Lauantai, 13.02.2010

Blogi, lauantaina 13.02.2010

TÄNÄÄN Kokoomus kuuntelee Järvenpäässä. Prismakeskuksen edessä Järvenpäässä klo 10-14 paikalla paikallisia kokoomuslaisia tekijöitä ja itse sitten olen mukana kahvittelemassa, juttelemassa ja ennen muuta kuuntelemassa kello 13.00-13.30. Jyrki Kataisen kanssa silloin tulemme paikalle ja toivotan teistäkin kaikki mukaan – olittepa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä vai miten se meni. Itse toivon tänään erityisesti palautetta peruskoulun tuntijaon uudistamisesta sekä päivähoitolain uudistamisesta varhaiskasvatuslaiksi, mutta muutkin ajankohtaiset aiheet tervetulleita. Toivottavasti näemme mahdollisimman monen kanssa.

Päivä siis tänään menee Järvenpäässä historiamme suurimpien Puheenjohtajapäivien parissa. Tapahtuma rajattiin tiukasti nimensä mukaan vain puheenjohtajille ja tästäkin huolimatta järjestötapahtumaan on ilmoittautunut enemmän väkeä kuin koskaan. Yli 500 kokoomuslaista puheenjohtajaa ympäri Suomenmaan. Hieno juttu ja erittäin mielenkiintoinen ohjelma.

Tuo Facebook on nyt ollut viime aikoina yksi päivän sanoista. Yhdelläkin rouvalla oli paita jossa luki ”Ennen oli elämää, nyt on Facebook”. Niinköhän se sitten on. Ei kai sentään. Mutta erinomainen paikka se on tavata ystäviä, tuttavia ja komppaajia ja kamppaajiakin eli vaihtaa kuulumisia erilaisista asioista. Minulle se on yksi tärkeä työnteonvälinen ja yhteydenpidonväline, mutta eihän se tietenkään näitä Kokoomus Kuuntelee ja Korvakahvila -tapahtumia korvaa ja siksi me haluamme tehdä tätä politiikkaa uudenlaisella tavalla. Kuunnella eri paikoissa ja eri tavoilla myös vaalien välillä. Se on saanut upean vastaanoton ja antanut tähän työhön valtavasti lisää.

Mutta tuo Facebook toimii siis erinomaisesti. Tänään aamullakin ystäväni Kontionlahdelta laittoi viestiä ja kannustusta liittyä luuydinluovuttajaksi. Minun osalta tuo huuto ”turha” sillä olen jo pitkään ollut rekisterissä mukana ja kerran saanut jo kutsunkin luovutukseen. Mutta yleisesti juuri tällaisiinkin herättelyihin FB on mitä parhain paikka. Kiitos siitä tällä kertaa Sadulle.

Luuydinluovutusrekisterissä on tällä hetkellä noin 21 000 ja rekisteri kasvaa koko ajan. Rekisteri palvelee kaikkia suomalaisia ja ulkomaisia sairaaloita. Se toimii läheisessä yhteistyössä maailman 43 muun rekisterin kanssa. Tällä tavoin käytettävissä on 10 miljoonaa vapaaehtoista luovuttajaehdokasta. Kyse siis luuytimen ja tai veren kantasoluja luovuttamisesta leukemia- ja verisairauspotilaille. Useinhan apu eli luovuttaja löytyy lähipiiristä, mutta ei todellakaan aina ja silloin meitä tarvitaan. Rekisteri on maailmanlaajuinen ja apua voimme antaa ja muistakaan myös saada ympärimaailman kun siihen tarvetta tulee. Koskaan emme tiedä koska.

Nyt tuoreimmat kampanjat kannustavat luuydinluovuttajiksi nuoria miehiä 18-40-vuotiaita. Sillä heidän kantasolut ovat kaikista monikäyttöisimpiä sopien mm. niin naisille kuin miehillekin. Mutta sitä parempi mitä enemmän rekisterissä on väkeä ja tätä kautta erilaisia kudostyyppejä. Maassamme thedään vuosittain noin 100 kantasolusiirtoa, joissa käytetään vapaaehtoisen luuydinluovuttajan kantasoluja.

Lisää aiheesta: Veripalvelu: Luuytimenluovutus. Liittykää mukaan!

Mutta nyt siis kohti Järvenpäätä. KOKOOMUS KUUNTELEE!

…..

