Sisäilmaongelmat nostettava kuntavaalikeskustelujen kärkeen – Miksi sisäilma ”happanee”.

Blogi, tiistaina 28.03.2017

Kuntavaalikeskusteluissa aivan liian pienelle huomiolle on jäänyt julkisten kiinteistöjen huono sisäilma. Sisäilmaongelmat ovat paljon muutakin kuin homeongelmat ja toivon, että nyt kuntavaalien alla kaikissa kunnissa edes yksi ehdokas nostaisi nämä asiat esille. Ei taida nimittäin olla sellaista kuntaa missä ei jossain päiväkodissa, koulussa, virastossa tai hoito- tai hoivalaitoksessa ei olisi jonkinlaisia sisäilmaongelmia. Liian monessa kunnassa nämä ongelmat on lähes sysätty sivuun ja kaikista vastuuttominta on toiminta silloin kun kyse on lapsista tai vanhuksista jotka eivät pysty tai edes osaa puuttua ongelmiin ja vaatia parempaa. Pieni lapsi sairastuu todella helposti päiväkodissa tai koulussa ja totta kai potilassängyssäkin. Ja myös opettajat ja muut kunnan työntekijät viettävät ison osan vuorokauden tunneista näissä tiloissa.

Haluan siis nyt lisää panoksia sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi. Sisäilmaongelmien taustalla on niin rakennusaikaisia kuin käyttöön ja ylläpitoonkin liittyviä ongelmia ja laiminlyöntejäkin. Pari viikkoa sitten julkistamassaan Kokoomuksen Asuntoraportissa esitänkin erillisen selvityksen tekemistä syistä mitkä lopulta johtavat erilaisiin sisäilmaongelmiin. Siis selvitys siitä, että mitkä virheet tai toimet toteutuessaan johtavat erilaisiin sisäilmaongelmiin.

Meidän tuleekin nyt varmistaa, että rakennusaikataulut eivät ole sellaisia, että esimerkiksi betoni ei ehdi kuivua ennen muovimattoja. Tästä sain surullisen esimerkin vieraillessani tammikuulla yhdessä uudessa lahtelaisessa koulussa. Muovimatot oli revitty nyt auki ja toivottiin ja uskottiin että sieltä se betoni vielä kuivuisi ja ongelmat katoaisivat. Myös sääsuojauksesta tulisi tehdä aina erikseen arviointi ja päätös sen tarpeellisuudesta.

Itse olen näiden asioiden parissa saanut toimia jo pitkään. Ensin kuutisen vuotta ympäristövaliokunnassa ja nyt eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtajana. Asiantuntijoiden kanssa keskustellessa on käynyt selväksi, että osa ongelmista voi syntyä myös vuosittaisen ylläpidon ja huoltotoimenpiteiden laiminlyönneistä. Esitimmekin Kokoomuksen tuoreessa raportissa, että kaikille julkisille rakennuksille huoltokirjan käyttöön ottamista. Otimme esityksestäni käyttöön vastaavan jo aiemmin liikuntapaikoille palloilu- ja uimahalleille. Nyt haluamme, että myös hoivalaitokset, päiväkodit, koulut ja muut saadaan saman seurannan piiriin. On tärkeää tietää onko ilmastointia osattu käyttää oikein ja huoltaa ja onko esimerkiksi salaojien kunnot tarkistettu säännöllisesti.

Haluan siis kantaa huolta yhteisen omaisuuden lisäksi ennen muuta ihmisten terveydestä. Monet joutuvat tekemään töitä ja käymään kouluissa päivittäin ja hoivalaitoksissa asutaan myös pysyvästi. Homeongelmien lisäksi pitää nyt tarkastella myös sisäilmaongelmia ja niiden syitä laajemminkin. Tilanne alkaa olla kestämätön ja tekemättä ei voi nytkään olla.

Kokoomus esittikin johdolla tekemässämme maankäyttö- ja asuntoraportissa yhteensä 66 konkreettista esitystä sujuvamman maankäytön ja paremman rakentamisen ja asumisen edistämiseksi. Kannustan tutustumaan siihen ja toivon, että mahdollisimman moni kuntavaaliehdokas nostaisi nämä asiat nyt esille kuntavaaleissa. Periaate voisi olla, että ei enää yhtään sisäilman sairastamaan lasta tai aikuista.

Kello nyt 10 ja Helsingissä jo aamua. Tänään päivä alkaa puolustusvaliokunnan kokouksella ennen valtionvaroja. Iltapäivällä sitten täysistunto ja illaksi lupasin mukaan kuntavaalitorille. Nyt siis mennään reilusti kellonympäripäiviä jälleen.

….

Lopen Vaalitorilla kiva tunnelma

Tänään päivä päättyi sitten kotikuntaan. Lopen Vaalikahvilalla ensin mukavat kahvittelut ja sitten kunnan järjestämä Vaalitori kunnantalolla. Meidän joukkuetta paneelissa edusti Tiina Seppälä ja pärjäsi kyllä mainion hyvin. Kokemus näkyi ja laaja osaaminen kuntamme eri tehtävistä. Oli ilo kuunnella.

Paneelissa myös keskustan Janne Kataja hyvällä tavalla jalat arjen maassa kiinni kuten myös PS:n Antti Salmisella. Arvostan sitä että vaali-innossakin muistetaan talouden realiteetit ja tehdään järkeviä ratkaisuja.

Vasemmistoliittoa edusti Marianna Rautiainen jolla myös laaja kokemus politiikasta ja se näkyi myös tänään paneelissa. Osaava ja hyvä tekijä pelikentän vasemmalta laidalta. Olen aina tykännyt siitä että arvot näkyvät politiikassa ja tehdään niiden mukaan työtä yhteisen paremman Lopen hyväksi.

KD:n Riitta Suonurmi, Vihreiden Leo Mustonen ja SDP:n Marko Saikkonen toivat myös muutamia hyviä huomioita esille. Voi hyvin todeta että kaikilta erinomaiset ehdokkaat illan paneelissa. Ja mukava ja reilu yhteishenki. Tykkäsin.

Kiitos siis paneelin järjestäjille Karoliina Frankin johdolla ja paneelin juontajalle Aamupostin Laura Äärille. Hyvä ja napakka juontaja ja keskustelun johdattelija on aina vaalipaneelin sokeri ja suola. Ja kiitos myös Lopen MTK:lle ja Lopen Yrittäjille tilaisuuden alkuideoinnista.

Ja illalla vielä tällainen tunnelma Lopen Kuntavaalikahvilan edustalla! Hieno porukka meillä!

Illalla Lopen kaikkien yhteinen Nuortenilta Pizzaa ja Politiikkaa Rosa Laineen johdolla!

Kommentit