Sunnuntai, 07.01.2007

Blogi, sunnuntaina 07.01.2007

Liikenneasiat tuppaavat liian usein jäädä turhan pienelle huomiolle. Tuolla eduskuntavaalikampanjani tavoitteitta -sivulla kerron omia näkemyksiä liikenne asioista ja sen solmukohdista. Kaiken a ja o on nimittäin hyväkuntoiset tiet ja tienkäyttäjien asenteet.

Tällä viikolla Valtion teknillinen tutkimuskeskus kertoi tärkeää faktaa myös tieasioista. Asvalttiteiden kuluminen on jälleen alkanut kiihtyä ja vuosittain teiden urien korjaaminen maksaa arviolta 50 miljoonaa euroa.

Mitä asialle sitten voisi tehdä. Tässä menneellä viikolla tieasiat ovat muutenkin keskusteluttaneet varsinkin nyt kun etelän tiet ovat olleet tämän ”talven” pääasiassa sulia ja jopa kuivia. No tietenkään nastarengas tai talvirengaspakkoa on vaikea tai mahdoton tehdä joustavaksi, mutta yksi tapa vähentää teiden kulumista oli vähentää renkaiden nastamääriä. Viime vuosikymmenen alussa samasta asiasta kannettiin huolta ja silloinhan käyttöön otettiin ns. kevytnastarenkaat. Tällä saavutettiin merkittävää hyötyä, mutta tämä hyöty on nyt tietyllä tavalla jo syöty loppuun. Tämä sen myötä, että autojen painot ovat nousseet ja nastamäärät lisääntyneet, kun renkaat ovat suurentuneet.

Tässäkin asiassa siis olisi tärkeää lähteä liikkeelle ihmisten asenteista. Nastoja vähentämällä teiden kulumiseen voitaisiin puuttua parhaiten, mutta muutos vaatii myös asennemuutosta liikenteessä. Näistä asioista olisi syytä puhua julkisuudessa huomattavasti enemmän puhumattakaan liikennekurista, liikenneasenteista ja teiden ja varsinkin yksityisteiden kunnosta. Laaja yksityistieverkko on nimittäin maamme liikenteen yksi perusta ja sen rapautuminen voi olla hyvinkin kohtalokasta. Yksityisteitä Suomessa on kaiken kaikkiaan noin 280 000 kilometriä ja ns. asuttuja yksityisteitä Suomessa on yli 100 000 km. Koko Suomen tieverkon pituus on noin 454 000 kilometriä. Yksityisteiden merkitys on siis kiistaton.

Tänään minulla vapaapäivä. Hieman ajattelin lueskella, käydä mökillä ja sitten illalla vielä lukea toiseen kertaan maanantaisen kunnanhallituksen esityslista. Mukava päivä edessä ja siitä rallistakin lupasin vielä lisää kirjoittaa.

Kiitokset palautteesta ja vinkeistä tässä talvirengasasiasta. Yksi alanasiantuntijoista laittoi minulle päivällä sähköpostia ja pohti tilannetta ja ongelmallisuutta laajasti. Kiitos vinkeistä. Näitäkin faktoja lupaan käyttää. Mielenkiintoinen oli ajatus ”Paras, toki hintava ja hiukan vaivaa aiheuttava, ratkaisu olisi kolme rengaskertaa. Kesärenkaat, rospuuttokelin renkaat (esimerkiksi kitkat) ja varsinaiset talvirenkaat.” Eli tuossa saamani sähköpostin lainauksessa jo myös vastaus tämän mallin hankaluuteen ja mahdottomuuteen. Mutta jatketaan tätä keskustelua ehdottomasti. Myös keskustelua kannattaa käydä siitä mikä tulisi olla nastarenkainen käyttöaika.

….

Mutta nyt sitten eiliseen ralliin. Uskokaa tai älkää niin hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava herätä pirteänä Loppiaisaamuun ja ralliaamuun. Olimme sopineet Ari Laivolan kanssa, että tapaamme Riihimäellä kello kymmenen eli puolitoista tuntia ennen katsastusaikaamme. Kävimme läpi muutamia perusasioita päivän kilpailusta, teimme suunnitelman renkaista ja valoista ja sovimme käytännön asioista huollon kanssa.

