Sunnuntai, 06.08.2006

Blogi, sunnuntaina 06.08.2006

Lopen Päivä! Tänään siis vietetään perinteistä Lopen päivää. On tärkeää, että kunnan ja kuntalaisten yhteishenkeä ja perinteitä vaalitaan näin. Tänä vuonna teemana Lopen vaakunassakin näkyvä rautamalmi ja sen nostojärvistä. Itseasiassa tuota järvimalmiahan syntyy tai kehittyy edelleen koko ajan lisää ja aivan tässä mökkimme edustalla on muutama hyvä paikka. Lapsena niitä sieltä sukellettiin… kuin ruostuneita vanhoja kolikoita.

Aamun aloitin mökin ja saunan pesulla. Ajattelin että nyt vielä hyvä keli pestä pölyt ja roskat pois. Aurinko kuivattaa nopeasti pinnan. Ja mikäs oli pestessä kun aurinko kovin aikaisin jo tänään herätti.

Nyt urakka tehty ja Lopen päivää viettämään.

Upea keli helli meitä Lopen päivänä. Oli mukava viettää vapaapäivää ja nauttia hieman vielä kesästä. Illalla kävin katsomassa Marjon uuden kodin. Erittäin kiva ja kaunis koti. Siirin ja Sannin kanssa haimme vielä jäätelöt. Marjo jo kaverini lapsuudesta samalta ala-aste luokalta ja siitä aina lukioon asti. Yhden vuoden teimme Marjon kassa töitä samassa luokassa Kissankellon erityiskoulussa. Marjo oli luokassani koulunkäyntiavustajana ja viimeistään silloin kaveruus vaihtui ystävyydeksi. Marjo on äärimmäisen osaava koulumaailmassa ja kasvattajana ja taitava monessa muussakin. Sellaisen ihmisen kanssa oli upea tehdä töitä, kun ajatuksemme vielä juoksivat samaa rataa ja tiesimme aina mitä toinen suunnitteli. Mukavia muistoja opettajauralta. Aikoja joita aina silloin tällöin tulee isokin ikävä.

Kello on 20.08 ja aikalailla helteistä edelleen. Upeaa säätä, mutta se kuivuus siis kiusaa edelleen. Maisa ja kummityttöni Elisa tulevat kohta skannaamaan yhden valokuvan toimistolleni ja sitten takaisin Pekkalan mökille. Huomenna aamusta töitä ja sitten iltapäivällä toivottavasti hetki vapaatakin.

Kommentit