Aikanaan nostin ensimmäisinä (2009) eduskunnassa esille huolen venäläisten maakaupoista Suomessa. Muistan kuinka osa jopa syytti minua pelonlietsomisesta tai peräti venäläisvihasta.
Tuon jälkeen aihetta ovat kanssani pitäneet esillä myös muutamat muut kansanedustajat, mutta myös tilanteen vakavuuden ymmärtänyt puolustusministeri Jussi Niinistö. Asiaan on puututtu ja toimia tehty ja kauppoja myös peruttu ja estetty. Vuonna 2015 estettiin esimerkiksi kauppa Puolustusvoimien harjoitusalueen läheltä Taipalsaaren Sarviniemessä, kun venäläistaustainen yhtiö yritti ostaa maa-alueen. Aivan oikein maata ei myyty eikä myyty kenellekään.

Tänään kaikki mediat kirjoittaneet poliisioperaatiosta. Tässä Helsingin Sanomien iso aukeaman uutinen.
Ongelma syntyi 1990-luvun lopulla sinisilmäisyyttä tai vääränlaisten tulevaisuuden arvioiden kautta. Vihreiden ympäristöministeri Satu Hassi esitteli lain ja laki ulkomailla asuvien ja ulkomaisten yhteisöjen kiinteistönhankintojen valvonnasta annetun lain kumoamisesta astui voimaan vuoden 2000 alussa. Näin poistui aina vuodesta 1939 voimassa ollut laki, missä maanomistus piti sisällään kansalaisuuteen perustuneen kattavan lupamenettelyn.
Nykyisin vuosittain tehdään noin 500 kiinteistökauppaa, joinain vuosina jopa yli 700, joissa ulkomaalainen on ostajana. Valtaosa varmasti aivan normaaleja ja hyvinkin tervetulleita kauppoja. Minusta suurempi ongelma onkin siinä mistä kiinteistöjä, rakennuksia tai maita myydään eikä ainakaan yksin siinä kenelle niitä myydään.
Ulkomaalaisten maakauppoja rajoittavaa lainsäädäntöä alettiin valmistella jo 2017 ja alkuperäinen tarkoitus oli saada laki voimaan ensi vuoden alusta. Nyt työtä on välttämätön kiirehtiä.
Nyt viikonloppuna Varsinais-Suomessa Turun saaristoalueilla on ollut käynnissä mittava poliisi- ja viranomaisoperaatio. KRP mukaan kyse on talousrikoksiin liittyvistä kotietsinnöistä, mutta tapahtumapaikka on mediatietojen mukaan mielenkiintoinen ja jo aiemminkin keskusteluissa esillä ollut Airistolla Helmi. Kyseinen yritys, minkä taustalla on venäläismies on tehnyt miljoonien kiinteistökauppoja Varsinais-Suomessa.
Iltalehti kertoi jo 2015 tammikuussa, miten ”Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity Airiston Helmi Oy on hankkinut järjestelmällisesti merenranta- ja saarikiinteistöjä Turun saaristosta vajaan kymmenen viime vuoden aikana.”
”Hankintojen seurauksena venäläistaustainen yritys on saattanut valvontaansa Turun ja Naantalin satamiin johtavat syvävesiväylät. Kyseessä on viisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeistä saaristomeren väylä käyä.
Kaakosta maata on hankittu Hangosta Turkuun johtavan Pensarin väylän varrelta. Etelästä Utön syväväylän varrelta ja Ahvenanmaan suuntaan Kihdin Väylän varrelta. Rahtiliikenteen käyttämä Uudenkaupungin väylä ja Högön kiertoväylä ovat olleet niin ikään maanhankinnan kohteina.”
Iltalehti jatkoi, että ”asemansa vuoksi nimettömänä pysyttelevän sotilaslähteen mukaan kartoilta paljastuva maanhankinta on kiistatta strategista. Järjestelmälliset hankinnat ovat motittaneet Turun ja Naantalin satamat.
– Tavoitteena on ollut kaikkien merkittävien syvävesiväylien visuaalinen valvonta ja tarpeen tullen myös sulkeminen.
Asiantuntijan mukaan kyse on venäläisen etupiiriajattelun mukaisesta kohdemaan varaamisesta ja haltuun ottamisesta. Rauhan aikana varaudutaan tulevaan ja rakennetaan tukikohtia.
– Syvän rauhan tilassa aluehankintoja hyödynnetään tiedustelussa. Mahdollisessa konfliktissa tukikohdat aktivoidaan. Ei ole epäilystäkään, etteikö hankintoja olisi jo hyödynnetty tiedustelussa.”
”Toisin kuin Ruotsin rannikolle, Suomen saaristoon on lähes mahdotonta tulla sukellusveneellä tiedustelutarkoituksessa. Maanhankinta tarjoaa asiantuntijan mukaan kätevän kiertotien.”
Näin siis uutisoi ja kertoi jo aikoja sitten Iltalehti ja nyt samainen paikka on ollut mittavan poliisioperaation kohteena. Sattumaako?
Turun saaristossa on siis tehty pitkään toimenpiteitä mitkä eivät tällaiseen paikkaan kuulu. Tässä tapauksessa ostaja on ollut vielä venäläinen, mutta minusta oleellisinta on siis kuitenkin minusta se, että tällaisia strategisesti merkittäviä paikkoja ei myydä kenellekään pois valtion hallinnasta.
Omistaja on loppupelissä siis toissijainen sillä valtion hallinnasta pois myyty kohde voi siirtyä yrityskaupoin eteenpäin tai kyseenalaista tai jopa rikollista toimintaa voi tulla myös kiinteistöön minkä omistaa vaikka suomalainen tai joku muu ulkomaalainen kuin venäläinen. Taipalsaaren Sarviniemessä siis toimittiin oikein kun strategisesti tärkeää tai väärissä käsissä vähintäänkin kyseenalaista paikkaa ei myyty kenellekään. Näin tulee jatkossakin toimia.
Ja samaan aikaan on syytä käynnistää laaja ja perusteellinen selvitys jo sinisilmäisyyttä 2000 vuoden jälkeen myydyistä kaikkista kohteista mm. linkkitornien läheisyydestä tai liikennereittien, vesireittien ja varuskunta-alueiden läheisyydestä. Voi olla tarpeen ryhtyä toimenpiteisiin osan palauttamiseksi valtion hallintaan.
Enkä nyt siis ottanut kantaa Varsinais-Suomen operaatioon tai sen sisältöön vaan sen myötä haluan yhä uudelleen herätellä ja nostaa keskusteluun tämän huoleni mistä teistäkin monet olette minua muistutelleet ja vinkanneet. Teen asiasta alkuviikosta myös kirjallisen kysymyksen maamme hallitukselle.
….
Kello 20.10 ja pitkästä aikaa vapaapäivä ja sekin pian takana. Aamusta viisi tuntia olimme retkellä metallinpaljastimien kanssa ja sitten vielä parituntisen syksytöitä Pekkalassa. Tämä päivä teki erityisen hyvää raskaan viime viikon jälkeen.