeammin kuin uskommekaan.
Kiitokset vielä kerran Teatterin aikanaan pystyyn loihtineelle Timo Sinivuorelle tehdystä työstä ja kaikille sadoille nuorisoteatterilaisille vuosien esityksistä ja showsta. Nuorisoteatterista on moni jo noussut maamme johtavien nimien joukkoon ja moni tulee vielä nousemaan, mutta mikä tärkeintä nämä sadat nuoret ovat saaneet tehdä, kasvaa ja kehittyä upeassa paikassa. Hedelmät varmasti monen elämässä tärkeässä roolissa.
…
Mutta nyt ilta ja aika kääntää katsetta jo alkavaan viikkoon. Huomenna eduskuntavaalivuosi saa minun osaltani yhden huipennuksen kun järjestämme Hämeenlinnan Vanajanlinnassa jo III Oikea Suunta -seminaarin. Puhumassa huomenna Iiro Viinanen, Ilkka Kanerva, Risto EJ Penttilä, Pentti Rantanen ja Fatbardhe Hetemaj. Sali jo lisäpenkkejä myöten täyteen myyty. Luvassa todellinen päivä. Ja illalla sitten Lopen kunnan asioiden pariin kunnanhallituksen kokouksessa. Ympäripyöreeksi menee siis maanantaikin, siksi nyt ilta otetaankin rennosti.
…
Kello 23.05 ja aika mennä nukkumaan. Kultainen Venla -gaala täydensi upean sunnuntain. Päivällä meitä ihastuttanut ja liikuttanut Riihimäen Nuorisoteatterin kasvatti Aku Hirviniemi pokkasi kaksi Venlaa viime vuodelta. Suitsutus oli mahtavaa ja täysin aiheellista. Onnea siis vielä kerran täälläkin Akulle ja Akun koko perheelle ja vanhemmillekin vielä. Ja kyllä osan tästä varmasti ansaitsee ja saa Nuorisoteatterikin juhlavuotensa kunniaksi ja myös Riihimäkikin saa hieman lisää hyvää julkisuutta jälleen. Onnea!