Hämeen Sanomat nyt painoi myös mustaavalkoiselle sen mitä olemme yrittäneet täälläkin viestittää. Joltain taholta on haluttu levittää viestiä, että opetusministeriö olisi ajamassa alas esimerkiksi Hämeen Ammattikorkeakoulun eri toimipisteitä ja keskittämässä opetusta vain Hämeenlinnaan. Nyt Virkkunen alleviivaa Hämeen Sanomissa 4.9.2010, että ”toimipaikkajako on viime kädessä aina kunkin oppilaitoksen omassa harkinnassa”. Virkkunen toteaa samalla, että ”HAMK tekee päätöksensä itsenäisesti”. Toivotaan siis, että vääränlaisen tiedon levittäminen tämänkin asian ympärillä loppuu ja keskitytään asioiden kehittämiseen. Itse ainakin uskon vankasti, että Hämeen Ammattikorkeakoululla on erinomaiset mahdollisuudet pärjätä ja menestyä tulevaisuudessakin. Sen eteen on oppilaitoksen nyt tehtävä tiukasti työtä yhdessä alueemme eri toimijoiden mm. yrityselämän kanssa. Olemme aiheesta menossa myös vielä opetusministerimme vieraaksi erityisesti tällä kertaa Hyvinkää-Riihimäen talousalueen liike-elämän edustajien kanssa. Tavoitteena tiukasti myös se, että 100 000 asukkaan alueemme kehittyy tulevaisuudessa yhtä hyvin kuin nytkin ja saa eri oppilaitoksista myös koulutusta alueemme kivijalkatoimijoille ja myös uusille aloille.
Samassa Hämeen Sanomien uutisessa toimittaja Riikka Happonen oli haastatellut opetusministeri Henna Virkkusta peruskoulun tuntijakouudistuksesta. Olin tyytyväinen myös ministerimme linjauksiin. Hän kantoi samoista asioista huolta mitä itsekin nostin päättyvällä viikolla esille. Päälimmäisenä tietenkin se, että kokonaisuudesta tulee toimiva ja toimiva ennen muuta erilaisissa kunnissa niin suurissa kaupungeissa kuin maaseudullakin. Myös erityisesti taito- ja taideaineiden ja liikunnan lisääntyminen tulee varmistaa ja myös vieraiden kielten opiskeluun suunniteltujen uudistusten toimivuus. Tulen aihetta käsittelemään muutamien ongelmakohtien osalta täälläkin vielä ensi viikolla ja mielelläni otan vielä lisääkin kommentteja ja ajatuksia tuosta työryhmäesityksestä ja toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Asia mennee ratkaisuun vielä loppuvuoden aikana ja sen voin jo teiltä taata ja luvata, että paljon parempi siitä tulee joka tapauksessa kuin 2003 vuoden uudistuksesta jossa taito- ja taideaineet ja valinnaisuus ajettiin alas kovalla kädellä ja surkealla tuloksella.
Tänään juhlistetaan yrittäjyyttä. Sunnuntai 5.9. on suomalaisen Yrittäjän päivä. Meillä päivä alkaa kirkosta ja monenlaista luvassa. Toisaalta niinhän se olisi, että yrittäjyyttä ja suomalaista työtä pitäisi itseasiassa juhlistaa joka päivä. Siitä se kumpuaa oikeastaan kaikki muu.
….
Suomalaisen Yrittäjän päivä näin takana. Aloitimme sen yrittäjien kanssa yhteisellä kirkkopyhällä Lopen kirkossa. Väkeä oli mukavasti paikalla ja mukava tapa ja toivottavasti jatkossa myös perinne. Yrittäjän päivä on näkynyt siis monessa koko viikonlopun ympäri Suomen ja valtakunnallinen päätapahtuma oli tänään Jyväskylässä. Toivotaan muuten, että tämä päivä saataisiin kirjattua kalentereihin myös maailmanlaajuisesti. Yrittäjyys ja työpaikat ansaitsisivat kyllä aivan oman juhlapäivän. On nimittäin hienoa, että yrittäjyyden merkitys ymmärretään tänäpäivänä jo hyvin laajasti ja tunnustetaan sen merkitys hyvinvointiyhteiskunnallekin. Vain yrittämällä ja työtä tekemällä se turvataan myös huomenna ja lapsillemme.
Toivotaan, että myös muissa puolueissakin yrittäjyyden merkitys ymmärrettäisiin. Voi vain kysyyä miten huonoa arviointikykyä ja harkintaa osoitti tämänpäiväinen Vihreiden puoluehallituksen julkilausuma. Suomalaisen Yrittäjän päivän kunniaksi Vihreät esittävät raskaalle liikenteelle tiemaksuja. Aika märkä rätti jo muutenkin tiukoilla olevalle suomalaiselle kuljetusyrittäjyydelle ja sen voin sanoa, että tätä raippaveroa ei ala enää kestäisi. Kyykyssä olisi moni yritys ja yrittäjä ja sitä kautta kymmenet ja sadat työpaikat ja perheet. Kyllä nyt olisi tärkeämpää pohtia sitä miten suomalainen yrittäjyys ja työpaikat saadaan kestämään yli näiden vaikeiden vuosien. Ja uskoisin, että vihreiden työministeri Anni Sinnemäenkin kannattaisi nyt keskittyä mieluummin uusien työpaikkojen luomiseen eikä lisätyöttömyyden kehittelyyn. Järki käteen ja tarmo nyt oikeaan paikkaan – työpaikkoihin ja työttömyyden hoitoon.