M/S Estonia, joka tunnettiin aiemmin myös nimillä Viking Sally, Silja Star ja Wasa King upposi 28. syyskuuta 1994 Itämerellä. Vain 15 vuotta vanha, vuonna 1980 käyttöön otettu laiva upposi syysmyrskyssä vieden mukaan 852 ihmistä. Estonia upposi matkalla Tallinnasta Tukholmaan noin 40 kilometriä Utöstä eteläkaakkoon. Kyseessä oli suurin rauhanajan merionnettomuus 1900-luvun Euroopassa kuolonuhrien määrällä mitattuna.
Muistan tuon syyskuisen aamun. Olin aloittanut armeijan Hyrylässä Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä ja aamulla meidät komennettiin elokuvateatteriin. Komentaja kertoi yön pysäyttävästä uutisesta ja pian kokoonnuimme lippukentälle elämäni pysäyttävimpään lipunnostoon. Suuri Suomen lippu nousi korkeaan salkoon laskien pian suruliputukseen. Epätietoisuus oli suurta.
Myöhemmin uutiset kertoivat, että yöllä varttia yli yksi Turun saariston eteläpuolella Estonian keulavisiiri olisi repeytynyt irti. Virallinen tieto kertoo, että kova merenkäynti ja aallot olisivat rikkoneet keulavisiirin ja avanneet näin tien vedelle ensin autokannelle. Laiva kallistui nopeasti ja hetkeä myöhemmin se lähetti hätäkutsuja, mutta pian yhteys katkesi ja laiva upposi nopeasti. Estonian uppoaminen oli nopeaa ja väistämätöntä. Laivalla oli onnettomuushetkellä 989 ihmistä, joista peräti 852 kuoli. Laivalta pelastui siis jäi 137 ihmistä. Uudet Suomeen hankitut Super-Puuma -helikopterit olivat pelastustöissä ratkaisevan tärkeässä roolissa. Itse sain joku aika sitten yhdellä näistä koneista lentää ja kuulla tarinoita millaisissa olosuhteissa suomalaiset pintapelastajat työtään tekivät. Suomalaiset Super-Puuma -pelastuskopterit saivat pelastettua tyrskyistä pintapelastajien voimin yli 100 ihmistä. Ymmärsin, että ruotsalaiset koneet eivät yhtään.
Mitä Estonialla ja Estonialle oikeasti tapahtui on edelleen tutkinnassa. Yön tapahtumat ovat saaneet elämään lukuisia salaliittoteorioita ja myös yön tapahtumat ovat herättäneet yhä uusia kysymyksiä. Tosiasia on kuitenkin se, että lähes tuhat ihmistä menetti henkensä tuona myrskyisenä yönä.
Itse siirryin pian tuon synkän aamun jälkeen Helsinkiin Mechelininkadulle Kaartin pataljoonaan. Muistan miten sieltä armeijakavereitani lähetettiin virka-apuun valvomaan kontteja joiden suojissa lepäsi Estonialla kuolleita. Sain myös joitain aikoja sitten yhteydenoton eräältä silloiselta varusmieskollegaltani, joka kertoi, että noiden päivien ja öiden tapahtumat ovat seuranneet läpi elämän. Henkistä apua ja tukea olisi nämäkin nuorukaiset tarvinneet.
Tänään muistamme tuon vakavan merionnettomuuden uhreja. Moni elämä päättyi yllättäen Itämerellä. Moni perhe jäi ilman lasta ja moni koti ilman äitiä ja moni ilman isää. Sytytän kynttilän.
Tänään myös haluan muistaa ja kunnioittaa kaikkia heitä, jotka osallistuivat käsittämättömän yön pelastustoimiin. Suuri arvostus ja kunnioitus heille.
Toivottavasti ei koskaan enää.
Missä sinä olit, kun tiedon tästä yöstä sait?
…..
Kello 19.21.
Vaikka tuolla reissulla ei yhtään minulle tuttua kuollutkaan, niin se jotenkin kyllä kosketti todella syvältä. Tänään sytynkin pitkän syyspäivän päätteeksi kynttilän. Muistamme. Ja toivottavasti ei koskaan enää.
Päivään mahtui tänään pienen orastavan syysflunssan kanssa vähän markkinatunnelmaa kotitorilla ja myös kummityttöni salibandyottelu Hämeenlinnan Nummikeskuksessa. Nyt ajattelin tehdä perheelle vähän ruokaa. He tulossa pian myös säbäpäivästä kotiin.
Huomenna sitten Poronpolulle! Nähdäänhän siellä?