Maanantai, 08.01.2007

Blogi, maanantaina 08.01.2007

Vanajanlinnan seminaariviikko. Uusi viikko. Tällä viikolla siis perjantaina 12.1. pidämme sitten kampanjamme talousseminaarin Vanajanlinnassa. Seminaari on saanut hyvän vastaanoton ja osallistujia on todella hyvin. Vielä tällä viikolla odotamme tulijoita keskiviikkoon ja sen jälkeen laitamme listat kiinni. Mukana on nyt noin 70 osallistujaa, mikä on parisenkymmentä yli tavoitteemme. Saimme kuitenkin linnalta suuremman seminaaritilan käyttöömme ja nyt voimme hyvin ottaa vielä muutaman kymmenen lisätulijaa.

Seminaarista lisätietoa löytyy nyt kampanjatuotteet sivulta ja myös uutiset sivulta. Ottakaapa rohkeasti yhteyttä ja tulkaa mukaan. Uskon, että luvassa on mielenkiintoinen päivä.

….

Nuo liikenneasiat ovat puhuttaneet edelleen. Kiitos vinkeistä ja ideoista. Kiitos myös viesteistä ja onnentoivotuksista koskien Loppiaisen Riihimäki Rallia. Mutta liikenneasioista en voi olla kirjoittamatta vielä hieman lisää. Eilenhän uutiset kertoivat, että Suomen autokannan keski-ikä on vanhentunut huolestuttavasti. Autojen keski-ikä on nyt noussut Suomessa jo 10,5 vuoteen, mikä on yksi Euroopan vanhimpia.

Nyt ollaankin herätty miettimään tämänkin asian vaikutuksia. Onneksi kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Autoverotus vaatii nyt täysremonttia ja kunnollisia toimenpiteitä, että muodissa oleva trendi saadaan käännettyä. Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että Euroopasta on huomattavasti edullisempaa tuoda autoja Suomeen kuin hankkia ne täältä ja näiden tuontiautojen keski-ikä on noin kahdeksan vuotta. No ei siinä mitään kahdeksan vuotta vanha auto, millä ei ole ajettu suolatuilla teillä, on varmasti vielä usein varsin hyvässä kunnossa, mutta tosiasia on se, että viimeisen kymmenen vuoden aikana autojen päästöt ovat vähentyneet merkittävästi ja toisaalta myös turvallisuusratkaisut ovat parantuneet. Nyt nämä vanhat tuontiautot heikentävät tätä tilannetta – 10 vuotta vanhan teknisesti vielä hyvässä kunnossa olevan auton saastepäästöt ovat runsaita ja turvavarusteet puutteellisia.

No tämä tilanteen korjaaminen vaatii autoverotukseen merkittäviä muutoksia. Verotusta tulisi siirtää autonhankinnasta auton käyttöön ja mm. dieselverosta olisi minusta ainakin aina luopua. Tuolla kampanjani tavoitteissa tai poliittisissa tavoitteissani otan kantaa myös tähän eilen esille nousseeseen asiaan aikalaajastikin. Siellä mm. totean näin: ”Myös dieselvero on jäänne historiasta, joka estää autokannan muuttumista ympäristöystävällisemmäksi. Ajoneuvojen dieselverosta luopuminen nostaisi dieselajoneuvojen osuutta uusista ajoneuvoista ja olisi näin palvelus ympäristölle. Henkilöautojen verotus pitäisi uudistaa muutenkin kokonaisuudessaan EU:n esittämään suuntaan kannustamaan ympäristöystävällisiin ja vähäpäästöisiin valintoihin. Uuden auton hankinnan yhteydessä perittävää autoveroa tulee laskea selvästi tai poistaa kokonaan ja verotuksen painopiste siirretään auton käytöstä vuosittain perittävään ajoneuvoveroon. Vuotuinen ajoneuvovero eli nk. käyttömaksu tulee porrastaa polttoaineen kulutuksen ja päästöjen perusteella. ”

Yleisestikin kokoomus ajaa tämän suuntaista ratkaisua. Hyvä niin ja käsittääkseni myös muissa suurissa puolueissa SDP:ssä ja keskustassa olisi valmiutta verouudistukseen niin, että auton hankintaveroa laskettaisin ensi vaalikaudella. Toivotaan, että tähän asiaan saamme yksiselitteisiä vastauksia vielä ennen maaliskuun eduskuntavaaleja.

Nyt töiden pariin. Tänään iltapäivällä vielä yksi yritysneuvottelu ja sitten illalla ensin kokoomuksen kunnanhallitusryhmän kokous ja sitten nyt työnsä päättävän kunnanhallituksen viimeinen kokous.

Päivä takana. Tänään aamulla hoidin yritykseni asioita ja sitten iltapäiväksi olin sopinut yhden tärkeän yritysneuvottelun. Palataan niihin aiheisiin mahdollisesti myöhemmin.

