Sunnuntai, 15.11.2009

Blogi, sunnuntaina 15.11.2009

Ja se seitsemäs oli lepopäivä. Eli tänään todellakin kalenteri ilmoitti aamusta, että ”ei merkintöjä tälle päivälle” ja se sopiikin hyvin. Viikko ollut jälleen todella hektinen ja myös tulevan kalenterimerkinnät enteilevät samaa. Siis hyvä yksi päivä nyt vetää hieman happea ja ladata akkuja.

Keskustan ministereistä heidän superministerinsä Mauri Pekkarinen on viime aikoina kovastikin paljon nostanut profiiliaan. Ensin Pekkarinen vaati elvytyksen jatkamista ja voimistamista, mikä onkin aivan oikea viesti. Tästä linjasta poikkeavan viestinhän saimme jonkin aika sitten kun esimerkiksi demarit esittivät puheenjohtajansa Jutta Urpilaisen johdolla taantuman notkonpohjalla pääomaverotuksen yhtäkkistä korottamista. Täytyy siis olla tyytyväinen, että elvytyslinjalle löytyy nyt vahvaa tukea hallituksemme kaikilta laidoilta ja keskeltäkin sillä liian aikaisin lopetetut toimet olisivat todella kohtalokkaita maamme tulevaisuuden kannalta.

Olen Pekkarisen kanssa täysin samaa mieltä, että meidän tulee jatkaa nykylinjalla vahvaa talouden elvytystä ja kun ulkomaankauppa ei vedä niin meidän on tehtävä kaikkemme kotimarkkinoiden elvyttämiseksi. On nimittäin todellakin vaara, että jos emme onnistu tässä elvytyksessä niin putoamme muun Euroopan kelkasta talouden nousun suhteen ja silloin esimerkiksi edessä olevat Euroopan keskuspankin koron nostot tulisivat meidän kannalta liian varhain ja pahentaisi vain tilannettamme.

Myöskään menoleikkauksia ei nyt pitäisi tehdä. Olemme täysin erilaisessa tilanteessa kuin 90-luvun lamassa ja näillä menoleikkauksissa tässä talouden tilanteessa olisi samanlaiset vaikutukset kuin Urpilaisen esittämällä veronkorotuksellakin. Taantuma ei todellakaan ole vielä maassamme ohi ja ensi vuodesta tulee erittäin tiukka ja työttömyys tulee nousemaan ja julkinen talous tulee olemaan erittäin ahtaalla. Monissa paikoissa ja monilla aloilla on suurimmat vaikeudet vielä edessä ja siksi meidän tulee nyt jatkaa ja jopa tehostaa taloutemme elvytystoimia. Ne tullee suunnata oikein niin kuin olemme jo nyt saaneet huomata rakennusalan nappisuorituksista. Asuntoministeri Jan Vapaavuori esimerkiksi kertoi viime torstaina asuntorakentamisen elvytystoimista kyselytunnillakin. Hän totesi, että ”valtion tukema asuntotuotanto oli useamman vuoden peräkkäin noin 4 000 asunnon vuosittaisella tasolla. Tänä vuonna olemme tähän mennessä ylittäneet jo 12 000 asunnon määrän. Eli valtion tukema asuntotuotanto on tänä vuonna yli kolminkertaistunut, millä on satojen miljoonien vaikutus ja kymmenientuhansien työpaikkojen vaikutus. Koska rakentaminen on varsin pitkäaikaista toimintaa, tämän vaikutus jatkuu saman suuruisena vielä ensi vuonnakin.”

Lisäksi Vapaavuori totesi, että ”tämän lisäksi olemme pistäneet 125 miljoonaa euroa niin sanottuihin 10 prosentin korjausavustuksiin, mikä siis tuottaa kymmenen kertaa suuremman liikevaihdon, jolla nyt laskennallisesti turvataan noin 20 000 työpaikkaa”.

Siis juuri tämänlaisia oikea-aikaisia ja tehokkaita ja tuloksekkaita elvytystoimia tarvitsemme nyt yhä lisää.

Toisessa esilletulossaan Pekkarinen vaati Keskisuomalaisessa lainsäädännöllisiä toimia työurien pidentämiseksi. Pekkarinen on siis täysin eri linjoilla esimerkiksi työantajien keskusliiton kanssa. Itse olen myös tästä eri mieltä. En usko, että pakolla näitä asioita ratkaistaan vaan kannustimilla ja työolojen kehittämisellä paikallisesti sekä työelämän ja perheen yhteensovittamisen haasteisiin puuttumalla. EK on myös todennut, että työurien pidentämiseksi ei tarvita lakeja ja raippaa eikä työehtosopimuksiakan, vaan nimenomaan paikallista sopimista yrityksissä ala ja tapaus kohtaisesti.

….

Kello 23.01 ja tämä oli juuri sitä mitä aamulla ajattelin. Täydellinen vapaapäivä lähimmän kanssa. Vain ulkoillen ja lenkkeillen ja ajasta nauttien. Nyt kello jo niin paljon, että aika luovuttaa. Juuri katselin nauhalta aamun Ykkösaamun. Paavo Arhinmäki oli siellä vieraana ja mielenkiintoinen haastattelu olikin. On totta niin kuin tuossakin ohjelmassa useammankin kerran tuli esille, että Arhinmäki on ottanut selkeän oppositiojohtajan viitan harteilleen. Ehkä hieman osalla pikiksiä jo liikaakin vauhtia ja vaarana se, että joka pätkällä vauhtia on hyvää, mutta joka pätkällä tulee myös yksi ulosajo. Ehkä tuollaisesta holtittomasta ajosta hyvä esimerkki oli pikkunäppäryy viime kyselytunnilla missä nokkeluus ja asioiden täydellinen vääristely kolahti omaan nilkkaan. Mutta toisaalta olen sitäkin mieltä, että on hyvä, että oppositiossa on edes yksi puheenjohtaja joka aktiivisesti osallistuu eduskunnassakin keskusteluun ja tuo esille myös erilaisia vaihtoehtoja. Sitä suomalainen demokratia kaipaa ja itse uskon, että vasemmassa laidassa Arhinmäellä on ykkösketjun pelipaikka jatkossakin. Ainakin tällä hetkellä ykköskenttään on helpohkokin mahtua.

Mutta huomenna sitten jälleen tiukkaan viikkorytmiin mukaan. Aamusta Hämeenlinnaan ja siellä sitten päivällä myös yksi yritysvierailu ja ajankohtaiskeskustelu hieman erilaisen katsastusalantoimijan kanssa. Katsotaan miten ajatuksemme kohtaavat mm. siitä miten voisimme jatkossa hieman saada katsastushintojakin alemmaksi tai ainakin tuon valtavan hinnannousun katkaistua. Sitten illalla vielä valtuustoryhmän kokous ja päivän päätteeksi veroprosenttivaltuusto.

Kommentit