Siljan kanssa lipashommissa – ”Pidä huolta…”

Blogi, perjantaina 27.09.2024

Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyi eilen torstaina ympäri maan. Lipaskeräys jatkuu loppuviikon ja tänään perjantaina me jalkauduimme ystäväni Silja Sarasen kanssa myös lipashommiin. Itselleni Nälkäpäivästä on kehittynyt jokavuotinen perinne ja viime vuosina vuosittain olen ollut talkoilemassa mm. kotikuntani ässällä. Monesti olemme myös olleet ystäväni Benin kanssa lipaspuuhissa Helsingissäkin ja joskus muitakin tempauksia olemme tehneet.

Silja Sarasen kanssa tänään SPR:n lipaskerääjinä Nälkäpäivässä.

Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin tärkein keräys. Nälkäpäivän historia menee aina yli neljän vuosikymmenen taakse vuoteen 1980 ja Pälkäneelle. Nälkäpäivän äiti oli pälkäneläinen vapaaehtoinen Mailis Korhonen, joka keksi idean ”kaikkien pälkäneläisten rahankeruutalkoista”. Marraskuussa 1980 Pälkäneen SPR oli haastanut Mailiksen johdolla koko koko kylän säästämään ruokakuluissaan yhden päivän ajan ja lahjoittamaan säästyneet varat Afrikan nälkäänäkeville. Jo ensimmäisellä kertaa lahjoitustapoja oli useita niin tämä perinteinen lipauskeräys kuin myös sopanmyyntiä ja kirkkokonserttikin. Tempaus onnistui yli odotusten ja jo seuraavana vuonna 1981 se laajeni valtakunnalliseksi ja sai nykyisen nimensä:

Nälkäpäivä.

Nykyisin vuosittain Nälkäpäiväkeräys järjestetään lähes jokaisella paikkakunnalla ja varoja kerätään varoja SPR:n Katastrofirahastoon. Ja me lipaskerääjät olemme keskeisessä asemassa siinä, että katastrofirahastoon saadaan kerättyä lahjoituksia. Iso kiitos siis kaikille lipaskerääjille!

Tänään Siljan ja minunkin lippaisiin kertyi kivasti kolikoita ja seteleitäkin ja ne sitten muuttuvat Katastrofirahaston kautta  ruoaksi, vedeksi, suojaksi ja henkiseksi tueksi niin meillä koti Suomessa kuin maailmallakin. Näillä lahjoitetuilla varoilla hankitaan nopeasti juuri sellaista apua, jota ihmiset hädän keskellä uisen hyvinkin yllättäen tarvitsevat. Apua on tarvittu lähiaikoina kotimaan äkillisissä kriiseissä sekä maailmalla, esimerkiksi Gazassa ja tulvien koettelemassa Etiopiassa. Tällä hetkellä esimerkiksi Gazassa humanitaarinen tilanne on katastrofaalinen ja avun tarve on valtava. Siellä on huutava pula ruoasta, mutta myös puhtaasta vedestä, terveydenhuollosta, saniteettitiloista ja lääkkeistä.

Etiopiassa heinä-elokuussa alkaneet rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyörymän, joka oli kuolonuhrien määrällä mitattuna Etiopian historian pahin. Tulvat ja vyörymät ovat tuhonneet kotien lisäksi myös vesijärjestelmiä. Esimerkiksi koleratapaukset ovat lisääntyneet useilla alueilla Etiopiassa.

Anu Kosonen pysähtyi kauppareissulla pudottamaan oman lahjoituksensa Nälkäpäivään.

Meillä kotimaassa varoilla ylläpidetään valmiutta auttaa esimerkiksi kouluttamalla vapaaehtoisia onnettomuuksia ja häiriötilanteita varten. SPR:n vapaaehtoiset auttavat kotimaan kriisitilanteissa usein toimimalla viranomaisten työn tukena.

Nälkäpäivänä katastrofirahastoon kerättäviä varoja ei ole ennalta sidottu tiettyyn maahan tai kohteeseen. Siksi Punainen Risti voi auttaa nopeasti siellä, missä apua kulloinkin tarvitaan. Verkossa Nälkäpäivään voi lahjoittaa 12.10. saakka. Auta sinäkin! Pienikin lahjoitus on iso, kun apua tarvitaan.

Iso kiitos vielä Siljalle kivasta seurasta ja yhdessä tekemisestä. Kiitos Lopen SPR:lle järjestelyistä ja isoin kiitos teille kaikille lukuisille lahjoittajille. Yhdessä teimme hyvää ja yhdessä autamme.

Kello 21.14 ja kotona Lopella. Pitkä työviikko eduskunnassa takana. Tänään kasvutyöryhmän kokous, puolustusvaliokunta, asunto- ja ympäristöjaosto ja viimeiset hännät budjetin lähetekeskustelusta.

Nyt taidan ottaa vähän iltapalaa ja kääntää sohvalla kylkeä.

 

Kommentit