Sunnuntai, 04.11.2007

Blogi, sunnuntaina 04.11.2007

Kapinahenki SDP:n sisällä näyttää kiihtyvän. Eilen Hämeenlinnaan kokoontui demareita, mutta ei puheenjohtajansa Eero Heinäluoman johdolla. Tämä ryhmä SDP:n kansanedustajia ja muita kannattajia vaati puolueen toimintatapoihin muutoksia, mutta isona asiana ennen muuta jäsenäänestystä puheenjohtajasta. Mediassa kokousta kutsuttiinkin eilen jonkinlaiseksi kapinakokoukseksi ja puheissa oli käytetty omasta puolueesta kuvauksia ”sortunut ylimielisyyteen” ja ”saaneen vaaleissa ansionsa mukaan”. Joukkojen edessä seisoi ainakin Erkki Tuomioja ja Heli Paasio, joiden nimet ovat olleet kahvilakeskusteluissa Heinäluoman haastajina ja nyt he vaativatkin jäsenäänestystä puolueen puheenjohtajasta. Hämeenlinnan Raatihuoneella pidetyssä tilaisuudessa Tuomioja piti tärkeänä, että jäsenäänestys järjestetään ennen puoluekokousta. SDP:n puoluekokous valitsee puheenjohtajan ensi vuonna. Aikalailla kovaa epäluottamusta Heinäluomaa kohtaan. Saa nähdä mitä tuossa vielä tapahtuu.

Keskustan Verkkolehti Apila julkaisi nyt sitten myös oman puolueensa eli keskustan suosikin presidenttiehdokkaaksi. Pääministeri Matti Vanhanen kansan suosikki keskustan ehdokkaaksi. Vanhanen sai TNS Gallupin tekemässä selvityksessä noin kolmanneksen annetuista vastauksista. Itse olen veikkaillut, että keskustan ehdokas voisikin olla Sitran yliasiamies Esko Aho ja hän saikin nyt tehdyssä tutkimuksessa toiseksi eniten kannatusta yhdessä Jorma Ollilan kanssa. Kumpaakin kannatti 8 prosenttia vastanneista. Hyviä henkilöitä kaikki ja näillä nimillä jotka nyt ovat olleet esillä keskustan ja kokoomuksen ehdokkaiksi niin voi käydä jopa niinkin nappiin, että toisella kierroksella olisi kaksi keskustaoikeistolaista ehdokasta. Niinistö ja…

Eilen myös saimme moottoriurheilusta suuren tiedon, kun kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen ilmoitti vetäytyvänsä DTM:n sarjasta ja lopettavan näin aktiiviuransa. Kahden MM-kullan jälkeen ja muutenkin huikean F1-uran jälkeenhän Häkkinen piti pienen tauon ja siirtyi sitten DTM:ään ajaen siellä kolme kautta 2005-2007 parhaana tuloksena tulokaskauden viidessija. Voittjoakin Häkkiselle DTM:n kertyi vaikka mestaruutta ei tällä kertaa tullutkaan. Mercedeksellä Häkkinen ajoi DTM:ssä 31 osakilpailua voittaen niistä kolme. Itse olen tutustunut Mikaan moottoriurheilun kautta mm. Vanajanlinnaralleissa ja Tunturirallissa ja uskon edelleen, että tätä harrastusta ei hän jätä. Katsotaan.

Tänään lähden Helsinkiin Messukeskukseen. Skiexpo 2007 ja DigiExpo 07.

….

Messukeskuksessa riitti jälleen valtavasti nähtävää. Matkaan vain onneksi yksi erikoisvillainen ulkoilun väliasu ja yksi tietotekniikan kirja. Eli ostos kummaltakin puolelta sekä Ski:stä että Digi:stä. Messuilla näin myös monta tuttua aiemmilta messuilta mm. Helsinki Motorshowsta, jossa useampana vuotena pääkuluttajana työskentelin ja myös motorsporttapahtumista. Aika kului siivellä. Muutaman kerran oikein juuttui katselemaan tämän päivän pelihittejä. Tuli vain mieleen kuinka aikanaan ensimmäiset elektroniikkapelit sai ja sen jälkeen Commodoren. Nyt hittejä kitarapeli ja tanssipeli, joissa siis aidosti itsekin liikutaan ja meno oli aikamoista. Itseasiassa oli myös nyrkkeilypeli jossa hahmon liikkeet tehtiin itse ns. varjonyrkkeilemällä. Niinpä. Tekniikka kehittyy. Digikamerapuolella oli myös paljon uutta ja mm. muistikorttien kapasiteetit menevät valtavaa vauhtia eteenpäin puhumattakaan kodinelektroniikasta. Kotimatkalla kävin vielä kiertelemässä loppuun Riihimen uuden Prismakeskuksen ja vakuutti entisestään. Mm. miesten pukeutumiseen Laakso tuo nyt paljon uutta ja myös kenkä ja erikoistuotteissa tarjonta kasvaa valtavasti. Hieno juttu ja kun vielä Protoni lähtee nyt liikkeelle niin oksat pois. Upea keskittymä palvelemaan Riihimäkeä, koko seutukuntaa ja uskoisin, että laajempaakin aluetta, kun aivan radan varressa sijaitsee. Järkevää kaavoituspolitiikkaa.

Kommentit