Vasta keskiviikkona valmistunut N-ryhmän Mitsubishi Lancer EVO9 meni katsastuksesta hyvin läpi ja paperityöt tuli hoidettua hyvissä ajoin. Tämän jälkeen ehdimme vielä rauhassa hetken olla sillä vasta kaksi tuntia ennen lähtövuoroa saimme paperit eli reittikartat yms. kilpailutoimistosta. Meidän lähtöaika oli noin varttia vaille kolme eli aikaa oli pieneen kahvihetkeen ja myös auton viimeistelyyn. Päätimme startata heti avauspätkältä lähtien lisävalojen kanssa, sillä ilta oli jo hämärtymässä ja lyhytkin katko kahdella avauspätkällä olisi saattanut laittaa pelin sekaiseksi ilman lisävaloja.

Avauspätkä oli meidän vahvin. Löyttymäki – tuttu erikoiskoe Ari Laivolan kotikulmilta ja minullekin viime kesältä Juuso Pykälistön ja Pekka Vihman testeistä. Tällä pätkällä avasimmekin hurjasti ja epävirallisten mittausten mukaan heitimme Löyttymäen avaukseen heti rallin pisimmän hypyn. 13,3 kilometrin Putkivaltin erikoiskoe numero 1 tuli aikaan 7.29.2 eli vain 0,9 sekuntia jäimme Jarmo Mikkosen A-ryhmän Mitsulla tekemästä pohja-ajasta ja löimme Jari Laaksoa yli viidellä sekunnilla.

Putkivaltin avauserikoiskokeen jälkeen ajettiin EK2 ilman huoltomahdollisuutta, mutta erikoisrenkaamme kestivät hyvin kovan tien rasitukset eikä kahden ek:n läpiajamisessa ollut ongelmia. Olimme siis liikkeelle Michelinin Ruotsin MM-rallia varten tekemillä erikoisrenkailla.

EK2 oli teamimme eli Maarakennus M.Laivolan nimikko erikoiskoe ja tällä kertaa se kantoi nimeä Hyvää Hääpäivää Kulta! Lähes 12 kilometrin erikoiskoe tuli jälleen hyvin ja huoltoon Pohjolanrinteen koululle saimme tulla yleiskilpailun kolmansina Mikkosen ja Laakson jälkeen. Eroa Mikkoseen tasan 17 sekuntia ja toiseen A-ryhmän autolla ajaneeseen eli Laaksoon 6,4 sekuntia.

Viidentoista minuutin huollossa vain nopeasti uudet renkaat alle. Käytössämme oli Ruotsin MM-renkaita kahdeksan kappaletta ja tarkoitus oli vaihtaa renkaat aina kahden erikoiskokeen jälkeen ja se taktiikka toimikin hyvin.

Huollon jälkeen tulimme Lopelle ratkaisemaan kilpailun voittoa ja EK4 eli ykkösen peruuntumisen jälkeen rallin kolmas erikoiskoe ajettiin Launosista Kesijärven ja Ojajärven ympäristössä. Tämäkin pätkä lyheni alkuperäisestä lähes 20 kilometristä nyt reiluun 10 kilometriin. Kilpailun kärkimies Jarmo Mikkonen rikkoi renkaansa Ojajärven eli Huhkajalammen Grillikahvion erikoiskokeella ja putosi kärkitaistelusta pois ja jätti lopulta kilpailun kokonaan kesken. Pätkä oli myös meille vaikea ja kun Laakson Jari loisti täällä niin Ojajärvi sai nousta periaatteessa kilpailun ratkaisupätkäksi. Laakso kellotti pohja-ajan 6,28,9 ja me jäimme Laaksosta peräti 26,1 sekuntia ja ero kilpailun kärkeen siirtyneeseen Laaksoon venähti 32,5 sekuntiin.

