Tänään starttaamme uutta moottoriurheiluvuotta Helsingin Messukeskuksesta. VM Motorsportshow keräsi jo viime vuonna upeasti väkeä silloin jäähallille ja nyt paikkana itse Messukeskus ja siis paljon viime vuotta suurempi tarjonta. On upea että tällainen tapahtuma maahamme saatiin aikaiseksi. Ennen kauden alkua kootaan yhteen niin kilpailijat, kilpakalusto kuin kilpailujenjärjestäjät ja tottakai moottoriurheilun kaikki ystävätkin. Ei siis kauhean vaikea konsepti, mutta takuuvarmasti toimii. Päivä siis tänään VM Motorspostshowssa vieraana ja ihastelemassa tulevaa.
….
Päivä tänään Helsingissä ja kahden vai peräti kolmen pakkaskuukauden jälkeen tuo loska ja kura hieman oli kummallinen tuttavuus. Tiet aika sohjoiset ja vettä taivaaltakin. Ja kyllä lumihanget saivat kovaa kyytiä. Höttölumi katosi vauhdilla. Toivottavasti ei kuitenkaan kaikki.
Tänään siis monenlaisia asioita eteenpäin. Kampanjamme sai jälleen uusia tukijoitakin kun mm. rallikuljettaja Juusi Pykälistö Padasjoelta liittyi teamiimme ja muutama muukin. Avaamme tuon tukiryhmägallerian pian ja saamme sinne ensimmäiset nimet julkikin. Mutta muutakin monenlaista. Muutamia työjuttuja kevättalveksi ja kesäksi tuli kalenteriin ja oli kyllä todella mukava tavata oikeastaan kaikki tutut kertaheitolla moottoriurheilukauden virallisessa avauksessa.
VM Motorsportshow siirto jäähallilla Messukeskukseen oli kyllä oikea veto. Eilen väkeä oli ollut tungokseksi ja ruuhkaksi asti ja tänäänkin ihan kivasti. Itseasiassa aikalailla sopivasti. Sai kierrellä ja katsella rauhassa ja myös kuskeilla, teameillä ja rallien tekijöillä oli aikaa jutusteluunkin. Sekin tärkeä osa tätä tapahtumaa.
Uusi kausi tuo mukanaan paljon mielenkiintoista. Vaikka rallin SM-sarja onkin pienessä käymistilassa niin jotain uutta sielläkin. Vanajanlinna tuo Pekka Vihman johdolla kauteen aivan uudenlaisen tiiviin minirallin. Idea on saanut huikean vastaanoton ja olen varma, että jutusta tulee toimiva ja tulevaisuuden yksi piristysruiske. Nuotitus aamulla, kisa päivällä ja kaikki ohi iltajuhlan jälkeen. Näin kuluja saadaan aidosti alas. Ja tuo ajattaminen vielä erittäin mielenkiintoinen. Rallin 1 ja 2 erikoiskokeet on sama pätkä. Eli alussa ajaneet kuskit ajavat takaisin pätkän lähtöön ja lähtevät sieltä sitten uudestaan toisen kerran samalle pätkälle ns. väliminuuteilla. Eli samalla katselupaikalla näkee parin tunnin aikana kaikki kuskit kahteen kertaan. Sitten aivan mahtava yleisö-ek Vanajanlinnan lähi- ja pihateillä ja tunnin pitkä huolto ja toinen erikoiskoe samalla toistomallilla. Kerrassaan älykästä. Ja illalla sitten palkintojenjako ja lavalla Käsityöläiset ja Tomi Tuominen Fidel Bistronsa kanssa. Toimii. Uskallan luvata jo.
Hei jotain tällaista kotoinen SM-sarjamme rallissa kaipaa. Ehkä välillä on tätä sarjaa kehitetty liikaa kv-kisojen ja kv-uraa ajatellen unohtaen kuljettajat ja katsojat ja uskon, että kun tähän suuntaan taas käännetään kelkkaa niin mennään oikeaan. Ja onhan se niin, että hälytyskellojen on soitava jos eilen junioreiden SM-kauden avauksessa oli mukana 10 kuljettajaa ja ralli yleisenkin SM-sarjassa vain puolensataa. Joku on silloin metsässä. Ja samaan aikaan F-Cupissa 250 kuskia ja Historic Rally Trophykin vetää.
Mutta hyvää sykettä Messukeskuksessa. Rallicrossissa tulossa paljon uutta ja Rata SM:nkin puolella ja myös rallin sprintin sarjat voivat hyvin. Suomalaiset voittavat siis jatkossakin.
…
Mutta nyt kirjoitustöiden pariin. Huomenna sitten aamusta tutustumaan Vapo:n turvesuohon Janakkalan Tervakoskelle ja illalla Urheilugaalaan Helsinkiin. Mielenkiintoinen aamupäivä ja upea ilta siis luvassa.