Sunnuntai, 01.11.2009

Blogi, sunnuntaina 01.11.2009

Sunnuntai ja tänään tarkoitus tehdä töitä ainakin osa päivää huomisen kunnanhallituksen kokouksen parissa. Kunnanhallitus käsittelee huomenna pitkän listan asioita ja varmasti myös talousasiat esillä ja uskonkin kokouksesta tulevan pitkän. Mutta ne asiat tänään siis työnalla.

Mutta vapaataakin yritän tänään hieman pitää. Lounas vanhemmilla ja sitten formuloita ja illalla taitaa koko Suomi jännittää Loton jättipotin arvontaa. Näin sporttia ja liikuntapuolenkin toimijana täytyy olla enemmän kuin kiitollinen, että me suomalaiset lottoamme ja jättipottien myötä entistä enemmän. Se lupailee jälleen lisää jaettavaa rahaa taiteelle, liikunnalle ja urheilulle. Itsekin ajattelin vielä hieman extrarivejä tehdä. Hyvään tarkoitukseen siis menevät jos ei kohdalle osu.

Tuosta maamme talvirengaskäytännöstä tulee tasaisesti palautetta. Asia on nyt työstämisen alla ja sitä selvitetään mitä rengassäädöksille voitaisiin tehdä, että ne pavelisivat paremmin tämän ajan talvia. Itse siis olen aiheessa ollut aktiivinen ja toivon, että saisimme jollain ratkaisulla ainakin aikaan sen, että nastattomien talvirenkaiden eli ns. kitkarenkaiden ostosta ei ainakaan hinnan kautta rangaistaisi. Kitkojen yleistyminen oli varsinkin kaupunkien ilmanpuhtauden kannalta erittäin tärkeää ja toivottavaa. Tässä asiassahan mm. Tukholma on tekemässä nyt koviakin ratkaisuja ja niiden tuloksia on syytä seurata. Tukholmahan kieltää nyt alkuun nastarenkaat yhdellä kaupungin pääväylistä tavoitteena puhtaampi ilma. Mm. astmaa aiheuttavat pienhiukkaspäästöt ovat pahaksi myös mm. sydänvaivaisille ja nämä liikenteen ”rengaspäästöt” ylittävät EU:n sitovat raja-arvot Tukholmassa. Nastarenkaat rouhivat tienpintaa ja kaivavat sieltä ilmaan asfalttiin kiintyneet pienhiukkaset. Jos Tukholma ei tilannetta onnistu korjaamaan näin niin rajoja tullaan tiukentamaan tai sitten lopulta edessä on sakkomaksut EU:lle. Mielenkiintoista seurata miten ratkaisu vaikuttaa kaupunki-ilmaan ja sitä onkin syytä seurata myös meillä. Näin tehdäänkin ja paraikaa meillä seurataan kansainvälisiä kokemuksia nastarenkaiden vähentämisestä. Olen pitkään puhunut sen puolesta, että ainakin tuota ns. talvirenkaspakko aikaa olisi syytä tehdä joustavammaksi meilläkin. Usein ajelemme ns. pakon edessä tai lainvaatimana täysin kuivilla asfalttiteillä talvirenkailla. Ehkä tässä kannattaisi pohtia joustavampaa ”pakkoa” tai muuten vaan järkeä. Vähintäänkin. Jatkamme siis työtä.

Tänään tässä kuukauden vaihtuessa astuu voimaan myös muutama uusi laki joiden kanssa jumppasimme eduskunnassa mm. lakivaliokunnassa viime keväänä oikein kunnolla. Nyt kotirauhan häirintä laajenee koskemaan myös tekstiviestejä ja toisena asiana laajensimme poliisin mahdollisuuksia puuttua alaikäisten juopotteluun. Tuntuvat simppeleiltä asioilta, mutta voin todeta, että olivat yllättävän haastavat ja työläät niin poliittisesti kuin teknisestikin. Hirveä määrä asiantuntoja kuulemisia silloin lakivaliokunnassa ja lopulta sitten ratkaisu jolla pääsimme eteenpäin.

