Sunnuntai, 04.04.2010

Blogi, sunnuntaina 04.04.2010

Lupasin eilen illalla palata tänään vielä eilisillan Riihimäen Nuorisoteatterin ensi-iltaan. RNT:n historiahan on jo varsin pitkä ja maine vielä ikääkin mahtavampi. Toiminta käynnistyi 91 ja muista itse hyvin miten lukioaikoinani Nuorisoteatteri oli monelle riihimäkeläiselle kaverilleni tärkeä paikka ja upea harrastus. Sieltä muuten ammentaneet alkunsa myös näyttelijät Aku Hirviniemi ja Niina Lahtinen, dragartisti Jukka K. eli Jukka Kuronen, koomikko ja juontaja Janne Kataja ja moni muu tekijä ja osaaja. Nyt kevään näytelmä on teatterin kunnianosoitus 50-vuotiaalle kotikaupungilleen ja mikä sopisikaan paremmin tähän kuin Reko Lundánin ”Teillä ei ollut nimiä”. Taidokkaasta suomenkielen käytöstään tunnettu Lundánhan eli liian lyhyeksi jääneen elämänsä tärkeimmät kasvun vuodet Riihimäellä ja näissä piireissä myös RNT:n näytelmä kulkee. Lundán kirjoitti ”Teillä ei ollut nimiä” -näytelmänsä vain viitisen vuotta ennen kuolemaansa vuonna 2001 tietyllä tavalla itsenäiseksi jatkoksi 98 valmistuneelle ”Aina joku eksyy”-näytelmälle, joka on nyt kevään esityksenä Riihimäen Teatterissa. Aikanaan näytelmät saivat kantaesityksensä Kom-teatterissa valmistumisvuosinaan.

Nuorisoteatterin näytelmä kertoo yksinhuoltajaperheen ja myöhemmin uusioperheen arjesta 80-luvulta aina lähelle näitä päiviä. Onnenhetkiä ja tuskaa ja ahdistusta näihin vuosiin mahtuu kaikkien perheenjäsenten näkökulmista. Riihimäen varuskunnassa upseerina toimiva isä (Sami Sahlman) jää hoitamaan tai ainakin asumaan 12-vuotiaiden kakkoslastensa Liisan (Satu-Lotta Parkatti) ja Akin (Antti Kerosuo) kanssa alkoholisti äidin muuttaessa pois. Vauhdikas elämä lopulta riittää ja eronneiden kerhosta löytyy uusi onni ja uusi helvetti. Uusioperheen onnea kestää aikansa, mutta uuden äidin (Veera Rasehorn) sairaus muuttaa kaiken tai tuo perheen arkeen kaikkea sellaista mistä ei yksihuoltaja-arjen murheet olleet mitään. Lundán taidokkaasti kirjoittaa myös minun nuoruuteni ajoista ja tuntemuksista mm. suhtautumisesta erilaisuuteen ja tuon ajan avioerojenkin häpeästä ja ilkeistä uusioperheiden ongelmista. Taustalla kuitenkin oikean äidin vaikutus. Alkoholisoituneenakin.

Lundánin teksti toimii. Se on karua ja julmaa. Rooleja ei ole liikaa ja kaikilla lavalla olevilla on oma paikkansa kirjoittamassa tämän ajan arkea. Vahva osa on taidokaassa tragediassa, mutta terävinä viiltoina sieltä esiin tunkee ironista komediaa. Yllättävissä paikoissa. Juuri kun silmäkulma on kostunut tai mieli on teatterin penkissä todellakin ahdistunut. Tragikoomiikka toimii.

Näytelmän ohjaaja Viivi Saarela tekee juuri sen mitä pitää. Antaa taidokkaan tekstin elää ja terävöittää sen lavalle. Lavan ehdottomaksi tähdeksi nousee äitipuolen vaativan roolin näyttelevä Veera Rasehorn. ”Jutta Salmelana” Rasehorn on liian hyvä. Pelottava. Hahmo tuo tuttua Lundánia lavalle sekoittaen hyvää ja pahaa ja tässä Rasehorn onnistuu täydellisesti. Ihastuttava rakkaus tuodaan lavalle mitä aidoimmalla tavalla ja jopa katsomossa aistii tuon tunteen, mutta vielä paremmin aistii tuskan ja ahdistuksen mitä äidin hahmo kohtaa sairautensa myötä. Rasehornin varaa nojautuva tunnelma on parhaimmillaan tai pahimmillaan niin ahdistava, että katsomosta haluaisi pois. Ainakin turvautua vieressä olevaan. Rasehorn elää roolissaan jokaisella ilmeellään, liikkeellään ja äänellään joka pahimmillaan on täydellistä tyhjyyttä ja hiljaisuutta. Erittäin taidokas ja näytelmän henki. Kymppi.