Päivä Järvenpäässä takana ja kello nyt jo kohta kahdeksan. Olympailaisten mäkihypyn pariin kohta, mutta hieman päivän antiin. Väkeä oli paikalla vielä ennakoituakin enemmän ja se loi kyllä aikamoisen tunnelman isoon Sibelius-saliin kun kaikki paikat oli täynnä. Kun tilaisuus oli rajattu vielä pelkästään eri kokoomusyhdistysten puheenjohtajille niin väkimäärä on aivan huikea ja jokaisesta Suomen kolkasta oli paikalle pj:tä saapunut. Päivä alkoi luonnollisesti puheenjohtajamme Jyrki Kataisen linjapuheella. Katainen kävi läpi taloustilannetta ja tulevaa ja täytyy todeta, että samanlaista rehellisyyttä toivoisi nyt tältä keskustelulta laajemminkin. Viesti oli terävä – haluamme turvata suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden. Katainen kertoi rehellisesti mikä on talouden tilanne ja tulevaisuuden taloushaasteemme kestävyysvajeen kanssa, mutta ei tyytynyt vain tähän vaan kävi laajasti läpi eri vaihtoehdot miten tilanteesta voidaan selvitä. Loputtomalle lisävelan huutamiselle ja velalla elämiselle Katainen sanoi ei ja viesti oli selkeä muiden puolueiden suuntaan. Velalla ei tätä maata voi elättää. Myös opposition vaatimat veronkorotukset Katainen kielsi erityisesti työnverotuksen korottamisen osalta. Työnteon ja yrittämisen eli työpaikkojen luomisen täytyy olla jatkossakin tässä maassa kannattavaa. Selkeä viesti. Sen sijaan Katainen linjasi, että kulutuksen verotuksiin tullee korotuksia niin kuin painopistettä on jo nyt siirretty noin 2 miljardia euroa työnverotuksesta ekologisen verouudistuksen myötä. Minusta aivan oikea viesti. Samalla hän totesi, että myös pääomaveron pieni korotus on mahdollinen. Tätä hän perusteli Katainen perusteli oikeudenmukaisuuden tunteen vahvistamisella ja ehkä tuo onkin totta. Mutta totta on myös se, että pääomaveron korotuksella ei talouttamme pelasteta ja jos siihen ryhdytään tullee sen vaikutukset vielä selvittää minusta perusteellisesti. Olisin tässä itse hieman varovainen. Lisäksi Katainen totesi, että varmasti myös joitakin säästöjä on väistämättä tehtävä, mutta esimerkiksi sosiaaliturvan etuuksiin ja pienituloisimpien kukkarolle ei kokoomuksessa haluta mennä. Hyvä niin. Ja oikeudenmukaisimpana Katainen nostikin esille jälleen kerran työurien pidentämisessä ja meidän puolueen hengessä niin, että kyse ei olisi pakosta vaan nimenomaan siitä, että työelämässä tehdään toimenpiteitä sen eteen, että jatkossa töissä jaksetaan ja voidaan olla vuosi tai kaksi nykyistä pidempään. Kokoomuksen tavoite on se, että nykyisen reilun 59 vuoden eläköitymisiän ja usein siis loppuupalamisen tai muun sairastumisen myötä päättyneen työuran sijaan jatkossa voitaisiin töissä jaksaa 62, 63 vuotiaiksi ja jäädä sen jälkeen terveenä ja hyväkuntoisena eläkkeelle. Tämä vaatii työelämältä uudistuksia ja niihin nyt toivottavasti on valmiutta. Ei tämä asia minusta ratkea eläkeikää pakolla nostamalla. Ei töissä olla nykyistä päivääkään pidempään tämänkään jälkeen jos ei työolot, työterveyshuolto yms. kehity. Niihin pitää panostaa. Mutta kaikenkaikkiaan erinomainen linjapuhe ja selkeä viesti siitä mitä kokoomus haluaa. Toivotaan, että kuulemme SDP:n Heinäluomalta tai Urpilaiselta vastaavan tai jonkin vaihtoehdon. Siitä se keskustelu voisi alkaa.

Mutta päivään mahtui sitten omalle väelle monta mielenkiintoista puheenvuoroa laidasta laitaan ehkäpä mielenkiintoisimpana SDP:n puoluesihteerin Ari Korhosen vierailu puheenjohtajiemme edessä. Erinomainen visiitti ja viesti. Kiitos siitä. Ja siis paljon muutakin ns. suljettujen ovien takana ja lopussa vielä katse tiukasti vuoteen 2011 ja eduskuntavaaleihin. Itse ainakin uskon, että tällä porukalla ja paikallisyhdistysten vahvalla voimalla meillä on mahdollisuus pärjätä myös vaaleissa ensi kerralla. Se vaatii kuitenkin kovaa työtä, työtä ja työtä.

Niin ja olimmehan me jälleen tänään sitä jalkatyötäkin tekemässä. Järvenpään Kokoomus järjesti koko päivän mittaisen Kokoomus Kuuntelee -tapahtuman kaupungin keskustassa. Jyrkin kanssa piipahdimme paikalla ohjelman lomassa reiluksi puoleksi tunniksi ja väkeä oli kivasti vaikka hieman kirpakka pakkastuuli järveltä puhalsikin. Monta hyvää keskustelua mm. opiskelijoiden tilanteesta, maahanmuuttopolitiikasta ja myös taloudesta niin ja erittäin mielenkiintoisena paikallisen järven kunnostuksesta ja siitä miten jälleen järvellä on uimaranta ja asuntojakin jo myyty maininnalla ”kävelymatka uimarantaan”. Hienoja onnistumisia ja toivotaan, että niitä saamme lisää ympäri maan. Moni järvi huutaa apua esimerkiksi oma kotijärveni Loppijärvi. Viime vuonna Loppijärven Ystävätä toteuttu ensimmäisen kerran ideoimani Haaste-keräyksen järven ruohokasvillisuuden niittämiseksi ja keräys tuotti hyvin ja vuosittaisia niittoja voitiin laajentaa kuntalaisten tuella. Kyselin tuossa juuri, että seuraahan jatkoa ja vastaus oli, että kyllä. Hieno juttu. Yhdessä tällaisissakin haasteissa pärjäämme.

Kommentit