Sitten Järventaustantielle missä minä pääsin hieman näyttämään kartturin taitojani. Tie oli Laivolan Arille vieras ja minulle mökkitienämme tutumpi. Luottoa täytyi löytyä ja ihan kohtuullisesti painoimmekin tien Hevosojalta aina Läyliäisten tielle asti. Tällä pätkällä oli tarkoitus vielä hieman kiristää, mutta se haave kariutui pimeyden ja usvan myötä. Sumu imi valot tehokkaasti ja teki ajamisesta varsinkin ns. pimeässä rallissa äärimmäisen vaikeaa ja tämä oli vasta alkusoittoa kahdella viimeiselle erikoiskokeelle. Jäimme Laaksosta Järventaustan tiellä vain 4,2 sekuntia lisää ja olimme erikoiskokeen toiseksi nopeimmat. Kohtuullista neuvomista apukuskin penkiltä 🙂

Järventaustantien jälkeen oli huoltoparkki Mustajoen halleilla Läyliäisissä ja sieltä kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle. Kilpailu oli ratkennut tässä vaiheessa Jari Laakson eduksi ja kun takanakaan ei ollut uhkaajia päätimme ajaa kaksi viimeistä erikoiskoetta ns. varman päälle. Hanaa 15 vuotta -erikois numero 6 kasvatti eroa Laaksoon reilun 19 sekuntia ja ero voittoon ennen Joentaan päätöserikoiskoetta oli 56,3 sekuntia eli viimeinen erikoiskoe meni ajelun merkeissä.

Extreme Networksin erikoiskoe 7 oli meille kyllä todellakin kilpailun vaikein. Syheröinen tie, paljon ysikymppi ja tuplaysikymppi kurveja ja sitten se koko ajan pahentunut usva. Erikoiskoe meni meiltä täydelliseksi pumppaamiseksi ja vain kakkostilan varmisteluksi. Maalissa oli oikeastaan sellainen olo, että onneksi loppui tämä pätkä. Mikkolan Jorma ja Salosen Hanna-Leenakin tulivat heti maaliviivalla onnittelemaan, mutta oli kuulemma Heinonen vähän hiljaista poikaa. Niinpä niin. Olin kyllä. Inhottava erikoiskoe.

No maalissa olimme lopulta toisina. Voitto Jari Laaksolle ja kolmanneksi Kuukan Timo. Upea ralli ja todella mahtava kokemus. Elämäni ensimmäinen ralli nelivetoautolla oli kokemus mikä etsii vertojaan ja täytyy sanoa, että kyllä paljon tuli opittua myös tuota ammattianikin silmällä pitäen. Uutta syvyyttä selostuksiin ja juontoihin ja tv-töihin tällainen antaa varmasti.

Palkinnoksi saimme upeat karaokelaitteet ja tottakai Riihimäki Rallin tavan mukaan Riihimäen kristallia. Kiitokset niistä ja kiitokset Riihimäen UA:lle ja yhteisyöseuroille upeasta tapahtumasta. Tulemme toistekin. Niin ja todellakin illalla jo sainkin kutsun seuraavaan kilpailuun, kun sopiva aika löytyy. Silloin mielenkiintoinen kuski jälleen ykkösenä ja vauhti hurjaa. Katsotaan nyt meneekö sitten jälleen vuosi kun seuraavan kerran itse kilpailuun mukaan pääsen – no Riihimäki Ralli aina mielenkiintoinen vaihtoehto.

….

Nyt päivä muutenkin takana. Tänään siis kävin vain Pekkalan mökillä hieman katsomassa, että kaikki on kunnossa ja samalla tarkistin vielä, että Järventaustan tie on eilisen rallin jälkeen hyvässä kunnossa. Jälkeäkään ei rallista enää näkynyt ja kotimatkalla kuulinkin, että tämäkin tie oli tarkistettu ja pienet kulumat siloteltu heti tuoreeltaan eilen illalla. Upeaa työtä Riihimäen UA:lta ja taisi olla koneenkäyttäjänä kokenut ja osaava Silenin Jaska. Kiitokset.

Nyt vielä huomisen kunnanhallituksen esityslistan pariin. Listalla henkilövalintoja tai oikeastaan esityksiä kunnanvaltuustolle ja muutamia muita asioita. Listan löydätte sivuilta www.loppi.fi ja jos kysyttävää tai muuta kommentoitavaa asioista ilmenee niin ei muuta kuin rohkeasti vaan tavan mukaan sähköpostia tulemaan timo.heinonen@teehoo.com tai muille meidän ryhmän kunnanhallituksen pöydän ympärillä istuville.

Kommentit