Yksihuoltajaperheen arkea näyttelevät Sami Sahlman, Satu-Lotta Parkatti ja Antti Kerosuo onnistuvat myös rooleissaan hyvin. Rasehornin onnistuminen tunnelmassa nojaakin hyvin vahvasti myös kaksosparin roolisuorituksiin, jotka jättävät tilaa äitipuolen tunteille. 80-luvun lapsia ja nuoria esittävät Satu-Lotta Parkatti ja Antti Kerosuo pääsevät hyvin oikeaan tunnelmaan ja kuvaukseen yhdessä viestiä terävöittävän ”90-luvun pissiksien esikuvan” Suvi Kokon (Laura Paanasen) johdolla. Paanenen rakentaa pienestä roolistaan suuren ja näytelmään merkittävän ja avaa niin monen päiväkirjat tai sydämen salaisimmat kammiot roolissaan. Suvi Kokon roolin tapaan Jari Haahti (Aku Numento), Vammanen eli Pertti (Lauri Litja) ja Horatsu Irkku (Niina Kingelin) kuuluvat näytelmän karikatyyrisiin hahmoihin kutkuttaen mieliämme salakavalan taidokkaasti. Ja samaan ryhmään kuuluu myös tarinan ”ilkeä äitipuoli”, uusioperheen anoppi ja isoäiti Irma Salmela, jonka roolin esittää vakuuttavasti Jenna Lindfors. Rooli jossa teksti on pääasia ja Lindfors kunnioittaa sitä erinomaisesti. Erittäin taidokas hänkin. Realisti, julma.

Ohjaaja Viivi Saarela siis tekee sen mitä pitää. Teksti elää ja voi hyvin Riihimäen Nuorisoteatterin tekijöiden käsissä. Kino Sammon tunnelma sopii näytelmälle hyvin ja äänimaailma, valot ja yksinkertainen lavastus ovat oivat valinnat. Nekin jättävät Lundanin tekstille tilaa. Pääroolin.

Lundanin näytelmät ovat parhaimmillaan, ei perinteisessä mielessä, ”itkeä vai nauraa” -näytelmiä. Vaan uudella tavalla tätä. Tunnekuohut tyrskyävät lavalla laidasta laitaan ja huumorin koepallot syöksyvät juuri silloin kun niitä vähiten osaa odottaa. Usein ahdistuksen ja tuskan kyynel saa seurakseen hersyvän naurun, vähintäänkin siltä joka huumorin löytää ja nopeimmin siihen pääsee kiini. Ehkä tuskassa joku meni ohikin.

Kaiken kaikkiaan näytelmä on mitä parhain lahja riihimäkeläisiltä nuorilta kotikaupungilleen. Lundán syntyi aikanaan vuonna 1969 Janakkalassa ja kävi koulunsa Riihimäellä ja ammensi sieltä uransa. Opiskeli tämän jälkeen lyhyeksi jääneen elämänsä aikana dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa valmistuen 1994. Käsikirjoittajan ja ohjaajan ura jäi siis kuitenkin liian lyhyeksi. Lundán kuoli Helsingissä aivokasvaimeen, pitkään sairastettuaan, 27. lokakuuta 2006. Traaginen loppu elämälle, josta elämään jäi kahdeksan näytelmää, kolme upeaa romaania ja kuunnelmia. Ja muistot.

Suosittelen siis todella teille kaikille tätä Riihimäen Nuorisoteatterin kevään 2010 juhlanäytelmään. Se sopii hyvin meille kaikille. Olen vakuuttunut, että jokainen löytää sieltä jotain itsestään – hyvässä ja varmasti pahassakin. Se ei jätä ketään kylmäksi ja varmasti auttaa meitä tragikomedian keinoin ymmärtämään toisiamme, erilaisissa elämäntilanteissa, entistä paremmin. Ehkä osaamme pyytää jotain tämän jälkeen anteeksikin.

Lisää RNT:sta ja näytelmästä mm. esitysajat löydätte netistä: www.riihimaennuorisoteatteri.net.

Mutta tänään sitten vapaapäivä pitkästä aikaa. Riihimäelle tarkoitus suunnistaa hieman kahvittelemaan ja tapaamaan muutama ystäväkin. Mutta nautitaan sitä ennen viikonlopun urheilutarjonnasta. Eilen jääkiekkoa ja nyt sitten F1:siä.

……

Päivä siis tänään todellakin vain joutenololle. Se sopii pääsiäisviikonloppuun hyvin ja vain hyvää ruokaa perheen kanssa ja iltalenkki kummitytölle. Mitä muuta voisikaan toivoa. Niin ja piipahdinhan päivällä tosin myös mökilläkin varmistamassa, että kevät tulee hallitusti. Siis ilmalämpöpumppu lauloi ja rännit ja sadevesiviemärit vetivät. Kaikki hyvin ja lintujenkin kevätmuutto jo hienosti alkanut. Havahduinkin miten pitkän tovin vain katselin järvelle. Sitä näytelmää. Mutta huomenna uusi päivä. Vielä sekin lomalle eli toisen kummitytön kymppisynttäreille ja illalla ystäväpariskunta tai nyt siis myös jo perhe ilta vieraaksi. Odotankin jo.

Kommentit