Kotirauhan rikkominen tekstiviesteillä on siis nyt lokakuun alusta lähtien rangaistavaa. Ongelmaista tässä oli ja tulee olemaan kotirauhanpiirissä olemisen todistaminen. Eli periaatteessa kotitauhanrikkominen vaatii sitä, että kyseinen viestien saaja on kotirauhan piirissä. Muussa tapauksessahan kysymykseen voivat tulla sitten muut lainkohdat mm. uhkaukset. Mutta nyt siis esimerkiksi yöaikaan lähetetyt tekstiviestipommitukset rinnastetaan häiritseviin puhelinsoittoihin. Kyseeseen voi siis tulla määrällinen tekstiviestipommitus tai sitten myös viestien sisällön häiritsemistarkoitus. Maksimirangaistus on tuo vanha tuttu korkeintaan puoli vuotta vankeutta tai sitten yleensä sakkoja. Muuten laki pysyy samana kotirauhanhäiritsemisen suhteen.

Ja sitten tuo toinen eli alaikäisten lasten alkoholin käytön hillitsemiseksi ja siihen puuttumiseksi säädetty laki. Sekin voimaan nyt lokakuun alusta 2009. Tästä päivästä lähtien poliisilla on paremmat mahdollisuudet puuttua alaikäisten julkiseen juopotteluun mm. oikeudella tarkistaa nuorten laukkuja ja vaatteita (päällisin puolin) sekä myös rikesakotusmahdollisuudella.

Tuo laukkujen ja vaatteiden pintapuolinen tarkistus vaatii ns. syytä epäillä kynnyksen ylittymisen ja se koskee siis alle 18-vuotiaiden laukkuja ja vaatteita. Tällä lailla siis halutaan suojata ennen muuta juuri lapsia alkoholilta. Osa ei katsonut tällaista oikeutta tarpeelliseksi, mutta me halusimme, että lapsia suojellaan alkoholilta myös näin kun tuo juopottelu näkyy ja kuuluu. Toki isoin vastuu lapsista ja nuorten tekemisestä on edelleen vanhemmilla, mutta on varmasti perusteltua, että myös me ns. yhteisvastuullisesti toimimme tässä lainsäädännönkin kautta. Ainakin minusta on näin ja hyvä, että laki saatii nyt voimaan. Niin ja lisäksi samalla myös alle 18-vuotiaan sekä myös alle 20-vuotiaan hallussa olevasta alkoholista voidaan antaa tietyin rajoin rikesakkoja, kun aiemmin vastaavasta on saanut päiväsakkoja.

Eli tässä nyt taas muutama uudistus jotka nyt voimaan marraskuun alkajaisiksi. Toivotaan, että vievät maatamme osaltaan oikeaan suuntaan.

….

Kello 23.21 ja juuri sain kunnanhallituksen listan viimeiset asiat läpikäytyä. Tällä kertaa erittäin pitkä ja haastava lista ilman talousasioidenkin päänvaivoja. 24 eri pykälää ja siinä työtä riittää. Vielä hieman laskeskelin talouskiemuroitakin kuntoon ja itse uskon, että tästä selviämme vielä eteenpäin. Kovia aikoja ja pään puhki näitä saa miettiä. Ajatuksissa koko ajan.

Onneksi päivään sentään mahtui muutakin. Kävimme Isäni syntymäpäivälounaalla ja erityisen ilahduttavaa oli että jälleen Ella-täti oli mukana. Pekkalan mökilläkin ehdin piipahtamaan ja myös illalla nopeasti kummityttö Elisallakin. Mutta nyt nuo huomiset asiat jo päällimmäisenä mielessä ja vielä huomennan tarkoitus niiden kanssa jatkaa päivällä ennen kuntamme puheenjohtajiston kokousta ja sitten itse kunnanhallituksen kokousta. Mutta nyt taidan luovuttaa. Huomenna pitkä ja rankka päivä edessä.

Kommentit