Iltapäivällä tai oikeastaan jo illansuussa kello 16.00 kokoonnuimme nyt työnsä päättäneen kunnanhallitusryhmämme viimeiseen kokoukseen. Olin varannut hallitusryhmämme jäsenille pienet lahjat kahden vuoden yhteistyöstä ja ryhmäkokouksessa olikin hieman erilainen ja haikeakin tunnelma nyt. Kävimme toki läpi listan asiat, mutta sitten hieman puhuimme menneestäkin ja tulevastakin. Ensimmäisen kerran Lopen historiassa kokoomuksella on ollut nyt nämä kaksi vuotta kunnanhallituksessa kolme jäsentä ja minä vielä valtuustonpuheenjohtajana. Neljän hengen ryhmä on luonut vahvan toimijan kuntaamme ja ennen muuta hyvä yhteishenki on lisännyt ryhmämme toimivuutta ja tietyllä tavalla myös voimaakin. Asioista olemme aina puhuneet kunnanhallitusryhmässä etukäteen avoimesti ja monesta eri näkökulmasta ja yleensä yhteinen sävel löytyi ja saimme asioita hyvin eteenpäin yhtenäisenä ryhmänä. Kertaakaan emme ryhmäpäätöksiä kuitenkaan tehneet vaan meidän ryhmässä jokaisella oli aina täysi vapaus tehdä päätöksen omantunnon mukaan. Toisaalta sekin oli ryhmämme yhteishengen yksi salaisuus. Tässä on vielä hyvä paikka kertaalleen kiittää Nylundin Riittaa, Pyhälammen Eevaa ja Rusin Anttia loistavasta valtuustotyöskentelystä. Teidän kanssa oli ilo tehdä töitä ja teiltä oppia. Meillä oli mukavaa vaikeidenkin asioiden keskellä. Siitä kiitos.

Eeva siirtyy nyt seurakunnan valtuustonvarapuheenjohtajaksi ja jatkaa toki kunnanvaltuutettuna ja mm. Riihimäen Seudun terveyskeskuskuntayhtymän hallituksen jäsenenä ja monessa muussa kunnallisessakin luottamustoimessa. Olen vakuuttunut, että Eeva vielä palaa kunnanhallitukseen. Hän on nuori osaava ja ahkera ja periksi antamaton.

Antista tulee valtuustoryhmämme puheenjohtaja ja Hyvinkään ja Riihimäen seudun EKES-yrityspalveluiden hallituksen puheenjohtaja. Antin kohdalla samat sanat. Hänellä on vielä paljon annettavaa Lopelle ja koko talousalueelle ja uskon, että hänkin vielä kunnanhallituksessa istuu ehkäpä kahden vuoden kuluttua jälleen.

Ja sitten Riitta. Riitta jatkaa valtuutettuna ja muissa kunnallisissa luottamustehtävissään. Riitan elämänkokemus, työelämänkokemus ja taidot taloudesta ja tiedot perusturvan asioista ovat sellaisia mitä jään kaipaamaan. Onneksi Riitan kanssa minusta on tullut erittäin läheinen ja olemme aktiivisesti yhteyksissä ja toivon, että tämä yhteydenpito jatkuu nytkin. Riittaa tarvitaan nyt muualla, mutta toivon, että kaikki menee hyvin ja toivon, että Riitankin taidot ovat vielä kuntamme käytettävissä tulevaisuudessakin. Toivon.

No tulipahan aikamoinen voisiko sanoa vuodatus tästä. Mutta nämä olivat nyt ajatuksia mitä mielessäni päälimmäisenä on. Tyytyväisyys, kiitollisuus ja haikeus.

No mutta kyllä meillä asioitakin kunnanhallituksessa oli. Kävimme läpi mm. seuraavan valtuustonkokouksen henkilövalinnat kunnanhallituksessa. Muutoksia hallitukseen tulee muutenkin. Puheenjohtajana kaksi vuotta toiminut ja 10 vuotta kh:n pöydän ympärillä istunut keskustan Matti Ahtiainen siirtyy nyt varajäseneksi ja hallituksen puheenjohtajaksi noussee Ukkolan Marja. Muutenkin keskusta kierrättää meidän tapaan paikkojaan. Meiltä kunnanhallitukseen nyt varsinaiseksi jäseniksi tulevat Saija Grönholm, Minna Varis ja Kari Maunula.

Lisäksi vielä päätimme talousarvion täytäntöönpanosta, yksi tonttikauppa jälleen, eduskuntavaalien järjestelyasioita, kunnalliset ilmoitukset ja sen semmoisia alkuvuoden hyvinkin paljon ns. juoksevia asioita. Kokous sujui nopeasti ja pääsimme hyvissä ajoin kotiin. Kiitokset myös lopuksi vielä kaikille muillekin nyt kaksi vuotta kunnanhallituksen pöydänympärillä istuneille. Mukavat vuodet takana ja paljon on tapahtunut ja aikaansaatu.

Kommentit