Sunnuntai, 14.02.2010

Blogi, sunnuntaina 14.02.2010

Helmikuun 14. päivä, Ystävänpäivä. Haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää ystävänpäivää ja kiitoksia tsempeistä, ajatuksista, ehdotuksista, palautteesta, kommenteista, ajasta ja ajatuksista. Ystävät – erilaiset – ovat elämässä yksi peruskivi.

Miten sitten ystävänpäivää viettäisi. Ajattelin nyt tässä aamusta katsella ensin eilisen Ykkösaamun digiboxilta ja sitten kohta hieman ulkoilemaan ja iltapäivällä ratsastamaan ja illansuussa sitten loppilaisen Hämeen Tanssiopiston Aurinkovaras -tanssiteatterin ensi-iltaan Riihimäen Teatterille. Kuullostaisi siis ainakin minusta aikalailla hyvältä. Nautitaan siis tästä päivästä itsekukin.

….

Päivä mennyt juuri niin kuin vapaapäivä pitääkin käsikirjoittaa. Sopivan epätarkasti, sopivan joustavasti. Ulkoilu lumen keskellä metsässä teki hyvää ja lapionvarressa hieman suojailin istutuksiamme Pekkalan mökillä. Myös lumea alkaa olla siinämäärin paljon, että oli syytä hieman hedelmäpuiden ja muiden jänisten mieleen olevien puiden juurilta sitä pois heitellä. Nyt jälleen verkot tekevät tehtäväänsä.

Vaahteramäen Ratsastuskoululla sitten mukava pari tuntinen ystävänpäivän hengessä hyvien ystävien ja hevosten parissa. Sabrina vaihtui tänään Homerokseen ja jälleen ratsastaja-Heinonen hymyilee. Erinomainen fiilis tuon tunnin jälkeen ja patteri jälleen virtaa täynnä.

Lueskelin tuossa juuri aamun Hesarin, Aamupostin ja Hämeen Sanomat ja sitten hieman muita lehtiä verkosta. Kauppalehden sivuilla mielenkiintoinen uutinen ystävänpäivään liittyen. Lehti kertoo tällä kertaa siis ystävänpäivän ruusuista. Lufthansa lennättää kymmenellä koneella nimittäin Eurooppaan mm. Afrikan maista ja Kolumbiasta yhteensä 23 miljoonaa ruusua. Painossa se tekee 650 000 kg ja nyt kun joka paikassa pitää aina laskea hiilidioksipäästöt ja jalanjäljet niin lehti kertoo myös, että ruusujen lentorahti tuottaa vähemmän CO2-päästöjä kuin se, että ruusut kasvatettaisiin täällä talven keskellä lisävalon ja lämmön avulla. Nämä tuontiruusut tulevat tänne nopeasti logistisesti järkevästi suunnitellun kokonaisuuden kautta ja kasvukonnuillaan ruusut kasvavat tropiikin korkeiden vuorien ylätasangoilla luonnollisissa olosuhteissa ympäri vuoden. Eli RUUSUKAUPPAAN vaan!

….

Oli mykistävä upea tuo Etelä-Hämeen Tanssiopiston Aurinkovaras -tanssiteatteriesitys. Siis tunnin upea tanssinäytelmä meni hetkessä ja aivan pienet, isommat ja aikuiset loivat lavalle erinomaisen tunnelman. Erityisen mahtava oli balettipääosan esittäneen Carla Uusitalon suoritus. Mykistävä ja ihastuttavalla tavalla hän loi lavalle jännitteen, tunnelman tunnelmasta toiseen. Ja olivathan ne pienet breikkaajapojatkin hurmaavia ja taitavia ihan jokainen. Olen todella iloinen, että Maiju Miladin johdolla Lopella ja myös Hausjärvelle on saatu tällainen tanssikoulu ja vielä taiteenperusopetuksen piiriin. Upea harrastus, jota joskus voisi omillekin lapsille suositella.

Esityksiä siis vielä neljä jäljellä Riihimäen Teatterissa. Tässä nuo esitysajat vielä: su 7.3 klo 14.00 ja klo 17.00 ja sitten su 14.3 klo 14.00 ja klo 17.00

Kommentit